Arkisto 2005

Hauskaa Joulua 2005

24.12.2005 10:22

Teille, jotka tänne olette eksyneet: Hauskaa Joulua!

E18 Lohja-Lohjanharju avattu

16.12.2005 8:03

Uusi moottoritien pätkä avattiin liikenteelle eilen puolilta päivin. Allekirjoittaneen ensi kokemukset uutukaisesta ovat pelkästään myönteiset. Matka Muijalasta Lohjalle nopeutui ajallisesti vaikka matkallisesti pitenikin hieman. Lisäksi vanha taloyhtiön ohittava VT25 hiljeni lähes kokonaan. Ei enää yöllisiä autorekkoja. Huomattavasti vähemmän palo- ja sairaskuljetusautoja. Liikennemäärä on tipahtanut arviolta 80% ja liikenteen melu suunnilleen saman verran.

Ja sitten tämä uudistus vielä kaiken kukkuraksi nostanee asunnon arvoa. Voe pojat!

LoSB vs KSB 10-6

10.12.2005 7:01

Perjantaina Lohjan tennarissa pelattiin SSBL:n II-Divisioonan Etelä-Suomen I-lohkon ottelu LoSB vs KSB. Vaikka ottelu voitettiinkin, oli se kaikkea muuta kuin viihdyttävää salibandyä; Ainakin jos keskustelupalstaa on uskominen. No, allekirjoittanut ei voi olla kovin tyytyväinen omaan työskentelyynsä jos taakse menee kuusi maalia eikä vastustajalla kovin montaa paikkaa niiden kuuden lisäksi ottelussa ollut. Ottelu kuitenkin voitettiin ja se tässä kuitenkin on tärkeintä. Saapa nähdä jääkö kauden torjuntavastuut tähän vai päästäänkö vielä uudestaan tolppien väliin jossain vaiheessa.

Kotimatka

30.11.2005 19:48

Myös kotimatkalla saatiin nauttia erittäin huonosta ajokelistä. Liikenne VT1:llä seisoi paikoin minuutteja, paikoin kymmeniä minuutteja. Räpsin auton ikkunasta kännykällä pari otosta… Kotimatkaan (48km) kului karvan yli kaksi tuntia, joista viimeiseen viiteen kilometriin tästä reilusti yli puolet.

Kuva VT1:ltä 30.11.2005 n. klo 17:30

» Lisää: Kotimatka

Olihan herätys

30.11.2005 11:09

Jo on aikoihin eletty! Heräsin aamulla siihen, kun ulkona ryskyi ja paukkui. Aluksi oletin, että naapurissa olevalla tietyömaalla tehdään jotain kolisteluja, mutta suhteellisen nopeasti tajusin kyseen olevan jostain ihan muusta. Ulkona nimittäin ukkosti oikein kunnolla. Kävin pihalla ihmettelmässä kun satoi välillä vettä, välillä “rakeita” ja välillä räntää komean välkytyksen saattelemana.

Eihän se kai aivan tavatonta ole, että ukkostaa näinkin myöhään syksyllä, mutta jotenkin oli hassua katsella ukkosta lkun luntakin on jo maassa (joskaan ei paria senttiä enempää).