Arkisto maaliskuu 2006

Kato käy ykkösessä?

28.03.2006 20:42

Ennen kuin vanhaa kautta on edes saatu pakettiin, on muutaman joukkueen kohdalta sarjasta jättäytymishuhut jo käynnistetty. Virallisemmin poisjäännistään on ilmoittanut joensuulainen Lihamylly ja huhujen mukaan nurmijärveläinen SB-Pro olisi myös poistuvien listalla. Lisäksi huhuja on muistakin joukkueista, mutta jääköön ne toistaiseksi omaan arvoonsa.

Mistä tämä kato sitten johtuu? Yleensä selityksenä on raha. Pelaaminen Ykkösdivarissa on keskimäärin 3-4 kertaa kalliimpaa kuin kakkosessa. Tämä johtuu pitkälti suuremmasta pelimäärästä ja pidemmistä pelimatkoista, joihin uppoaa melkoisen suurikokoinen kärry oravan nahkoja. Lisäksi pärjätäkseen ykkösessä on joukkueen nostettava treenimäärää, mikä yleensä tarkoittaa suurempia salimaksuja. Kaiken kukkuraksi liitto rokottaa seuraa suuremmilla maksuilla ja tuomareillekin on kaivettava lompakosta enemmän seteleitä kuin ennen. Ettei homma jäisi vielä tähän, liitto vaatii entistä enemmän henkilökuntaa otteluihin jne.

Toivottavasti oma joukkue selviää tästäkin haasteesta ja pääsemme ensikaudella pelaamaan askeleen lähempänä salibandyeliittiä.

Puunhakkaajat kaatoivat hopparit

26.03.2006 22:35

Huhu kertoo, että entinen joukkueeni pelaa ensi kaudella jälleen II-Divisioonassa hävittyään Vaasan Woodcuttersille puhtaasti 0-2. Eilisessä pelissä nähtiin kyllä varsin mielenkiintoista tuomarityöskentelyä, mutta ei siitä sen enempää. Sääli, ettei LoSB kohtaa HPV-Bandyä ensi kaudellakaan.

Edit: Vahvistus uutiselle.

LoSB I-Divariin

20.03.2006 1:42

Porissa pelattu ottelu päättyi lohjalaisten juhliin kun SBS Pori taipui numeroin 2-5. LoSB näillä numeroin jatkosarjan voittoon ja suoraan I-Divisioonaan kaudeksi 2006-2007 sinne paikkansa jo varmistaneen kotijoukkueen lisäksi. Toisesta lohkosta nousivat Mikkelin Hatsina ja Porvoon Salibandyseura.

Juhlat alkakoot jatkukoot.

LoSB – KOO-VEE ottelusta

18.03.2006 12:58

LoSB:n ja Tampereen KOO-VEE:n välistä ottelua Lohjan Tennariin oli saapunut seuraamaan 198 maksanutta katsojaa. Ottelu oli tiukka ja tarjosi katsojille varmasti vastinetta lipun hinnalle, mutta se paras jäi saamatta. KOO-VEE voitti tiukan ottelun numeroin 4-5, ja siirsi näin lohjalaisten divariratkaisun sunnuntaille.

Sunnuntaina LoSB kohtaa vierasottelussa SBS Porin ja lähes samaan aikaan KOO-VEE vierailee ÅIF:n luona Sipoossa. Porilaiset ovat jo varmistaneet nousun I-Divisioonaan, joten heillä ei pelissä ole minkään sortin paineita… no, lohjalaisten karsijaksi tiputtamista lukuunottamatta. KOO-VEE:n on voitettava oma ottelunsa ja LoSBin hävittävä omansa mikäli KOO-VEE aikoo nousta suoraan I-Divisioonaan lohjalaisten asemasta. ÅIF taas on menettänyt omat mahdollisuutensa karsintoihin, joten heilläkään ei muuta panosta ottelussa ole kuin KOO-VEE:n jättäminen karsijan paikalle suoran nousijan asemasta.

Divaripaikka niin lähellä … niin kaukana

13.03.2006 23:11

Lohjan Salibandy on lähellä paluuta I-Divisioonaan. Kakkosdivarin jatkosarjan viidestä ottelusta on nyt takana kolme, ja kaikista on tullut voitto. LoSB on varmistanut paikkansa ainakin Divarikarsintoihin, ja suora nousukin häämöttää vain yhden pisteen päässä kun pelaamatta on kaksi ottelua. Ottelut tosin eivät ole helppoja; Vastassa on kotiottelussa KOO-VEE Tampereelta ja vieraissa SBS Pori. Helpolla Divaripaikka ei varmasti irtoa.