Sittenkin mestariksi

Vantaalaiset pääsivät kuin pääsivätkin välieriin, ja heti kättelyssä vastaan asettui VKTP, jolle viime torstaina hävittiin 8-4.

Ottelu oli tasainen vääntö, mutta vantaalaiset karkasivat lopulta 7-6 voittoon, ja siten finaaliin.

Finaalissa vastaan asettui Coast to Coast, jota vantaalaiset eivät runkosarjassa kyenneet kertaakaan voittamaan. Runkosarjassa takkiin oli tullut numeroin 7-5 ja 9-4. Finaalikin alkoi mollivoittoisesti vastustajan karattua kolmen maalin johtoon ensimmäisen erän aikana. Vantaalaiset kuitenkin kuroivat eron kiinni maali kerrallaan, ja lopulta puristettiin niin ikään 7-6 voitto, ja siten mestaruus.

On se vaan niin hienoa, perskeles.

Kesän ensimmäinen tappio

Eilinen kesäliigan ottelu Coast to Coastia vastaan oli varsin tasaväkinen vääntö, joka lopulta kääntyi vastustajien 7-5 voitoksi. Allekirjoittaneen peli kulki hyvin pitkästä aikaa, enkä voinut muutaman metrin päästä suoraan syötöstä ammutuille maaleille mitään. Oman lohtunsa tuo kauden ensimmäinen syöttöpiste ;-)

Eka piste

Jälleen kaksi ottelua samalle illalle, ja ensimmäisessä pelissä 013 hukkasi kahden maalin johdon 6-6 tasuriksi Ylilyöntiä vastaan, mutta lohdutukseksi allekirjoittaneelle kauden ensimmäinen syöttöpiste. Illan toisessa koitoksessa MOV hävisi tiukan väännön Coast to Coast:lle maalein 6-9. No, huonoja ei kumpainenkaan peli tänään(kään) ollut.