Niinpä niin…

Aiemmin mainitsemani puhelinmyyjän tilausvahvistus tuli postissa viimein eilen, ja kauppa paljastui joksikin ihan muuksi kuin mistä puhelimessa oli sovittu. Hommassa ei ollutkaan mitään tekemistä ei Canal Digitalin eikä satelliittikanavien kanssa. Kyse oli TV Viihde nimisen yrityksen tuotteesta, joka on puhtaasti antennitalouksien juttu. Ja ainoa Canal juttu onkin Canal+. No juu, sen osalta vika on voinut olla myös allekirjoittaneen kuullun ymmärtämisessä. Tiedä häntä.

Vaikka puhelimessa useampaan kertaan kerroin asuvani ainoastaan satelliittikanavien varassa, ei se menoa haitannut. No, nyt tyttelin myyntityön hedelmiksi tulee tilauksen peruutus, asiakasvalitus huonosti informoidusta tuotteesta ja vielä valitus markkinointikiellon rikkomisesta. Kannatti kusettaa?

Eniten harmittaa se, että olisin kovasti halunut kyseisen kanavan valikoimiin, tanakele.

Puhelinmyyjä yllätti

Soittipa mulle puhelinmyyjä, joka kauppasi nykyisen Canal Digital paketin päivitystä parempaan. Olin jo hermostumassa aiheesta, sillä mulla on puhelinliittymässäni voimassa oleva esto moiselle touhulle, mutta ennenkuin ehdin alkuhölmistykseltäni reagoimaan, kertoi tytteli pakettiin kuuluvan mm. Nelonen Pro 2 -urheilukanavan.

Siis täh? Tämähän on juuri se kanava, jota itse salibandyharrastajana olen pitkään kaivannut, ja jota ei ole Canal Digitalin (satelliitin) kautta pystynyt mitenkään saamaan. Herranjestas sentään. Ehdin nielaista nasevan argumenttini takaisin, ja jäin kuuntelemaan. Neljä kuukautta pelkällä korttimaksulla ja katkaista voi vaikka heti kun tulee voimaan.

Kuullosti sen verran hyvältä, että annoin suostumukseni. Mainitsinpa vielä tyttelille, että on muuten sitten markkinointikielto tähän numeroon, mutta menköön nyt kun on kerran itseäni oikeasti kiinnostava asia kyseessä. Kävinpä sitten toki aikani kuluksi tutkailemassa tilannetta vielä Canal Digitalin sivuilta, ja siellähän ei tälläisestä mahdollisuudesta ole mitään mainintaa. Tutkailtuani asiaa lisää Nelonen Pro sivuilta, on sielläkin ainoa satelliitti mahdollisuus Viasatin kautta.

No perkele… saas nähdä myytiinkö mulle schaissea vai onko tässä oikeasti joku jännä juttu meneillään. Nähtäväksi jää, sillä tilausvahvistuksen pitäisi kolahtaa postiluukusta tänään tai viimeistään huomenna.

Epäilisin tyttelillä menneen Nelonen Pro 2 ja Canal Digital Sport 2 sekaisin, missä tapauksessa saavat kyllä kuulla kunniansa niin markkinoinnista kuin kanavapaketistaan. Nähtäväksi jää…

Valmennushommissa

Viikonloppuna pääsi allekirjoittanut ottamaan ensimmäisiä huteria askeleita 99-poikien maalivahtivalmennuksen osalta. Pidettiin maalivahdeille omat treenit muutaman kenttäpelaajan avustuksella. Onhan sitä tullut käytyä treeneissä jo aiemminkin ohjeistamassa, mutta nyt oli ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) varsinainen maalivahtitreeni.

Hauskaa oli, ja puolitoistatuntinen kuluikin aivan turhan nopeasti. Aivan kaikkia suunniteltuja harjotteita ei ehditty vetää läpi, mutta jääpähän jotain ensi kertaankin. Ei kyllä allekirjoittaneella hirveästi opetettavaa näille varsin lahjakkaille nuorille ole. Mitä nyt muutamia pieniä korjauksia ja vinkkejä… Pojat ovat varsin hyviä maalivahdinalkuja kaikki. Kunhan jaksavat treenata, en näe mitään estettä etteikö sieltä kouliintuisi muutama huippuveska seuran arsenaaliin!

Aktivoituminen

Viimeaikoina ei ole pahemmin tullut kirjoitettua tänne blogin puolelle juuri mitään. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kirjoittelen nykyään edustusjoukkueen raportit suoraan seuran sivuille. Ehkäpä sitä voisi taas aktivoitua uudelleen tällekin puolelle myös salibandyn osalta. Onhan sitä paljon muutakin kirjoitettavaa, kuin pelkästään otteluraportit.

Kuluva kausi ei ole oman joukkueen pelien osalta sujunut ihan suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäiset kahdeksan ottelua ovat tuottaneet ainostaan kolme sarjapistettä. Liiemmin kirjoittelemisen aihettakaan ei siis ole ollut. Kukapa sitä nyt tappioistaan jaksaisi kirjoitella ainakaan henkilökohtaiseen blogiinsa :). No, ehkäpä loppukausi sujuu paremmin ja saa taas kirjoittamisen aihetta.

Tai sitten pitää kirjoittaa jostain ihan muusta :) Riittäisihän sitä turinointia noista meidän karvaisista nelijalkaisistakin ihan tarpeeksi, kun vaan ottaisi itseään niskasta kiinni, ja ajatukset ”paperille”.

Uusi lelu tulille

Tietokoneen ”päivitys” saatiin viimein valmiiksi kun osat sai noutaa perjantaina, ja asennettua ilman suurempia ongelmia. Mitä nyt joutui uuden virtalähteen käydä hakemassa lauantaiaamuna, kun valitusta OCZ StealthXstream 2:sta loppuivat liittimet kesken. Uutta rautaa tuli melkoinen läjä, mutta kyllä nyt taas kelpaa.

Antec Three Hundred koteloon ängettiin OCZ StealthXtream 2:n asemasta Corsair GS700W Gaming Series -virtalähde näyttikseksi valitun Asus ENGTX570 DCII/2DIS/1280MD5 NVIDIA GeForce:n vaatimusten vuoksi. ASRock Z68 Pro3 Intel Z68 LGA1155 ATX-emolevy sai kaverikseen Intel Core i5 2500 3.3 GHz LGA1155 -suorittimen ja neljä kappaletta Kingston Valueram 4GB 1333MHz DDR3, CL9 -muistimoduleja, tuoden vanhan koneen 3 GB:n muistimäärään 13 GB:n lisäyksen.

Optiseksi asemaksi valikoitui Asuksen DRW-24B3ST/BLK/G/AS 24x DVD+/-RW -asema, ja näytöksi aiemminkin paljastettu Asus 24″ VE247H Full HD LED-näyttö. Käyttiksen virkaa toimittaa 64 bittinen Windows 7 Home Premium, OCZ Agility 3 120 GB 2.5″ SSD SATA III SSD-levylle. Varsinaisen kovalevyn virkaa toimittaa Seagate SV35.5 1 TB SATA2 3.5″ 7200 RPM 32 MB.

Vanhasta koneesta uuteen muutti vain 1 kpl SATA-kaapeli.