![]()
Tälläkertaa hieman tasaväkisempi ottelu Wekingsiä vastaan, mutta vantaa harjasi rutiinilla 5-3 voiton. Ihan jees.
![]()
Tälläkertaa hieman tasaväkisempi ottelu Wekingsiä vastaan, mutta vantaa harjasi rutiinilla 5-3 voiton. Ihan jees.
![]()
Rocks oli kuin varjo entisestään, jos edellistä kohtaamista ajattelee. Kolmetoista hallitsi peliä, ja tarjosi voiton avaimia Rocksille peräti viiden ylivoiman ja rankkarin voimin, mutta näistä ei Rocks kyennyt tekemään ainuttakaan osumaa. Rocksin ainokainen tuli pahasta merkkausvirheestä maalin edustalla, mutta ei sen väliä kun Kolmetoista vei ottelun numeroin 4-1. Revanssin makua, sano,
![]()
Vantaalaiset menettivät eilisessä ottelussa kahden maalin johdon pariin otteeseen, ja lopulta tasasivat pisteet Reimax Electronics:n kanssa maalein 6-6. Olis voinut allekirjoittanutkin pelata paremmin.
![]()
Litran Mitta oli hieman erilaisella draivilla mukana, kuin edellisessä ottelussa, ja saikin aloittaa maalinteon. Maaleja tehtiin vuorotahtiin aina 3-3 tasoitukseen asti, ja tämän jölkeen voittomaalin tekikin 013. Johto kesti loppuun asti, ja pisteet messiin. Jes.
![]()
Maaleja tehtiin vuorotahtiin, ensin edelle meni Rapakunto ja vantaalaiset tasoittivat. Jossain välissä vuoro vaihtui, ja vantaalaiset siirtyivät ensin johtoon ja Rapakunto tasoitti. Viimeisen kerran tasoitus tuli pari kolme minuuttia ennen ottelun loppua, ja hetken tilanne näytti jos siltä, että pisteet menisivät jakoon. Vantaalaisten hieman onnekaskin pallon maalille kuljetus kuitenkin palkittiin johtomaalilla vain pari minuuttia ennen ottelun loppua. Rapakunto taisteli kiivaasti pisteestä ottaen maalivahdinkin pois, ja se lopulta kostautui vantaalaiten tehdessä tyhjiin loppunumeroiksi 6-4.
Taisi olla yksi kesäkauden tiukimmista väännöistä, vaikka vantaalaiset valtaosin palloa tavalliseen tapaansa hallitsikin. Loistavaa peliä.