Kirjoitukset avainsanalla ‘Kesäliiga’

MOV? kaatoi DR:n toistamiseen

30.08.2011 8:34

Vantaalaisten kauden päätös tuotti 4-1 voiton DR:stä. Tämä ei kuitenkaan nostanut vantaalaisia lohkovoittoon, sillä Universumin Hallitsijat voittivat niinikään viimeisen ottelunsa, ja tasapisteissä pysyivät vantaalaisten edellä sarjataulukossa keskinäisen maalieron turvin. Kausi oli tästä huolimatta hieno, ja voitolla on mukava siirtyä talvilomille.

Kolmetoista päätti kauden tappioon

25.08.2011 8:26

Kolmetoista johti ottelua 4-2, mutta antoi vastustajan tulla rinnalle ja ohi. Allekirjoittaneelle tukku hyviä torjuntoja ja torjuttu rankkari, mutta ei sitten riittänyt. Vähän tahtoi olla kauden päättymistä ennakoivaa väsymystä joukkueella. Kausi pakettiin 4-5 tappiolla Warrior Bearsille.

Mov taisteli voiton Hurrikaanista

23.08.2011 8:42

Ottelu oli varsin vaikea. Hurrikaanit ensin johtoon hieman onnekkaallakin osumalla tuomarin hylättyä vantaalaisten ensimmäisen maalin korkealla mailalla tehtynä (no, ehkä se oli sit korkea maila joo). Jonkin ajan kuluttua Vantaa tasoitti. Hurrikaanit uudelleen johtoon ja jälleen Vantaa tasoitti. Tämän jälkeen vantaalaiset vuorostaan johtoon ja Hurrikaanit puolestaan tasoittivat jonkin ajan kuluttua. Lopulta vantaalaiset vielä kertaalleen johtoon, joka sitten piti loppuun asti. Varsin tasainen vääntö, ja melkoista hack’n'slashia. Tärkeät pisteet kuitenkin kotiin.

Kolmetoista tunaroi tasuriksi

19.08.2011 7:45

Kolmetoista johti ottelua toisessa erässä jo 3-0, mutta niin vaan FC Ylilyönti päästettiin tasoihin. Tällä kertaa allekirjoittanut ei ota kontolleen kuin yhden sormesta maaliin kimmonneen vedon, sen verran vapaista paikoista kaveri pääsi laittamaan. Kolmetoista nousi vielä kertaalleen johtoon, mutta vastustaja kuittasi senkin, ja pisteet tasattiin tuloksella 4-4.

Mov vei pisteet sarjajohtajalta

16.08.2011 7:31

Vaikka allekirjoittanut kovin yrittikin avustaa vastustajaa, vantaalaiset kirivät Universumin Hallitsijoiden etumatkan kiinni ja menivät lopussa ohi. Allekirjoittaneen muutamaa koppia lukuunottamatta vastustaja teki helpohkosti 5 häkkiä. Juuri tämän enempää paikkoja heillä ei sitten ollutkaan. Vantaalaiset heiluttivat verkkoa kuudesti, joten voitolla vantaalaiset nousivat tasapisteisiin sarjajohtajan kanssa, joka toki jatkaa sarjajohdossa paremman keskinäisen maalieron turvin. Lissää tämmöstä.