Voittamaton

Kesäliiga kannu 2016

Kesäliiga kannu 2016

Kesäliiga saatiin päätökseen tältä vuodelta ja Missä on Vantaa? kaatoi finaalissa Pulttiboysin numeroin 8-5. Helpolla voitto ei todellakaan tullut, sillä Pulttiboys oli alussa parempi karaten jo 1-4 johtoon ennenkuin vantaalainen diesel käynnistyi toisen erän loppupuoliskolla. Vihulainen ei luovuttanut edes vantaalaisten siirryttyä ensi kertaa johtoon 5-4, vaan kuittasivat pelin tasoihin muutamaa sekuntia myöhemmin. 6-5 osuma masensi hieman ja Pulttiboys joutui ottamaan maalivahdin pois, jolloin vantaalaiset saivat kaunisteltua loppunumeroiksi 8-5 tyhjään pesään. Oma peli ei ollut niitä parhaita mutta ei se huonoinkaan. Maaleille ei juuri voinut mitään – tosin kaksi meni omasta torjunnasta sisään. Pallo oli 1-2 maalissa vielä kauhottavissa peliin, sillä tuomari ei nähnyt palloa maalissa… mutta ei tuollaisilla tempuilla halua eteenkään tälläistä ottelua voittaa, joten maali papereihin niinkuin asiaan kuuluu. Lisäksi mieleen jäi pari hyvää koppia 4-4 tai 5-5 tilanteessa, ettei vastustaja päässyt enää johtoon ;).

Olipas hyvä matsi! Ja olihan taas vuosi!

Runkosarja päätökseen

Korkeita (Kuvituskuva)

Korkeita (Kuvituskuva)

Soppa pisti pelin tiukaksi, eikä sarjapisteet irronneet vantaalaisille helpolla. Vastustaja tuli kaksi kertaa takaa tasoihin, ja taisipa alkupuoliskolla hetken aikaa johtaakin ottelua. Kahden erän jälkeen peli oli 3-3, mutta sitten vantaalaiset onnistuivat repäisemään muutaman maalin kaulan, jota Soppa ei enää saanut kurottua umpeen vaikka allekirjoittanut kovasti yritti siinä avustaa. Loppunumerot kirjattiin 7-5 vantaalaisille ja lohkovoitto puhtaalla pelillä. Kauden viimeisenä koitoksena finaali puolentoista viikon kuluttua jossain hiton Myllypurossa, plääh!

KiPa kaatui saappaat jalassa

Vääntöä (kuvituskuva)

Ottelu oli taas hyvin tasainen. Alussa vantaalaiset menivät 2-0 johtoon, mutta KiPa tuli rinnalle. Vantaalaisten seuraava nykäisy 5-2 meinasi sekin sulaa pois kun KiPa nousi maalin päähän. Vantaalaisten onneksi sen lähemmäksi KiPa ei päässyt, ja lopussa pystyttiin nipistämään vielä pari häkkiä kaulaa; Loppunumeroiksi kirjattiin 7-4.

Allekirjoittanut pistäytyi vielä tämän jälkeen lainamaalivahtina Soppan riveissä kuittamaassa 11-1 voiton SB Pagystä. Kauden viimeisessä kohtaamisessa onkin vastassa juurikin tuo Soppa.

Sarjakolmonen ei yllättänyt

Maaleja riitti (kuvituskuva)

Pulttiboys pysyi pelissä mukana ensimmäisen erän, mutta sitten vantaalainen diesel jyräsi eikä päästänyt sarjakolmosta enää iskuetäisyydelle. Allekirjoittaneelle muutama onnistunut pelastaus, eikä mitään ihan ilmaisia maaleja tullut päästettyä. Harmillisesti tällä kertaa Andy ei läpiheitosta laittanut palloa maaliin, vaikka lähellä se kyllä oli tälläkin kertaa. Loppunumerot kirjailtiin 11-3 vantaalaisille. Kimille hieno hattu vaikka yksi neljästä maaleista hylättiinkin.