Veimme perjantaina Kukan ja Veeran rokotettavaksi Eläinlääkäriasema Arkkiin. Kukka ei ole koskaan pitänyt autolla matkustamisesta, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Tyttö oli aivan paniikissa ja onnistui tekemään kuolaamisen lisäksi molemmat hädät kuljetusboksiin maukumisen lomassa. Erikoista oikeastaan oli se, että myös Veera maukui koko matkan ja teki kakkoshädän kuljetusboksiin.
No, kissat kuitenkin saatiin rokotettua, ja kotimatka sujui pelkillä maukumisilla. Saapa nähdä miten tytöt suhtautuvat parin viikon päästä näyttelyreissuun… Pitänee harjoitella tuota autolla matkustamista.
Tulin taannoin vaningossa kokeilleeksi laserosoitinta kotona ja yllätyksesi miltei kaikki kissat tulivat ihmettelemään tuota outoa punaista valopistettä. Luonnollisesti laseria lattialla liikuttaessa kissat lähtivät perään yrittäen innokkaasti saada tuota kummallista otusta kiinni. Eniten asiasta tuntuu olevan innostunut Pepi, joka ei yleensä innostu juuri mistään leluista. Myös Veera, Kukka ja Roope ajavat pistettä innokkaasti takaa aina tilaisuuden tullen. Sissi ja Aku osallistuvat leikkiin silloin kun valopiste on sopivasti siinä tassujen vieressä, mutta eivät sitten enempää sitä aja takaa.
Hauskaa sinänsä miten yksinkertaisista asioista voi saada uskomattoman suositun kissalelun ;-)