Vesilasissa myrskyää

Taannoinen artikkeli Länsi-Uusimaa -lehdessä on herättänyt paljon keskustelua Lohjalle haaveillusta lentokentästä. Ei taida olla ainuttakaan lehteä ilmestynyt ilman jonkin sortin yleisönpalstan protestia tai muuta artikkelia aiheesta. Hyvä, että vesilasissa myrskyää. Toivottavasti riittävän paljon, että kenttä haudataan tai ainakin laitetaan jonnekin muualle.

Valtaa alueella on saanut ns. NIMBY eli ”Not in my back yard” -ajattelu, jota itsekin tässä asiassa kannatan. Jos kentän on pakko tulla Lohjalle, tulis sitten mahdollisimman kauas Muijalasta. Ottaisivat mallia vaikka Hong Kong:sta, jossa hemmetin iso lentokenttä rakennettiin merelle kyhättyyn tekosaareen. Saataisi Suomikin taas maailmankartalle. Ja ihanteellinen paikka esim. puolustusvoimille. Hong Kong:ssa kentän sijoittelu johtui lähinnä maan puutteesta, mutta souvvat!?

Vahinko itsessään on kuitenkin jo tapahtunut. Nyt kun kentän sijoittamisesta on suunnitelmat olemassa, voi vain arvailla sen vaikutusta oman asunnon arvoon. Onkohan kämpän arvo tullut alas? Luultavasti on. Kuinka paljon? En uskalla edes arvata… Veikkaan, että arvon alennus lasketaan jo nyt kymmenissä prosenteissa. Ihan !@”=(%%¤/& hienoa.

Mihin sitten perustan tämän arvion? No, ihan omaan mielipiteeseen aiheesta. Faktaa minulla ei ole, mutta kuvitellessani itse olevani ostamassa taloa tältä alueelta, ei tulisi pieneen mieleenikään ostaa asuntoa tästä ”kentän vierestä”. Veikaanpa, että tämä taloudellinen fiasko on ja pysyy siihen asti kun kentän lopullinen sijoituspaikka varmistuu ja virallistetaan. Toiveena siis, ettei kenttä tänne tule.

Kenttähän ei sitten tule tänne Lohjan Nummenkylään, eihän? Päättäjät haloo?

Ajankuluksi Ahvenistolle

Käväistiin Samin kanssa ajelulla sunnuntaina Mikan ollessa reissussa. Vihdin ja Pusulan kautta Tervakoskelle ja lopulta päädyttiin Ahveniston moottoriradalle kahville. Ahvenistolla tuntui olevan menossa jokin Ford -päivä tai vastaavaa, joten silmänruokaakin riitti. Aikamme siinä kahviteltuamme suuntasimme takaisin kotiinpäin tarkoituksena käväistä jälleen Hämeen Härkätiellä. Härkätie löytyikin nopeasti, mutta on alustaan n. 10 kilometrin verran hiekkapäällysteinen, joten päätimme kiertää muita teitä pitkin asfaltille asti.

Kotiin siis Karkkilan kautta, ja kilometrejä kolmisen sataa tälle reissulle. Ihan kiva sunnuntaiajelu.

Lohkojaot julki

Salibandyliitto julkaisi ensi kauden lohkojaon. LoSBin lisäksi II-Divarin Lohko 1:ssä pelaavat seuraavat joukkueet:

Nyt sitten vain odotellaan tuleeko sitä sopimusta vai ei…

Lentokenttä naapuriin?

Helsingin häätäessä Malmin lentoaseman mailtaan on yhdeksi uuden kentän sijoituspaikaksi ehdolla myös Lohja. Lehtitietojen mukaan todennäköisin sijoituspaikka olisi lähes naapurissa sijaitseva Nummenkylä. On toki vielä epävarmaa mihin kuntaan uusi kenttä tullaan sijoittamaan, mutta mikäli kenttä naapuriin rakennetaan tuo se mukanaan melkoisen määrän melusaastetta.

