Arkisto toukokuu 2007

Galleria korjattu

08.05.2007 9:02

Galleria on ollut pari viikkoa toimimattomana FAlbumin API-keyn käytyä vanhaksi. En ole sitten ehtinyt perhehtyä ongelmaan sen tarkemmin, mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni.

Lyhyen Googlettamisen jälkeen törmäsin John Griffithsin sivuille, jossa tämä samainen ongelma on kuvattu hyvin korjausohjeineen. Kiitokset Johnille, Galleriani toimii taas.

Sissistä

08.05.2007 8:46

Sissin tilanne on vähintäänkin epäselvä. Herra syö kuin keskikokoinen koira ja käyttää hiekkalaatikkoa paljon. Viittaisi siis siihen, että arvot olisivat nousussa. Toisaalta taas Sissin käytös on muuttunut kaiken aikaa parempaan suuntaan, eli herra on hyvin aktiivinen eikä alistu toisia kissoja kohtaan samalla tavalla kuin aiemmin. Lisäksi ukko haluaisi kokonaan jo pois eristyksistä, missä Sissi yönsä ja ruokailunsa vieläkin suorittaa – muuten saa olla jo lauman mukana vapaana. Ukko on pirteä ja aktiivinen kuin parhaina hetkinään. Hengänstyy tosin helpommin, mutta se nyt voi olla vaikka huonoa kuntoakin.

Sissin tuorein harrastus on naapurissa asustelevan Aksu koiran vahtiminen kissatarhassa. Kun Aksu tulee vähääkään liian lähelle kissatarhan verkkoa, Sissi pamauttaa käpälällä verkkoon niin että sen kuulee. Sissi ei vaikuta agressiiviselta vaan todella innostuneelta Aksusta. Aksu haluaisi kovasti päästä haistelemaan Sissiä, mutta Sissiä ei haistelut kiinnosta, kunnon matsi ennemminkin. ;-)

Tässä on muutaman viikon päästä seuraava kontrolli, jolloin tilanne selkiytyy arvojen osalta.