Arkisto kesäkuu 2004

Se niistä lomista

28.06.2004 9:44

Viime viikko vierähti varsin vauhdikkaasti loman merkeissä. Itse lomasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville, mutta kyllä tulivat tarpeeseen. Lomilta palasivat myös Sissi ja Viiru. Ensimmäisenä vastassa ollut Kukka sähisi ja murisi ovella vastassa ollessaan, ja illan mittaan Viirukin innostui sähisemään ja murisemaan kaikille muille kissoille. Olisikohan loma (3 viikkoa) ollut liian pitkä? Positiivista asiassa tietysti on se, että nyt ainakin Viiru pitää puoliaan paremmin, kun uskaltaa sähistä ja murista Kukallekin. Hyvä!
» Lisää: Se niistä lomista

Jämsän näyttely

22.06.2004 10:41

Sunnuntaina oli ohjelmassa Kes-Kis ry:n 31. ja 32. kansainvälinen rotukissanäyttely. Ensimmäistä kertaa mukaan lähti Roopen lisäksi myös Pepi kilpailemaan pitkäkarvaisten kotikissojen luokassa.
» Lisää: Jämsän näyttely

Duunia pukkaa

12.06.2004 16:41

Eilen venyi työpäivä taas vaihteeksi 15 tuntiseksi, ja tänään sekä huomenna suunnilleen samammoiset pläjäykset. Millähän ilveellä sitä jaksaisi vielä blogi ulkoasun päivittää… Taitaa MT:n maksullisuuden myötä tulla eteen softan vaihto itsellekin.

Sissi herrasmiehenä

08.06.2004 11:45

Veimme Sissin ja Viirun mutsin luokse lomailemaan jo sunnuntaina, mutta varsinainen uutinen aiheesta tuli eilen illalla.

Mutsi soitti ja kertoi hieman kuulumisia. Mutsi ja Stigu (nykyinen mies) olivat syöneet hieman myöhäisen lounaan ja menneet tämän jälkeen ruokalevolle. Sissi oli tuntia myöhemmin tullut herättämään ensin Stigun huutamalla suoraa huutoa sängyn vierellä kunnes Stigu oli noussut ja kävellyt keittiöön Sissi perässä. Kun Stigu oli saatu keittiöön Sissi toisti toimenpiteen mutsin osalta ja meni taas perässä keittiöön. Kun sitten ruokaa oli saatu kuppiin, Sissi kävi olohuoneesta hakemassa Viirun syömään ja painui itse nukkumaan ;-)

Kyllä se meidän kolli jaksaa yllättää vielä kymmenvuotiaanakin, sano.

Takkiin

07.06.2004 11:08

Perjantainen kesäliigan ottelu ei sujunut aivan yhtä mallikkaasti kuin edellinen. Ottelua johdettiin alusta viimeisen erän viimeiselle viisiminuuttiselle asti, mutta sitten kaveri tuli tasoihin ja viimeisellä minuutilla ohikin. Loppunumerot SBO vs Luton 4-5 eivät hymyilytä vaikka itse kohtalaisen hyvän pelin pelasinkin.