Eragonin masu keljuilee taas

Eragon

Eragonin masu on on ollut löysällä viime viikon lopulta lähtien, joten päätimme käydä tutkimassa asiaa tutuksi tulleessa Lohjan Evidensiassa. Eragonhan on ollut aina hieman herkkävatsainen, ja viimeaikoina lisääntynyt ärsyyntyminen Lempiä kohtaan on saattanut stressata ukkoa niin, että vatsa on mennyt sekaisin. Koska ukkeli ei tänään enää suostunut syömään itse, oli fiksuinta jättää kissa nesteytykseen samalla kun tutkitaan tarkemmin mistä muusta masuongelma saattaa johtua.

Lempihän on käynyt Eragonin hermoille jo melko pian saapumisensa jälkeen, joten olemme kyllä hommanneet pari Feliway haihdutinta helpottamaan tunnelmaa, ja kyllähän niistä on apua ollutkin. Vahiko vain, että toinen haihdutin ehti tässä tiimellyksessä jo tyhjentyä ja tilattu vaihtopullo ei ole ehtinyt saapua (tasan viimeinen kerta kun tilaan jenkeistä, vaikka maksaakin toimituskuluineen vähemmän kuin paikallisesta Verkkokauppa.com:sta)

Stressin helpottamiseksi hankittiin pitkästä aikaa pari Feliway haihdutinta muutama kuukausi takaperin, mutta toinen niistä on jo ehtinyt tyhjentyä (vaihtopullo on jo tilattu, mutta ei ole vielä ehtinyt saapua).

Kohta käydään hakemassa ukko kotiin ja katsotaan mihin seuraavaksi ryhdytään.

Kukka hampihoidossa

Kukka

Kukka käväisi perjantaina Lohjan Evidensiassa hampaiden putsauksessa ja tarkistuksessa. Samalla otettiin veriarvot ja virtsanäyte, koska mummelin senioritarkastuksessa oli SDMA arvo koholla. Virtsanäytteen tuloksista paljastui, että mitä ilmeisimmin mummolla on virtsatietulehdus ja nyt odottelemme jatkokokeiden tuloksia jotta tiedetään mihin hoitoihin ryhdytään.

Viimeiset vedot viitosessa

Kuva 02.03.2018 pelatusta ottelusta LoSB vs IHS

Loimun kausi vitosdivarissa päättyi tappion kautta voittoon. Aamun ensimmäisessä ottelussa panoksettomuus näkyi ja lohjalaiset kärsivät 7-5 tappion Janthersille. Vastaavasti kauden viimeisessä ottelussa Eräviikingit Cobras ottelu keskeytettiin ennen täyttä aikaa numeroihin 17-5. Nousu nelosdivariin kun varmistui jo viime turnauksessa. Allekirjoittaneen pistetili pysyi nollassa viimeiseen otteluun asti, josta viimein kirjattiin pari syöttöpistettä.

Maali-ilottelu THT-Centerissä

Kuva 04.11.2017 pelatusta ottelusta VKTP vs LoSB

Loimu käväisi THT-Centerissä mättämässä maaleja oikein roppakaupalla. Ensimäisessä ottelussa vastaan astellut sarjakolmonen FLOB III ei saanut täyttä peliaikaa lohjalaisten mätettyä 12 maalin johdon kolmannen erän loppupuolella. Numerot taululla 17-5. Allekirjoittaneelta varsin huono peli, vetojen määrään nähden, mutta onneksi ei siitä jäänyt kiinni. Voitolla Loimu varmisti myös lohkovoiton ja siten nousun nelosdivariin kaudelle 2018-2019.

Toisessa ottelussa viidennen sijan LKS piti lohjalaislaumaa varsin ahtaalla läpi koko ottelun. Lopulta kuitenkin voitto Loimulle 6-7. Allekirjoittaneelta paljon parempi peli kuin ensimmäinen rävellys, mutta aivan luvattoman paljon päästettyjä maaleja. Hyi.

Vanha taipuu vielä

Kauklahden Dynamo

Käväisin pelaamassa pari ikämiesten haastajasarjan ottelua entisen joukkueen M35 porukan mukana Pyhtäällä. Ensimmäisenä sarjajumbo FC Elite kaatui 13-4 ja hetkeä myöhemmin sarjakakkonen PSS kaatui 2-6. Lisämausteena ottelu oli voitettava vähintään kahdella maalilla, koskapa edellinen kohtaaminen oli päättynyt 3-5 ja jatkopaikka siitä kiinni.

Ensimmäinen peli oli haastava koska vetoja ei juuri tullut ja maalit tehtiin joko takakulmilta tyhjiin tai hirveän lihamuurin takaa maskista. Taidettiinpa yksi maaleista tehdä jopa maalin takaa oman puolustajan jalan kautta, mutta väliäkö tuolla.

Toisessa pelissa panoksena oli pääsy jatkosarjaan. PSS oli kaksi pistettä edellä ja oli voittanut edellisen keskinäisen ottlun maalein 3-5, joten KD:n olisi voitettava ottelu vähintään kolmella maalilla. Varsin tiukka vääntö pisteistä tulikin, sillä viimeiseen asti KD piti 3 maalin johtoa hallussaan ja PSS yritti väkisin saada runnottua maaleja… Vastustajalle tarjottiin avaimia 2+2 jäähyn muodossa noin viisi minuuttia ennen ottelun loppumista, mutta PSS ei saanut maalia aikaiseksi. Viimeisellä minuutilla vastaavasti KD sai rankkarin, mutta ei pystynyt tekemään lopullista niittiä, vaan se saatiin vasta rankkarin jälkeisen aloituksen jälkeisestä karvauksesta ja siitä pallo ilman maalivahtia pelanneen PSS:n reppuun.

Enpä muista millon olisi voitto maistunut yhtä hienolta. Onnistunut peli allekirjoittaneelta oikeaan kohtaan, sano.