Järvenpään kissanäyttely

Oltiin Akun kanssa Surokin (huonosti) järjestämässä kissanäyttelyssä. Aku päätyi molempina päivinä EX2:ksi, ja sai hyvää näyttelykokemusta. Itse näyttely oli järjestetty Järvenpää Arenassa, mikä oli aivan toivottoman pieni tila näinkin suurelle kissanäyttelylle. Lauantaina oli tietääkseni 750 kissaa paikalla, ja tuo paikka hädin tuskin pystyi tarjoamaan tilaa kaikille kissoille… Saati sitten kaikille ihmisille. Tungos oli melkoinen! Sunnuntaina oli sitten suunnilleen 200 kissaa vähemmän, ja silloinkin tuntui siltä, että paikka on ylitäysi. Huh huh!

Toivottavasti Surok ottaa tästä opikseen ja rajoittaa kissamäärää näin pienessä hallissa järjestettävässä näyttelyssä. Ei ollut kivaa!

Talvinakit alle

En ole pariin päivään katsonut säätiedoituksia, mutta jostain syystä eilen tuli sellainen olo, että nyt vaihdetaan talvirenkaat alle. No, sitten illan pimeässä vaihdettiin renkaita, ja vaikka ottikin päähän tehdä homma pimeässä, renkaat tuli vaihdettua. Tänä aamuna kun katsoin ensimmäistä kertaa ulos ikkunasta en voinut olla hymyilemättä… Onneksi ”jokin” pisti vaihtamaan renkaat eilen.

Toki kesärenkaillakin noiden pääteiden ajaminen olisi onnistunut ilman sen suurempia ongelmia, mutta pikkutiet olivat aamusella vielä ihan lumiset. Työmatkalla laskin suunnilleen kymmenen autoa tien sivussa joko ulos ajaneena tai sitten muuten vaan hyytyneenä. Onneksi alla on hyvät renkaat ja kohtalaisen hyvä talviautokin.

Auton vaihto tässä tosin on edessä lähikuukausien aikana… Nykyisellä on takana kohta kolme vuotta ja karvan yli 100.000 km.

Nightwish R.I.P.

Hyvästit bändille nimeltä Nightwish. En kyllä jaksa uskoa, että bändi voisi löytää korvaavan artistin joka pystyisi Tarjan saappaat täyttämään. Voi ”#€%//(#” sentään… Pitikin jättää perjantainen konsertti väliin. Nightwish ilman Tarja Turusta on kuin Iron Maiden ilman Bruce Dickinsonia. Myönnetään, että vertaus on hieman otuva… mutta näin se vaan on. Perkele. Tällä kirjoituksella en halua ottaa kantaa siihen, onko tämä päätös bändin kannalta oikea vaiko ei. Itse en tunne tilannetta tarpeeksi voidakseni niin tehdä.

HIFK vei, LoSB vikisi

Eipä jäänyt paljoa arvuuttelun varaa, kun HIFK vei ottelun numeroin 1-14. Allekirjoittaneen peli alkoi ajassa 17:10 (1-4) ja päättyi 24:33 (1-8) mikäli muistan oikein. Ei missään vaiheessa päässyt oikein peliin mukaan, mutta tulipahan ainakin koettua mitä on pelata liigajoukkuetta vastaan ;-).