Kirjoitukset avainsanalla ‘Eläinlääkäriasema Arkki’

Kissakolonna lääkärikäynneillä

23.01.2009 21:53

Käytiin eilen Kukan, Veeran, Pepin ja Roopen kanssa Arkissa rokotuksilla. No, Roope oli mukana vain näyttämässä hammastilannettaan, mutta muille kissoille rokotukset kuntoon. Kukka raukka sai taas mielettömän paniikkireaktion ja suoritti autoon varsinaisen suolityhjennyksen. Kotona kisumisua odottikin sitten suora tie pesuun, mistä neiti ei pitänyt tipan vertaa. Muut eivät olleet reissusta muutamaa kommenttia lukuunottamatta moksiskaan.

Tänään sitten oli Sissin vuoro käydä Yliopistollisessa Eläinsairaalassa kontrollikäynnillä. Lääkäriopiskelia ei taaskaan tahtonut löytää Sissiltä tassusta verisuonta, joten Sissi alkoi hermostua tunarointiin oikein kunnolla. Lopulta verinäyte otettiin kaulasta. Verikokeesta tarkemmin kunhan tulokset tullaan. Samalla Sissi kävi sydänfilmissä, missä huomattiin Sissillä esiintyvän ylimääräisiä lyöntejä. No, kyllähän Sissin sydänvaiva on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Ulospäin Sissi vaikuttaa olevan erinomaisessa kunnossa, mitä nyt on varsin rauhalliseksi herraksi muuttunut… Mutta kyllähän sitä rauhallinen saa jo liki 15 vuoden iässä olla.

Aku ja Roope rutiini käynnillä lääkärissä

18.08.2008 21:32

Roope ja Aku

Roope käväisi ottamassa uusintaa rokotukselleen, ja Aku vastaavasti käväisi Rabies vasta-aine testissä tulevaa ulkomaan näyttelykäyntiä varten. Roopesta ei selvästikään enää oikein tahdo tykätä automatkustamisesta, ja surkutteli asian kamaluutta melkein koko matkan Arkkiin. Matka takaisin sentään sujui jo paremmin.

Kukka ja Veera rokotettavina

03.11.2007 22:56

Veimme perjantaina Kukan ja Veeran rokotettavaksi Eläinlääkäriasema Arkkiin. Kukka ei ole koskaan pitänyt autolla matkustamisesta, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Tyttö oli aivan paniikissa ja onnistui tekemään kuolaamisen lisäksi molemmat hädät kuljetusboksiin maukumisen lomassa. Erikoista oikeastaan oli se, että myös Veera maukui koko matkan ja teki kakkoshädän kuljetusboksiin.

No, kissat kuitenkin saatiin rokotettua, ja kotimatka sujui pelkillä maukumisilla. Saapa nähdä miten tytöt suhtautuvat parin viikon päästä näyttelyreissuun… Pitänee harjoitella tuota autolla matkustamista.

Kissauutisia

04.06.2007 8:31
Ery-Syd

Kävimme Sissin kanssa kontrollikäynnillä Eläinlääkäriasema Arkissa tässä pari viikkoa sitten. Valitettavasti Sissin kilpirauhasarvo on jälleen lähtenyt kohoamaan, joten jatkotoimenpiteitä harkitaan. Tällä hetkellä Sissi kuitenkin on paremmassa kunnossa kuin koskaan, ehkä osittain sen vuoksi ettemme ole palanneet lääkitykseen arvojen kohoamisesta huolimatta. Ilmeisesti Tyrazol aiheuttaa sivuvaikutuksena apaattisuutta.

Tilanteen etenemistä seurataan vielä ainakin seuraavaan kontrolliin asti, jolloin sitten tehdään päätöksiä siitä miten edetään.

Roope ja Aku kävivät lauantaina Hyvinkäällä Ery-Sydin kissanäyttelyssä. Tuloksena Roopelle kunniamaininta ja Akulle EX2.

Terveystietoa Sissistä ja Roopesta

14.04.2007 10:55

Sissin tulokset tikkien poiston yhteydessä otetuista verikokeista tulivat, eivätkä uutiset olleet aivan parhaita mahdollisia. Sissillä on edelleen kilpirauhasen liikatoimintaa, mikä voi oikeastaan tarkoittaa kahta asiaa. Joko Sissillä on niin paljon kilpirauhaskudosta jäljellä (esimerkiksi rintaonteloissa), että ne puskevat hormoonia vieläkin liikaa, tai sitten arvot eivät vielä ole ehtineet laskea leikkauksen jälkeen.

Asian varmistamiseksi käymme kontrollissa jo ensi viikolla Arkissa ja kuukauden kuluttua Eläinsairaalassa.

Hyviä uutisia sen sijaan olivat tiedot siitä, ettei Sissillä ole vieläkään tullut kalsiumin vajausta, eikä merkkejä tulehduksista tai muista ylimääräisistä oireista ole. Sissi on piristynyt entisestään ja haluaa päivittäin ulkoilemaan eristyksistä.

Roope sen sijaan on jo hyvällä malliilla paranemisen suhteen. Ukko on saanut tehtyä tarpeensa normaalisti ja merkkejä sairaudesta ei juuri enää ole. Ukko haluaisi kovin jo pois eristyksistä, jossa olemme häntä pitäneet (viimepäivinä tosin vain yöt).