Maali-ilottelu THT-Centerissä

Kuva 04.11.2017 pelatusta ottelusta VKTP vs LoSB

Loimu käväisi THT-Centerissä mättämässä maaleja oikein roppakaupalla. Ensimäisessä ottelussa vastaan astellut sarjakolmonen FLOB III ei saanut täyttä peliaikaa lohjalaisten mätettyä 12 maalin johdon kolmannen erän loppupuolella. Numerot taululla 17-5. Allekirjoittaneelta varsin huono peli, vetojen määrään nähden, mutta onneksi ei siitä jäänyt kiinni. Voitolla Loimu varmisti myös lohkovoiton ja siten nousun nelosdivariin kaudelle 2018-2019.

Toisessa ottelussa viidennen sijan LKS piti lohjalaislaumaa varsin ahtaalla läpi koko ottelun. Lopulta kuitenkin voitto Loimulle 6-7. Allekirjoittaneelta paljon parempi peli kuin ensimmäinen rävellys, mutta aivan luvattoman paljon päästettyjä maaleja. Hyi.

Loimu jatkoi voittoputkea

Kuva 4.11.2017 pelatusta ottelusta VKTP vs LoSB.

Lauantaisen vastuuturnauksen aamupelissä LKS meinasi yllättää aamu-unisen Loimun. Alkuun kerätty johto kuitenkin piti parista salamamaalista huolimatta, ja Loimu kirjautti ottelusta 5-4 voiton. Iltapeli olikin sitten pitkälti maali-ilottelua kun IT kaatui peräti 2-12. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen Esport Arenalle kolmen viikon päästä.