Kirjoitukset avainsanalla ‘Jani Malmelin’

Puunhakkaajat hakattiin

18.02.2008 10:33

Verkot tötterölle

Vaasan Woodcutters
kävi Lohjalla toistamiseen tällä kaudella. Tällä kertaa pisteet jäivät Lohjalle vaasalaisten sorruttua typeriin jäähyihin kolmannessa erässä.

Ottelu ratkesi Tuomas Hiltusen ajassa 53.37 rangaistuslaukauksesta tekemään maaliin. Woodis protestoi rankkarin menneen taaksepäin, mutta tuomarikaksikko hyväksyi maalin (Kuvatusta videosta näkee hyvin, ettei rankkari mennyt taaksepäin, vaikka eihän se toki olisi mitään muuttanut). Seuranneesta protestoinnista Woodiksen Pekka Vappula puhui itselleen 2+10 minuutin rangaistuksen, jonka aikana “Hiltsi” iski toisen illan kolmesta maalistaan.

Pelin vanhettua puoli minuuttia Woodiksen turhautuminen ampuu yli, ja Thomas Backman ottaa TOR:n keihästyksestä. Päivän Länsi-Uusimaan mukaan isku osui Eddy Sobottia vatsaan, mutta todellisuudessa se taisi osua hieman alemmas. Ei aikaakaan kun Hiltunen iskee kolmannen kerran, vieläpä Jani Malmelinin upeasta läpiheitosta. Tästäkin maalista Woodis löysi lisää vettä myllyyn, ja Timo Kukko puhui vuorostaan 2+10 arvoisesti.

Tero Metso kaunisteli loppunumeroiksi vielä 7-3 pelattaessa viidellä kolmea vastaan. Kerrankin karkeisiin virheisiin sortuminen oli vastustajan, eikä oman joukkueen, heiniä ;-).

Edit 21.02.2008 @ 09:26: Woodiksen sivujen mukaan TOR:sta lankesi 1+2 ottelun pelikielto.

Kausi 2007-2008

24.07.2007 10:16

Kaikessa tohinassa on täysin unohtunut kirjoittaa tulevasta salibandykaudesta 2007-2008. Allekirjoitin suunnitelmien mukaisesti kesäkuun alussa sopimuksen LoSBin miesten edustuksen kanssa, joten pelaan tulevalla kaudella I-Divisioonan länsilohkossa. Länsilohkossa LoSBin lisäksi pelaavat Blue Fox (Uusikaarlepyy), Forssan Suupparit, Nokian Kristilliset Palloilijat, KOO-VEE (Tampere), Woodcutters (Vaasa), Pirkkalan Pirkat, FBT Pori, SBS Pori ja Kirkkonummi Rangers. Kauden ennako on luettavissa täältä.

LoSBin tulevan kauden joukkue on pysynyt melko hyvin kansassa, vain muutamia pelaajia on lähtenyt ja uusia tulee tilalle. Hyökkäyspäässä suurin menetys lienee Markus Lajunen, joka viime kaudella voitti joukkueen pistekuninkuuden. Puolustusta taas saatiin vahvistettua Jussi Kemppaisen palattua viininpunaisiin.

Allekirjoittaneen lisäksi sopimuksen maalivahdin tontille on toistaiseksi tehnyt vain A-juniorit Antti Herlevi ja Jonas Koistinen, mutta eiköhän I-Divarin Itälohkon paras maalivahti Jani Malmelin jatka myös viininpunaisen maaliverkon vartioimista. Varmuus asialle saadaan kauden lähestyessä. Joka tapauksessa kilpailu peliajasta tulee olemaan raakaa, sillä niin “Koippari” kuin “Herkkukin” ovat kovan luokan veräjänvartijoita.