LoSB jatkaa II-Divisioonassa myös ensi kaudella

Teemu Närhi maalaa

Lohjan Salibandy säilytti sarjapaikkansa lopulta suoraan otteluvoitoin 2-0. Kumpainenkin ottelu päättyi lohjalaisten kahden maalin voittoon; Ensin Kauniaisten Palloiluhallissa viime sunnuntaina 4-6 ja eilen Tennarissa 6-4. Sunnuntainen ottelu oli aluksi lohjalaisille kuin tervan juontia konsanaan. Peli ei tahtonut toimia ja ylivoimakin oli tehotonta. Kuin pisteenä iin päällä vastustaja pääsi avaamaan maalitilin alivoimalla. Tämäkään ei vielä herättänyt lohjalaisia vaan vastusta sai onnistua vielä kahdesti ennenkuin lohjalainen dieselmoottori yski itsensä käyntiin. Lohja tuli peliin mukaan kun Henri Uronen ja Eddy Sobott tekivät 38 sekunnissa maalin mieheen toisen erän loppupuoliskolla. Vaikka vastustaja kasvattikin johtoaan kolmannen erän alussa, ei sekään enää lannistanut lohjalaisia. Ensin Joona Mäenpää kavensi tilanteeksi 4-3 ja sitten vieraiden kaksiminuuttisen aikana lohjalaiset osuivat kahdesti. Illan kruunasi viimeisellä minuutilla Henri Uronen illan kolmannella osumallaan.

Karsinnan toinen ottelu Lohjalla oli vetänyt Tennarin täyteen yleisöä. Lohjalaisten peli oli vapautuneempaa kuin Kauniaisissa ja lohjalaiset saivatkin tällä kertaa avausosuman nimiinsä. Vastustaja pääsi kuitenkin tasoittamaan ylivoimalla ja siirtyi johtoon pari minuuttia myöhemmin. Minuutti edellisestä, ja oli vastustajan vuoro ottaa kaksiminuuttinen, mitä lohjalaiset eivät tällä kertaa jättäneet hyödyntämättä. Toisen erän alkuun kotijoukkue karkasi jo kahden maalin karkumatkalle, eikä erässä enempää maaleja nähtykään. Jäähyjä sen sijaan jaettiin molemmille joukkueille. Kotijoukkueelle kaksi ja vieraillekin yksi. Kolmannen erän alkuun vieraat kavensivat, mutta vain hetkeksi. Sitten vieraat sortuivat jäähyilemään kahdesti, mutta siitä huolimatta onnistuivat vielä kertaalleen alivoimalla tullen maalin päähän. Samaisen jäähyn aikana kuitenkin lohjalainen ylivoima onnistui palauttamaan johdon taas kahteen maaliin, eikä vieraat siitä enää toipuneet. Vieraiden nousuhaaveet karisivat kun kotijoukkue päätti kauden samoihin numeroihin kuin sunnuntaina Kauniaisissa pelatussa ottelussa. Kuvia tästä Lohjalla pelatusta ottelusta löytyy täältä.

Kaiken kaikkiaan kausi oli lohjalaisille hyvin vaikea. Välistä tuntui, ettei pelistä tule yhtään mitään, mutta onneksi pojat kuitenkin tekivät töitä ja säilyttivät sarjapaikkansa kakkosdivarissa myös ensi kaudelle. Seuraavaksi vuoroon tulee kolikkopelit ja kesäloma. Allekirjoittanut voikin nyt keskittyä olennaiseen, eli odottelemaan tulevan kesäliigakauden alkua. Sitä pääsee vanhakin taas pukemaan vermeet ylle ja pallojen eteen. Jos vanha sen vielä jaksaa loukkaantumatta niin miksei sitä voisi taas harkita pelaamista ensi kaudella taas ihan oikeassa joukkueessa ;-).

LoSB nousi sillasta

Jani Malmelin teki loistavan paluun. Mallulle ottelussa 48 torjuntaa.

FBC Turku aloitti ottelun pirteästi, ja naputteli taululle ensimmäisessä erässä kolme maalia ennenkuin Lohjan Salibandy sai kuparisen rikki Sampsa Stigellin tehdessä Niclas Fromholtzin syötöstä. Lohjalaisten maaliin paluun tehnyt Jani Malmelin torjui erässä 15 kertaa pitäen lohjalaiset edes teoriassa mukana kamppailussa.

Toisen erän alkuun Turku lisäsi johtoaan ylivoimalla, eikä lohjalaiset tahtoneet millään pysyä mukana vauhdissa. Turku hallitsi ottelutapahtumia, ja vain Mallun torjunnat estivät heidän karkumatkan. Ottelun puolivälin jälkeen lohjalaiset saivat vähän paremmin juonesta kiinni, ja tulivat reilun minuutin sisällä maalin päähän, kun ensin ylivoimalla Juuso Jolkkonen maalasi Jerry Ståhlbergin syöstöstä, ja heti kohta Petri Aaltonen niin ikään Jerryn syötästä. Toisen erän jälkeen tulostaululla siis vieraiden 3-4 johto. Mallun 19 torjuntaa kolleegansa kolmea vastaan kertovat oleellisesti kupletin juonen.

