Kyllä Turunväylälläkin osataan

Heti näin Joulupyhien jälkeen onkin mukava saada taannoisen kaltainen muistutus siitä, kuinka autolla pitää liikenteessä oikein käyttäytyä..

Olin matkalla töihin Turunväylää pitkin ja lähdin jonon mukana ohittamaan hitaammin ajavia autoja. Ajelin siis jonossa ja pidin edellä ajavaan nähden kohtalaista turvallisuusväliä liukas keli kun oli. Taakeseni iskostui Helsinkiläis taksi, jolla ilmeisesti oli kiire seuraavaa pokaa narraamaan, joten kaveri ilmaisi kiireensä pistämällä pitkät päälle ajaessaan ehkä kymmenisen metrin päässä takanani. Jono edessäni ohitti edelleen hitaammin ajavia autoja ja jatkoin siinä mukana taksin edelleen välkytellessä (ja välillä kokonaan päällä pitäen) pitkiä valoja. Kun ohitettavassa jonossa siten tuli sopiva väli, palasin oikean puoleiselle kaistalle ja päästin ääliötaksin ohi.

Kaveri iskeytyi saman tien edelläni ajaneen kaverin perään tälle mielestään turvalliselle (5-10m) etäisyydelle ja jatkoi samaa ihanaa liikennekäyttäytymistään. Palasin ohituskaistalle taksin taakse ja maksettuani kohteliaasti tämän antoisan liikennekäyttäytymisen velat jättäydyin takaisin oikean puoleiselle kaistalle. Ohittava jono ei pahemmin kovempaa vauhtia ajanut joten ääliötaksi pysyi hyvin näköpiirissäni.

Muutaman kilometrin ajettuaan kaveri sitten ilmeisesti haluais väen väkisin lisätä omaa typeryysastettaan ja siirtyi urasta sohjovallin päälle ajamaan ilmeisesti tarkoituksenaan pistää loskaa takanaan ajaneen tuulilasiin (joka ajoi ehkä muutaman metrin meikäläisen edellä vasemman puoleisella kaistalla). Loska ei toimenpiteestä sen suuremmin lentänyt, mutta taksi sen sijaan alkoi heittelehtimään voimakkaasti ja miltei törmäsi edelläni ajaneeseen (siis taksin kohdalla, oikeanpuoleisella kaistalla ajaneeseen) autoon. Tämän jälkeen seuraava heilahdus heitti taksin hyvin lähelle moottorietien laidassa olevaa kaidetta päin, mutta tästäkin taksi selvisi ja ajettuaan puolisen kilometriä ”miten sattuu”, sai kuin saikin auton takaisin hallintaansa.

Voisi hetken kuvitella, että taksikuski tästä vähän rauhoittuisi, mutta eikö mitä – samantien taas pitkät päälle ja edellä ajaneen puskuriin ”kiinni”. Kun edellä ajanut ei antanutkaan samalla tavalla tilaa kuin allekirjoittanut, taksi sitten päätti koukata oikean puoleiselle kaistalle ja siitä sitten heti takaisin ohituskaistalle edellä ajaneen auton eteen siten, että väliä ei varmaan metriä enempää ollut. Tämän jälkeen taksi sitten pääsi pikku hiljaa ajelemaan allekirjoittaneen näköpiiristä karkuun, mutta ellei kuski Turunväylällä vielä kolaroinut, ei se voi olla kyllä kuin ajan kysymys. Sääli vain että taksin numero/rekkari jäi näkemättä – voisi muutoin ilmaista työnantajalleen muutamia epäkohtia tässä ajokäyttäytymisessä.

Täytyy myöntää kyllä, että olen saanut ajokoulussa aivan vääriä oppeja. Tämä ammatti autoilijan näyttämä esimerkki kyllä löi ällikällä.

Business Tournament 2004

Tuli sitten eilen osallistuttua Arena Centerin Business Tournament 2004:een. Päivä koostui viidestä suhteellisen rankasta pelistä ja joukkueemme sijoittui lopulta neljänneksi. Pääsin pelaamaan kahteen otteeseen Meto nimistä joukkuetta vastaan jossa pelasi ihan päteviä salibandyammattilaisia kuten Janne Tähkä ;-). Ensimmäinen kohtaaminen voitettiin numeroin 5-4 ja toinen (välierissä) sitten hävittiin 2-3. Sääli, ettei sitten kohdattu tänä vuonna ollenkaan Fat Pipen joukkuetta Markus Huhtimoineen ja muine liigapelaajineen ;-).

No, ens vuonna sit ehkä.

Samaan aikaan oma joukkue otti köniin Losbilta kotiluolassa. Saas nähdä olisiko tässä sitten tilaisuus päästä pelaavaan kokoonpanoon kun ykkösveskan ”voittamattomuus” on rikottu. Maanantaina ainakin pääsee, kun HPV kohtaa harjoitusottelussa ykkösdivarin M-Teamin.

Dimebag on kuollut

Rock-konsertti ohiolaisessa yökerhossa Columbuksessa päättyi verilöylyyn kun Nathan Gale niminen ääliö pomppasi lavalle ja ampui Damageplan kitaristin Darrell ”Dimebag” Abbotin ja ilmeisesti kolme muuta ihmistä ennenkuin poliisit ampuivat hänet. Dimebag on tullut tutuksi lähinnä Panteran kitaristina ja ilmeisesti ampuja syytti Dimebagia Panteran hajoamisesta.

Uskomatonta minkälaisia jästipäitä sitä onkaan.

Saapa nähdä johtaako tämä verilöyly muutoksiin konserteissa. Tulevatko esiintyjät ollenkaan lavalle enää? Ilmestyykö sisäänkäynneille metallinpaljastimia ja turvalasi bändin ja ylensön väliin? Aika näyttää….

Auto huoltoon

Tilasin autolleni 60000 km:n huollon ja sain ajan 22.12.2004 klo 07:30. Oikeastaan yllättävän nopeasti ottaen huomioon liukkaat kelit ja auton korjauksen yhteydessä kuulemani 3-4 viikon jonon. No, ei voi kuin olla tyytyväinen.

Note to self: Muista kuvata auto kauttaaltaan ennen huoltoa ja tarkistaa auto huolellisesti ennen huollon kuittaamista.