Valoa Jouluun

Jouluvalot


Vaikka sähkö näin pörssisähköisenä maksaakin painonsa kultaa (siis täh?), oli pakko laittaa edes vähän valoa uudenkarheaan kissatarhaan. Sen lisäksi, että valoista on koristeellista hyötyä, ne myös valaisevat kissatarhaa mukavan epäsuorasti. Vanha valonauha oli sen pikki useata kohdasta, joten se jouti kierrätykseen ja tilalle vaihteeksi kylmän valkoinen versio. Olipas onnistunut valinta ja aivan täydellisen sopiva pituus (22m).

Kyllä nyt kelpaa kissojenkin odotella Joulua.

Kissatarhan kutistus

Kissatarhan verkko on ollut tarkoitus uusia jo pitkään. Etenkin valokatteen ja aidan välinen osuus on päässyt huonoon kuntoon pitkälti talvisin valokatteelta valuvan jään ja lumen takia. Aluksi tarkoitus oli vain vaihtaa verkko uuteen, mutta päädyimmekin korjaamaan itse ongelman siirtämällä tarhan aita valokatteen rungon kohdalle, vaikka se kutistaakin tarhaa kymmenisen neliötä. Valokatteen puhdistaminen lumesta muuttuu huomattavasti helpommaksi.

Tarkoitus on ensin tehdä uusi verkko valmiiksi ja sitten purkaa vanha pois (osittain). Mahdollisuuksien mukaan on tarkoitus säästää kissojen ”näköalapaikat” vanhan aidan kulmissa. Tarkoitus myös on tehdä kissoille uusi ulkotarha takapihan perälle, mihin kissat pääsisivät kulkemaan verkotettua tunnelia pitkin. Siitä tarkemmin sitten kun sen rakentaminen tulee ajankohtaiseksi.

Ensi kesänä myös tämä meidän ikuisuusprojektiksikin nimetty terassi on tarkoitus korjata ja laajentaa kattamaan koko ala valokatteen runkoon asti. Etenkin vasemman sivun useita senttejä painunut terassin runko pitää kokonaan uusia.

Sissistä

Sissin tilanne on vähintäänkin epäselvä. Herra syö kuin keskikokoinen koira ja käyttää hiekkalaatikkoa paljon. Viittaisi siis siihen, että arvot olisivat nousussa. Toisaalta taas Sissin käytös on muuttunut kaiken aikaa parempaan suuntaan, eli herra on hyvin aktiivinen eikä alistu toisia kissoja kohtaan samalla tavalla kuin aiemmin. Lisäksi ukko haluaisi kokonaan jo pois eristyksistä, missä Sissi yönsä ja ruokailunsa vieläkin suorittaa – muuten saa olla jo lauman mukana vapaana. Ukko on pirteä ja aktiivinen kuin parhaina hetkinään. Hengänstyy tosin helpommin, mutta se nyt voi olla vaikka huonoa kuntoakin.

Sissin tuorein harrastus on naapurissa asustelevan Aksu koiran vahtiminen kissatarhassa. Kun Aksu tulee vähääkään liian lähelle kissatarhan verkkoa, Sissi pamauttaa käpälällä verkkoon niin että sen kuulee. Sissi ei vaikuta agressiiviselta vaan todella innostuneelta Aksusta. Aksu haluaisi kovasti päästä haistelemaan Sissiä, mutta Sissiä ei haistelut kiinnosta, kunnon matsi ennemminkin. ;-)

Tässä on muutaman viikon päästä seuraava kontrolli, jolloin tilanne selkiytyy arvojen osalta.