Obelix jälleen kotona

Obelix kotiutui pajalta lompakon laihduttua 400 €. Vanha laturi oli melkoisen mielenkiintoinen näky, ja uuden pitäisi olla parempaa mallia. Voisi melkein harkita vakioajan sopimista huoltoliikkeen kanssa, sen verran useasti Obelix on siellä viimeaikoina vieraillut.

Heti tänä aamuna sisäpuhallin piti jälleen lyhyen hengähdystauon, joten eiköhän huoltoon tule asiaa taas ihan kohta. Voisikin alkaa pitämään jonkin sortin vedonlyöntiä seuraavaksi kossahtavasta osasta. Hmm… taitaa vain tuo lainsäädäntö estää moiset vielä. Kertoimiakin pitäisi miettiä melko tarkkaan. Taitaisi sisäpuhaltimen moottori jäädä alle yhden ;-)

Opel taas

Eilisestä ottelusta kotiin palatessani en huomannut auton käyttäytymisessä mitään outoa, mutta kotipihaan pysähtyessäni kiinnitin huomiota hankaavaan/laahaavaan ääneen konetilasta. Ääni kuullosti todella pahalta, ja arvasin heti jonkin olevan nyt pahasti pielessä.

Kierrosten nostaminen vaikutti aaltoilevan äänen aallonpituuteen, joten jotenkin tämä liittyy moottorin kiertonopeuteen. Ajossa kuitenkaan mitään outoa moottorista ei tunnu, tehot jne ovat edelleen tallella, eikä mitkään varoitusvalot palaneet.

Tarkistin siltä seisomalta öljyt ja jäähdytysnesteet, jotka olivat kunnossa. Stressitaso nousi nopeasti stratosfääriin euronkuvien vilistäessä taas silmissä.

Aamulla pistin Miran bussikyydillä töihin ja päätin kokeilla onneani saada auto Autohuolto Team Malmbergin ammattilaisten tutkittavaksi. Soitin puoli kahdeksan aikaan huoltoon, josta luvattiin ottaa auto heti katsottavaksi. Ajoinkin varoen auton huoltoon, mistä pikaisella ihmettelyllä eivät ammattilaisetkaan uskaltaneet antaa diagnoosia. Lupasivat pojat kuitenkin avata koneen tänään ja katsoa, ja saadaan sitten tietää kuinka monta tonnia tällä kertaa pitää jostain taikoa rahaa…

Sen verran huollon pihalla testatiin, että laturin/vesipumpun hihna otettiin irti, jotta nähtäisiin olisiko jompikumpi niistä syyllinen (rehellisyyden nimissä pitää sanoa, etten tiedä kumpi hihna se oli vai oliko samassa hihnassa molemmat). Palasin huollosta bussilla kotiin, ja moottoripyrällä työmaalle.

Toivottavasti auto saadaan kuntoon pikaisesti ja huokeasti, sillä keskiviikkona on luvattu melkoista myräkkää, jolloin mopottimella ajaminen töihin ei ole sitä kaikkein mukavinta matkustamista, ja mopottimella on melkein pakko kulkea kun töiden jälkeen on treenejä ja pelejä…

Anna mun kaikki kestää! Voi saatanan saatana.,,

Edit @ 12:30: Soitto autohuollosto oli karua kertomaa. Öljypumppu on leikannut kiinni, ja pitää käytännössä vaihtaa. Pahimmillaan tuntuu olevan tuhannen euron pahemmalle puolelle menevä korjaus, ei taas olis voinut huonompaan aikaan tulla tämäkään.

Note to self: Jos joskus vielä ostan Opelin, ampukaa mut HETI!