Lehtitietojen mukaan kentälle suunnitellaan 2000-2500 metriä pitkää kiitotietä, jolloin myös suuremmat matkustajakoneet voisivat käyttää sitä. Artikkelin mukaan kentälle kaavaillaan yleisilmailun ja koulutustoiminnan lisäksi tilaus- ja halpalentoja sekä mahdollisesti rahtiliikennettä. Lisäksi rannikon läheisyys mahdollistaisi kentän käytön puolustusvoimissa. Ei hyvä. Ei yhtään.

Asia voisi toki olla huonomminkin.
Lohjan kaupunginjohtajan mukaan kenttä toisi vetovoimaa koko alueella? No, helppohan sitä on tuollaista laukoa kun itse asuu jossain hevonvitun kuusessa, eikä joutuisi kärsimään lentokentän aiheuttamasta melusaasteesta pätkän vertaa. Vetovoimaa my ass. Kämpän arvo varmasti nousee ihan pilviin. Ihan varmasti.

Tarvii vissiin toivoa, että joku muu kunta voittaa kentän tai muuten tässä alkaa olla todellakin vitsit vähissä.

Autosta asiaa

Auto käväisi 255000 kilometrin määräaikaishuollossa, ja samassa yhteydessä huollosta ilmoitettiin, että auton ohjausvaihde systeemi (raidetanko?) on ilmeisesti hajoamassa. Voi kuulemma kestää vielä viikon, kuukauden, vuoden tai vaikka montakin vuotta – sitä ei mistään tiedä… Mutta että hajoamassa on.

Osa itsessään kustantaa varaosana 557 euroa ja siihen päälle ronski annos töitä. Kokonaiskustanne kerrottiin olevan suunnilleen 1200-1300 euroa. Ei hymyilyttänyt.

Samassa yhtedessä muistutettiin 300000 kilometrin kohdalla odottavasta jakopään hihnan vaihdoksesta, joka sekin olisi suunnilleen 1500 euron lovi jo ennestään laihaan lompakkoon. Ei hymyilyttänyt.

Tässä on edessä jokatapauksessa tärkeitä päätöksiä. Vaihtoehtoja on oikeastaan neljä;

Vaihtoehto 1: Ajetaan tällä autolla niin kauan kun se kestää, ja sen jälkeen sitten roudataan romikselle ja ostetaan sitten tilalle uusi auto korvaamaan tätä. Tässä tietysti on ongelmana se, että uutta autoa ostaessa pitää kehittää jostain käsirahan verran käteistä, että uuden auton saa edes rahoituksella hankittua.

Vaihtoehto 2: Muuten kuten vaihtoehto 1, mutta uutta autoa ei hankita. Tilalle hankitaan joku mahdollisimman halpa pommi, jolla voidaan hoitaa lehdenjakohommat ja kaupassa käynnit. Päivätyöhön tässä vaihdoehdossa kuljettaisiin linja-autolla. Auton luotettavuus toki tässä vaihtoehdossa on suuri kysymysmerkki, mutta tämä lienee vaihtoehdoista se kaikkein halvin.

Vaihtoehto 3: Vaihdetaan pikaisesti uuteen (tai ainakin uudehkoon) autoon niin kauan kun tämä auto on vielä leimassa. Tällöin autosta saa paikasta riippuen ainakin 1500-3000 euroa vaihdossa, ja sen pitäisi riittää uuden auton käsirahaan. Tämä vaihtoehto edellyttää, että vaihto tehdään ennenkuin ohjausvaihde tai jokin muu ”pakkokorjattava” osa laukeaa.

Vaihtoehto 4: Jatketaan kuten ennenkin. Korjataan autoa kun korjattavaa tulee ja toivotaan parasta sen suhteen, ettei mitään kallista tulisi eteen. Tämä vaihtoehto alkaa olla se, jota en enää tällä mun tuurilla halua pitää vaihtoehtona.

Kele!