Onnistunut tulikaste

Ennakkoasetelmat eiliseen FBC Elit vs. KD otteluun eivät näin maalivahdin näkövinkkelistä olleet aivan parhaat mahdolliset. GrIFK ottelussa sormensa murtanut Tomi Kaksonen on vielä sivussa, ja molemmat jäljellä olevat maalivahdit ovat flunssan kourissa. Itse hieman paremmassa kunnossa kuin Edi Törmälä, joten aloittamaan vaan.

Ottelu lähti liikkeelle hyvin; KD vei ja Eliitti vikisi. KD teki erään kolme maalia ja hallitsi palloa mielin määrin. No, viimeistä minuuttia lukuunottamatta. Eliitti tuli mukaan peliin kertarysäyksellä tekemällä kaksi maalia 5 sekunnin sisään aivan erän lopussa, kun KD haaveili jo pukuhuoneeseen menosta. Vähän jäi harmittamaan, vaikka en maaleille mitään voinutkaan.

Toiseen erään lähdettiin taas uudistuneella sykkeellä, ja KD saikin Eliitin rikkomaan jäähyn arvoisesti. Ylivoima jauhoi, ja palloa kaivettiin Eliittimaalista. Pari minuuttia lisää, ja peli oli jo 2-5. Tässä vaiheessa Eliitti päätyi aikalisään, joka ei sekään auttanut tilanteeseen, vaan KD latoi vielä 2-6 pari minuuttia aikalisän jälkeen.

Painostus jatkui, ja Eliitti joutui jälleen rikkomaan jäähyn arvoisesti. Tämä olikin sitten liikaa kotijoukkueen maalivahdille, joka marssi vaihtoon ajassa 30:00. Ylivoima jauhoi jälleen pallon verkon perukoille, ja ottelu tuntui jo pelatulta tulostaulun näyttäessä 2-7.

Eliitti oli eri mieltä tilanteesta, ja latoi puoleen minuuttiin taas kaksi maalia KD:n verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin KD heilutti taas Eliitin verkkoa 4-8 osuman merkiksi toivoen tämän katkaisevan Eliitin kirin. Elitti ei hätkähtänyt, vaan kuittasi minuuttia myöhemmin tilanteeksi 5-8, ja piti itsensä pelissä mukana. Kolme minuuttia myöhemmin KD:n painostus tuotti tulosta Eliitin saadessa jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta johtuen. Ylivoima ei pettänyt, vaan pyöritti pallon maaliin ennen erätaukoa. Toinen erä vieraille 3-6, ja turvallisen tuntuinen 4 maalin johto kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä allekirjoittaneen flunssa alkoi painaa, eikä torjuntatyöskentely ollut enää mitään herkkua. Lupaus itselle: En enää pelaa kipeänä, vaikka tästä voittopeli tulikin.

Reilun viiden minuutin kohdalla Eliitti kavensi tilanteeksi 6-9, ja jatkoi hanakasti kiriään. Kolme minuuttia tästä, ja KD sai jäähyn, jonka Eliitti käytti kuin käyttikin hyväkseen kun jäähyä oli jäljellä enää 8 sekuntia. Peli oli yhtäkkiä taas tiukan oloinen 7-9. Eliitti jatkoi painostustaan, ja allekirjoittanut sai pari hyvää koppia ”oikeaan kohtaan”, ja KD sysäsi pallon vielä kerran maaliin katkaisten kotijoukkueen loppukirin.

Pari minuuttia myöhemmin KD pääsi vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta tällä kertaa tulosta ei syntynyt. Tärkein tietysti oli kotijoukkueen kirivaihteen jumiuttaminen, missä onnistuttiinkin.

Elitti yritti vielä lopussa ottamalla maalivahdin pois kolme ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta se ei tuottanut tulosta. Viimeisen sinetin antoi Eliitin pelaajan ottama 2+10 minuutin rangaistus erän lopussa, eikä näin lisäosumia enää nähty. Allekirjoittaneen kunto alkoi vetää viimeisiään, eikä ottelu loppunut yhtään liian aikaisin. Ei tämä puolikuntoisena pelaaminen todellakaan ole mitään herkkua.

Kokonaisuutena hyvä peli joukkueelta, ja olosuhteisiin nähden kohtalainen peli myös allekirjoittaneelta, vaikka olisihan noista 7 maalista nyt muutaman voinut torjuakin, perskeles.

Ottelusta on ollut muillakin sanottavaa:

KD vs. SB Vantaa 4-5


(Kuva ottelusta KD-GrIFK)

Ensimmäinen erä oli pelillisesti hyvin tasainen. Maalipaikkoja tuli molempiin päihin, mutta paikoista ei palloa saatu maaliin. Erätauolle 0-0. Toinen erä selkeästi vieraille, taululle erätauolla 0-3. Kolmaskin erä alkoi mollivoittoisesti vieraiden karatessa jo musertavan tuntuiseen 0-4 johtoon, mutta sitten KD heräsi. Maali kerrallaan kuorttiin ero kiinni, ja ajassa 54:50 ottelu saatiin jo tasoihin, mutta jo ajassa 55:15 vastustaja teki vielä yhden maalin, joka lopulta oli KD:lle liikaa. Pisteet vantaalaisille. Mainittavaa lienee, että Edi torjui maalissa 44 kertaa 49 vedosta. Kohtalaisen hyvä peli häneltä siis.

Obelix jälleen kotona

Obelix kotiutui pajalta lompakon laihduttua 400 €. Vanha laturi oli melkoisen mielenkiintoinen näky, ja uuden pitäisi olla parempaa mallia. Voisi melkein harkita vakioajan sopimista huoltoliikkeen kanssa, sen verran useasti Obelix on siellä viimeaikoina vieraillut.

Heti tänä aamuna sisäpuhallin piti jälleen lyhyen hengähdystauon, joten eiköhän huoltoon tule asiaa taas ihan kohta. Voisikin alkaa pitämään jonkin sortin vedonlyöntiä seuraavaksi kossahtavasta osasta. Hmm… taitaa vain tuo lainsäädäntö estää moiset vielä. Kertoimiakin pitäisi miettiä melko tarkkaan. Taitaisi sisäpuhaltimen moottori jäädä alle yhden ;-)