Moottoripyöräkuume lähentelee hengenvaarallisia asteita. Mika perkele…
Arkisto kesäkuu 2006
Kuumetta
27.06.2006 13:55Harjoittelua Norjan reissua varten
26.06.2006 11:12Käytiin Miran kanssa viikonloppuna moikkaamassa kummipoikaa Juhannuskekkereiden varjolla. Poitsu olikin varsinainen ilopilleri, vaikka välillä tuntuikin hiipivän suru puseroon milloin mistäkin asiasta. No, sellaista se on ;-). Kiitokset Mikalle ja Miialle loistavasti järjestetyistä kekkereistä.
Samaan syssyyn käytiin Mikan kanssa pari kertaa huristelemassa Mikan uudella Suzuki DL650 V-Stromilla. Norjan reissun harjoitteluna tituleeratut reissut sujuivatkin vallan mainiosti ja Suitsa tuntuikin varsin kelvolliselta hankinnalta (vaikka ei Afrikkalaisessakaan mitään vikaa ollut).
Vastaavia reissuja tullaan tässä vieljelemään enemmänkin, sillä pyörään on syytä totutella hyvin ennen viikon mittaista Norjan valtaustamme, ja allekirjoittaneen edellisestä ajelusta on siitäkin ehtinyt vierähtää tovi. Muutama reissu tullaan varmasti tekemään niin sanotusti täyspakkausten kanssa, eli samoilla varusteilla pakattuna kuin sitten Norjaan lähtiessä. Pyörä kuitenkin käyttäytyy hieman eri tavoin lisätyllä painolla ja ilmanvastuksella varustettuna.
Linkitykset korjattu
26.06.2006 11:10Sain viimeinkin korjattua blogin linkitykset. Linkitykset ovat olleet osittain rikki domainin vaihdoksesta lähtien. Osa vanhimmista linkeistä osoittee vieläkin vääriin kirjoituksiin, mutta vanha ei jaksa kaikkea korjata. Riittäisi jos jaksaisi siirtää kaikki kirjoituksiin linkitetyt kuvat tälle saitille…
Vaihteeksi Jämsässä
20.06.2006 16:11Sunnuntaina Aku ja Roope osallistuivat Kes-Kis:n näyttelyyn Jämsässä. Saldona Roopelle toinen CAPE serti ja kolmas sija TP valinnassa. Tuomari kehui Roopea maasta taivaisiin, mutta turkin liiallinen pehmeys (joka on aina ollut Roopen ongelmana) aiheutti jäämisen kolmannelle sijalle.
Aku jäi omassa kilpailussaan kolmanneksi ja joutuu edelleen odottelemaan ensimmäistä sertiään. No, ensi kerralla sitten.
Pedon päivää
06.06.2006 6:06Tänään on siis 06.06.06 ja ihmiset sekoavat totaalisesti. Päivän ensimmäinen silmiin pistänyt juttu oli Ilta-Sanomista:
Englannissa on järjestetty kriisiapua pareille, jonka lapsen pitäisi syntyä tänään. Jotkut vanhemmat pelkäävät lapsensa olevan itse paholaisesta.
Anna mun kaikki kestää…
