Ikämiehille vaikea reissu

Hohin M35 joukkue matkusti lauantaina Forssaan perinteisen kaavan mukaisesti varsin kapealla kokoonpanolla. Matkaan lähti maalivahdeista vain allekirjoittanut, eikä vaihtomiehiäkään ollut kuin kaksi.

Ensimmäisessä ottelussa olisi pitänyt olla tarjolla helpot pisteet, mutta pelistä tehtiin turhaan vaikea. Hämäys pääsi taistelemaan pisteistä viimeiseen asti, mutta joutui lopulta antautumaan numeroin 8-7. Toisessa ottelussa vastaan tulikin sitten sarjakakkonen FoSU, jonka menossa jaksettiin vain ensimmäinen erä. Ottelussa jännitettiin vain sitä, meneekö ottelu poikki ennen varsinaisen peliajan päättymistä vai ei. Ei mennyt, ja lopputulos forssalaisille 13-3.