Kolmanteen erään moni odotti uutta rynnistystä turkulaisilta, mutta toisin kävi. Lohjalaiset paransivat entisestään, ja se palkittiin seitsemännellä minuutilla Aleksi Hiidensalon tasoitusosumaalla Janne Laukkarisen syöttäessä. Mallu torjui edelleen kaiken mahdollisen ja mahdottoman, ja ajassa 57:53 Petri Aaltonen räjäyttää Tennarin lehterit siirrettyään Eddy Sobottin poikkisyötön maalin perukoille.

Turku yrittää vielä ilman maalivahtia, ja onnistuu sotkemaan lohjalaisten vaihtorytmin ja Antti Nikkilä passitetaan jäähylle lohjalaisten vaihtovirheen tuomaa jäähyä istumaan. Ottelu on kuintekin ohi ennenkuin turkulaiset ehtivät kissaa sanoa, ja näin elintärkeät pisteet jäivät Lohjalle, ja gorilla lähti Turkuun loppunumeroin 5-4. Malmelin pokkaa odotetusti lohjalaisten parhaan pelaajan palkinnon otettuaan ottelussa 48 koppia. Vastustajan vastakappaleelle vain 19 torjuntaa koko illlan aikana.

Allekirjoittanut kiittää ja kuittaa, ja suuntaa omiin koitoksiin kakkosjoukkueen riveissä.

Ilves jäi nylkemättä

Ennakkoon oli jo tiedossa, että Ilves olisi heikentynyt mm. Sami Nymanin siirryttyä takaisin liigaan. Jo tavalliseen tapaan LoSB aloitti maalinteon Mikko Mattilan iskettyä isännät johtoon Tommi Paleniuksen syötöstö vain 39 sekunnin pelaamisen jälkeen. Ilves ei tästä hätkähtänyt, vaan tasoitti vajaata minuuttia myöhemmin, ja karkasi johtoon kun peliä oli ehtinyt kulua vajaat viisi minuuttia.

Lohjalaisten odotellessa erätaukoa Ilves pisti pallon vielä kerran pömpeliin ajassa 19:59 hölmistyneen lohjalaislauman harmiksi. Näin erätulokseksi saatiin 1-3,.

Toiseen erään lohjalaiset vaihtoivat maalissa aloittaneen Antti Mikkosen tilalle Ilmari Ali-Jaakkolan ja alkoivat suunnitella Ilveksen metsästyksen toista näytöstä. Toisen eränneljännellä minuutilla Petri Aaltonen tekikin Eddy Sobottin syötöstä työtä käskettyä kaventaen tilanteeksi 2-3, ja peli näytti taas hyvältä. Ilves ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan taljaansa, ja laittoi palloa maaliin ylivoimalla kahdesti vieden erätuloksen taas lohduttoman tuntuiseksi 2-5 tilanteeksi.

Kolmannessa erässä lohjalaiset eivät sitten enää maalinteossa onnistuneetkaan, Ilves sen sijaan kaunisteli numeroksi jälleen ylivoimalla 2-6, joka jäi ottelun lopputulokseksi. Pisteen matkasivat siis Tampereelle ihan oikeutetusti.

Seuraavaksi lohjalaiset kohtaavat lohkon neljäntenä majailevat puunhakkaajat Vaasasta sunnuntaina. Allekirjoittanutkin pääsee reissaamaan taas huoltajan roolissa.

Puunhakkaajat hakattiin

Verkot tötterölle

Vaasan Woodcutters
kävi Lohjalla toistamiseen tällä kaudella. Tällä kertaa pisteet jäivät Lohjalle vaasalaisten sorruttua typeriin jäähyihin kolmannessa erässä.

Ottelu ratkesi Tuomas Hiltusen ajassa 53.37 rangaistuslaukauksesta tekemään maaliin. Woodis protestoi rankkarin menneen taaksepäin, mutta tuomarikaksikko hyväksyi maalin (Kuvatusta videosta näkee hyvin, ettei rankkari mennyt taaksepäin, vaikka eihän se toki olisi mitään muuttanut). Seuranneesta protestoinnista Woodiksen Pekka Vappula puhui itselleen 2+10 minuutin rangaistuksen, jonka aikana ”Hiltsi” iski toisen illan kolmesta maalistaan.

Pelin vanhettua puoli minuuttia Woodiksen turhautuminen ampuu yli, ja Thomas Backman ottaa TOR:n keihästyksestä. Päivän Länsi-Uusimaan mukaan isku osui Eddy Sobottia vatsaan, mutta todellisuudessa se taisi osua hieman alemmas. Ei aikaakaan kun Hiltunen iskee kolmannen kerran, vieläpä Jani Malmelinin upeasta läpiheitosta. Tästäkin maalista Woodis löysi lisää vettä myllyyn, ja Timo Kukko puhui vuorostaan 2+10 arvoisesti.

Tero Metso kaunisteli loppunumeroiksi vielä 7-3 pelattaessa viidellä kolmea vastaan. Kerrankin karkeisiin virheisiin sortuminen oli vastustajan, eikä oman joukkueen, heiniä ;-).

Edit 21.02.2008 @ 09:26: Woodiksen sivujen mukaan TOR:sta lankesi 1+2 ottelun pelikielto.