Kaverit ne yllättivät taas. Joululahjaksi sain Moto-Ykkönen -lehden vuosikerran ja Kappan tankin päälle kiinnitettävän karttalaukun. Kiitos ja kumarrus, kaverit!
Arkisto 2006
Joululahjoja
26.12.2006 14:00Uusi tuulilasi
20.12.2006 21:20Uusi Pilkington tuulilasi tummennetulla yläreunalla maksoi töineen päivineen 269 euroa kun se merkkiliikkeessä maksaisi suunnilleen tuplaten. Mikan vinkkaama Auto-Kulta ansaitsee kehut myös allekirjoittaneelta. Pojat tekivät moitteetonta työtä, ja palvelu erinomaista.
Autoa noutaessani sain vinkkejä pienempien lasivaurioiden varalta ja lähtiessäni auto tuotiin oven eteen valmiiksi. Penkkejä ei oltu siirretty (kuten monissa liikkeissä käy) ja uuteen lasiin kiinnitetty peilikin oli likipitäen oikein suunnattu. Pikkuasioita, mutta kaikki mallillaan.
Mikä parasta; Liike sijaitsee Pitäjänmäellä aivan Valimon juna-aseman vieressä, joten sain hoidettua auton lasituksen hyvin pienellä vaivalla.
Suosittelen lämpimästi vastaavaan tilanteeseen joutuneille kyseistä liikettä.
Voitto Inkkareista
18.12.2006 10:08LoSB kohtasi viikonlopun toisessa ottelussa Inkkarilauman Espoosta. Inkkarit olivat juuri voittaneet lohkojohtaja SC Bluesin kotonaan, joten ottelusta odotettiin vaikeaa. Edellisessä kohtaamisessa maalissa pelannut Herkku loukkaantui toisen erän lopussa, ja allekirjoittanut tunaroi kolmannessa erässä Inkkareille 5-9 vierasvoiton. Tällä kertaa Herkku sai pelattua koko pelin tuloksena 5-7 vierasvoitto lohjalaisille.
Asusteet kunnossa
16.12.2006 12:53
Eilinen käynti Eurobikeriin oli varsin kannattava. Mukaan tarttui Sweep Shadow housut ja takki. Mietin pitkään 1-osaisen nahkapuvun ja valitsemani kankaisen asusteen välillä. Valinnan ratkaisi oikeastaan se, että nahkapuvussa ei ollut ensimmäistäkään taskua, ja kankainen puku kestää itsessään vettä Reissa -kalvonsa ansiosta, joten sadeasun hankkimisella ei ole kiire.
LoSB taisteli mutta hävisi (taas)
16.12.2006 12:22Eilen pelattu ottelu M-Teamin ja LoSBin välillä päättyi kotijoukkueen 8-6 voittoon. Viimeinen maali viimeisteltiin tyhjiin LoSBin yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia.
Ottelu oli kokonaisuutena LoSBin takaa-ajoa, sillä M-Team johti ottelua parhaimmillaan jo 6-1. Kolmannen erän kiri ei kuitenkaan tällä(kään) kertaa riittänyt, vaan pisteet jäivät Rusalle. Allekirjoittanut oli ottelussa pitkästä aikaa varalla Herkun pelatessa kohtalaisen ottelun. Saas nähdä miten peluutukset sunnuntain Indians pelissä menevät.

