Arkisto ‘Koti’ kategoria

Maakaasun verotus nousemassa?

08.07.2010 7:47

Meinasi aamukahvit mennä taas väärään kurkkuun, kun YLE:n uutisikkuna kertoi hallituksen esityksestä nostaa maakaasun verotus lähes viisinkertaiseksi. YLE:n artikkeli aiheesta löytyy täältä.

Taitaa Gasum ja me maakaasulla taloamme (tai taloyhtiötä) lämmittävät olla melkoisessa kusessa veronkorotuksen toteutuessa. Lisäpotkua soppaan tuo se, että esim Helsingissä Helsingin Energia tuottaa kaukolämpönsä juurikin maakaasulla, mikä saattaa synkistää muutaman Helsinkiläisen mielen kaukolämpölaskua tutkiessaan.

Milloinkohan hallitus keksii alkaa verottamaan aurinkoenergiaa käyttäviä ? *tun pellet, tana kele.

Laajakaistasta mokkulan käyttäjäksi

30.06.2010 10:49

Kotiini on jo pidemmän aikaa saanut ainostaan Lohjan Puhelimen (DNA) ADSL liittymää, jonka hinta on ollut melko korkea. Vaihtoehtoja ei ole ollut, sillä kilpailijalta liittymää kysellessäni sain vastaukseksi asuvani Lohjan puhelimen yksioikeusaluleella, joten sinne he eivät liittymää pystyisi tarjoamaan.

Asiaa hieman aikaa harkittuani päätin hankkiutua eroon kalliista ADSL:stä, ja hommasin tilalle kymppimegaisen mokkulan. Aika näyttää kuinka nopea yhteys todellisuudessa on, mutta ainakin hintaero vanhaan ADSL liittymään on melkoinen.

Aitaa pukkaa

22.09.2009 10:28

Sain kuin sainkin lomalla otettua itseäni niskasta kiinni sen verran, että terassin puuttuvat aidat tulivat pystytettyä viimeinkin. Kiitokset jälleen kerran Mikan suuntaan, sillä yksin noita lautoja olisi ollut melko tuskaista saada paikoilleen. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen aitojen vaakalaudat kiinnitettiin terassin tolppien ulkopuolelle, eikä siten tarvinnut lähteä sähläämään kulmarautojen kanssa naapurin tapaan. Voisi jopa sanoa, että aidasta tuli näin astetta komeampikin, ja jää tässä vielä optio toisen lautarivin lisäämiseen terassin sisäpuolelle mikäli aita vaikuttaa liian kevyeltä yksikerroksisena. Kuvia projektin eri vaiheista löytyy täältä.

Seuraavaksi sitten pitäisi uusia takapihan sivuaidat ja terassi, mutta se on sitten ensi kesän juttu se.

Antennin säätöä

09.09.2009 9:44

hd_pvr_2_0902_6a8

Hommasin Canal Digitalilta PVR-digiboksin (tallentava + HD), ja sen myötä satelliittilautasta piti päivittää. HD-kanavat vaativat kaksi mikropäätä, ja haluamani optio Multiroom -palvelulle vielä kaksi lisää. Asentaja Lohjan Antennipalvelusta kävi hetki takaperin päivittämässä lautaseen neljä mikropäätä, ja tarvittavan lisäjohdon taloon. Samassa yhteydessä ihmeteltiin taannoin hankkimani digitv-antennia, sillä se on asennettu suoraan sanottuna päin männikköä.

Antenni on suunnattu minne sattuu ja lisäksi asennettu ylösalaisin. Muistan kyllä tästä joskus olleen jotain puhetta naapurin/kaverin kanssa, mutta en ole siihen pahemmin ajatuksia uhrannut, olihan sen asentanut ammattimies (olisikohan ollut Suomen Antenniverkosta, en varmaksi muista). Nyt kuitenkin asentaja kehoitti korjaamaan tilanteen, ja poropeukalo kun olen, sovin samantien keikan hänelle ensi viikolle. Pieni lisäkustanne vielä, mutta tuleepahan kuntoon. Ties vaikka signaalin laatukin paranisi huomattavasti.

Kaikkiaan varsin erinomainen palvelu tällä nyt käyneellä Lohjan Antennipalvelulla. Suosittelen lämpimästi.

Digiboksia sen sijaan on haukuttu siellä täällä, mutta itse olen ollut tyytyväinen. En vielä omaa HD-televisiota, joten tilanne saattaa muuttua sen hankkimisen myötä, mutta tässä vaiheessa boksi on täyttänyt ne odotukset, jotka sille olen asettanutkin. Vieläpä ihan kelvollisesti. Aika näyttää tarvitseeko tätä mielipidettä korjata.

Terassi “valmis”

12.07.2009 20:39

Melkoinen urakka on nyt takanapäin. Etupihan terassi saatiin tänään aitaa lukuunottamatta valmiiksi. Aita on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa myöhemmin, mutta alunperinkään sitä ei pitänyt tähän samaan syssyyn tehdä. Kaiteen virkaa toimittaa tilapäisenä ratkaisuna vanhan terassin purkamisesta jäänyt lauta, joka on tarkoitus vaihtaa aidan tekemisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan varsin opettavainen urakka, eikä siitä olisi tullut mitään ilman apua. Kiitokset siis Aakelle, Mikalle, Miralle, Kaisulle ja Heikille avusta terassin eri vaiheiden rakentamisessa!

Aijjoo, kirjoitan jossain vaiheessa projektista tarkemmin, mutta odotellessa kuvia projektin eri vaiheista löytyy täältä.

Vanhassa terassin rakentaja oli jättänyt melko massiiviset raot lautojen väliin. Lautojen kuivuttua rakoa oli 1-2 cm, mikä on siis aivan helvetisti. Uudet laudan ladottiin käyttäen rakotulkkina kulmarautaa, eli raon paksuun tässä vaiheessa n. 2-3 mm, mutta joka kasvaa jonkin verran lautojen kuivuttua. Samoihin mittoihin vanhan laudotuksen kanssa ei kuitenkaan, arviolta 4-5 mm.