Kirjoitukset avainsanalla ‘Kauklahden Dynamo’

Paluu Lohjalle

15.06.2010 7:44


Tuleva salibandykausi tarkoittaa allekirjoittaneelle paluuta Lohjan Salibandyn riveihin. Edustusjoukkueen mukana leijun lähinnä valokuvaajana sekä huoltajana I-Divarissa, kun taas pelilliset edesottamukset hoidetaan kakkosjoukkueen riveissä III-Divisioonaa pelaten.

Asiahan on ollut selvää pässinlihaa jo pidempään, mutta pistetään nyt ihan noin julkiseksi tiedoksi. Pesti Kauklahden Dynamossa oli alunperinkin sovittu vain yhden kauden mittaiseksi.

Vuosi kerrallaan mennään eteenpäin.

Ihmeiden aika ei ole ohi

15.03.2010 8:17

Kauklahden Dynamo päätti tämänkertaisen taipaleensa II-Divisioonassa jatkoaikavoitolla Hyvinkään SCH:sta. Hyvinkääläiset johtivat käytännössä koko ottelun, mutta niin vain KD tuli takaa rinnalle ja jatkoajalla ohi. Loppunumerot 9-8 kertovat varsin maalirikkaasta ottelusta.

Tähän päättyy myös allekirjoittaneen pelaaminen espoolaisjoukkueessa. Siirryn ensi kaudeksi takaisin Lohjan Salibandyn miesten edustusjoukkueeseen, joskin en enää pelaavaksi maalivahdiksi. Ensi kaudella tärkein toimi on toimia LoSB:n miesten edustusjoukkueen huoltajana/valokuvaajana sekä mahdollisesti treeniveskana. Pelilliset edesottamukset hoidetaan sitten mahdollisesti jossain muussa Lohjan joukkueessa tai ehkä jo ikämiehissä.

KD palasi entiselle tasolleen

22.02.2010 15:27

Tikkurilan Tiikerit pyyhkivät lattiaa Dynamolla numeroiden näyttäessä kotijoukkueen 12-4 voittoa loppusummerin pärähtäessä. Maalissa Edi, allekirjoittanut varalla vaikka pöytäkirja muuta väittääkin.

KD jatkaa kyntämistään

08.02.2010 12:15

Tällä kertaa oli Vihdin Salisusien vuoro, ja numerot 7-8. KD pelaa ensi kaudella 3-Divisioonassa, sen voinee jo nyt sanoa ääneenkin.

KD kyntää edelleen

02.02.2010 8:01

Pari edellistä peliä on edelleen pitkittänyt KD:n tappioputkea. SB Vantaa ensin kotonaan numeroin 12-5, ja viime sunnuntaina FBC Elit Kauklahdessa 5-14. Ei hirveesti enempää kirjoitettavaa aiheesta.