Kauden alku lähestyy

Salibandykausi 2006-2007 pyörähtää allekirjoittaneen ja joukkueen osalta ensi viikon keskiviikkona, kun Tennariin saapuu vieraaksi tarpojat Kirkkonummelta. Koska valmistelevat harjoituspelit on menneet sanalla sanoen penkin alle, ottelusta tulee jokseenkin jännittävä.

Omalta osaltani viimeiset harjoituspelit eivät ole menneet kovin kaksisesti (ainakaan omasta mielestäni). Muutama liian helppo maali on tullut päästettyä, vaikka samalla on hyviäkin torjuntoja ollut. Pienenä valopilkkuna on tullut huomattua se, että ero huonon ja hyvän päivän välillä on kaventunut melkoisesti takavuosista. Hyvä niin, mutta vielä voisi pitää parantaa.

Sissi piristyy

Sissi on pitkään ollut muiden kissojen alistama mitä ilmeisimmin sairautensa vuoksi. Eilen yllätyksekseni Sissi ajoi takaa makuuhuoneeseen eksynyttä Roopea ja osoitti muutenkin selviä piristymisen merkkejä. Kissaherra oli voimissaan kuin parhaina päivinä.

Edellisestä yhteenotosta Sissin ja muiden kissojen kanssa ei ole kulunut montaa viikkoa. Silloin Sissiä oli purtu hännän tyveen sillä seurauksella, että häntään oli kehittynyt melkoinen paise joka sitten jouduttiin tyhjentämään lääkärin avustuksella.

Toivottavasti tämä piristyminen on pysyvämpää laatua!

Jälleen uusi galleria

Otin käyttöön jälleen uuden galleriasovelluksen. Tämä viimeisin löytö on nimeltään FAlbum, joka integroituu hyvin sivustoon ja noutaa kuvat suoraan Flickr palvelusta. Vanha galleria toimii sekin ainakin toistaiseksi, mutta siirrän pikkuhiljaa kaikki kuvat Flickr palveluun.

Koska kuvat ovat Flickr palvelussa, niiden kommentoiminen onnistuu ainoastaan sieltä käsin (vaatii ilmaisen rekisteröitymisen Flickr palveluun).

Galleriaan pääset ylälaidan linkistä tai suoraan tästä.

Edit 12.09.06 @ 12:01: Otin sivupalkista ”Pari kuvaa” systeemin pois, koska se tuntui hidastavan sivuja aivan liikaa. Vastaavasti lisäsin gallerian etusivulle kansion ”Uudet kuvat”, jossa näkyy 20 tuoreinta otosta.

Huumekaupunki Lohja?

Tuli bongattua uutinen siitä, että poliisin haaviin on jäänyt 40.000 kerta-annoksen erä metamfetamiinia, josta puolet on ollut tarkoitus levittää Lohjan seudulle.

Espoon poliisin rikoskomisarion Ari Karvosen mukaan puolet takavarikoiduista huumeista oli menossa Lohjan alueella levitettäväksi.
”Jokainen järkevä ihminen voi kuvitella, miten sellainen erä olisi vaikuttanut Lohjan kokoisessa paikassa. Se olisi saanut alueen käyttäjäpiirit joksikin aikaa tilanteeseen, jossa ongelmia olisi syntynyt. Pahimmillaan olisi voinut tulla yliannostuksia, sosiaalisia ongelmia ja lisää huumerikoksia”, Karvonen sanoo.

Siis tänne? Ei helvetti… Ampua pitäisi kaikki tuollaisen huumehörhöt.