Kirjoitukset avainsanalla ‘LoSB’

Forssa jatkoi Lohjan piinaa

04.02.2011 22:08

LoSB vs FoSuLoSB kärsi neljännen perättäisen tappion, kun FoSu käväisi perjantai-illan iloksi pihistämässä sarjapisteet mukaansa.

Lohjalaisten ilta alkoi hyvissä merkeissä, kun kotijoukkue palkittiin Lohjan vuoden 2010 joukkueena. Juhlallisuuksien jälkeen parrasvaloissa olikin vierasjoukkue, joka pisti palloa pömpeliin toinen toistaan näyttävämpien kuvioiden päätteeksi. Lohjalaiset ottivat aikalisän tilanteessa, kun forssalaiset olivat tehneet jo kolme maalia ja hukanneet yhden rankkarinkin. Piristysruiske auttoi, ja lohjalaiset saivat kavennettua ottelun 1-3 tilanteeksi ennen erätaukoa.

Toisessa erässä lohjalaiset kirivat maalieron kiinni, mutta tasoituksen jälkeen forssalaiset iskivät uudelleen. Erän maalit 2-2. Kolmannen erän alkuun forssalaiset lisäsivät johtonsa taas kolmeen maaliin, mutta lohjalaiset jaksoivat vielä taistella pisteistä. Kaksi maalia myöhemmin oli eroa enää yksi maali, mutta vaikka kuinka paljon lohjalaiset palloa maaliin vielä tahtoivat, ei tolppaa lähemmäs enää päästy. Pisteet vieraille numeroin 5-6.

Tappioille jatkoa

31.01.2011 10:57

Blue Fox vs LoSBBlue Fox oli kotonaan selkeän ylivoimainen. Johnny Ojalan näyte. Kuva ottelusta LoSB vs. Blue Fox

Lohjalaiset paransivat peliään lauantaisesta Indians ottelusta, mutta myös vastustaja oli astetta kovempaa sorttia. Ottelun alussa lohjalaiset pyörivät Sinikettujen tarjoilemassa pesukoneessa puolitoista erää ennenkuin edes vähän mukaan peliin. Vahinko vain, että ottelu oli siinä vaiheessa jo käytännössä pelattu. Kotijoukkue ansaitsi täysin 10-3 päättyneen ottelun pisteet.

Lohjalaisten seuraava koitos on perjantainen kotiottelu sarjan päävastustajiin lukeutuvaa Forssan Suuppareita vastaan.

Turpaan Espoossakin

30.01.2011 11:40

Indians vs LoSBLoSBin vääntö ei riittänyt Inkkareita vastaan. Kuva ottelusta LoSB vs. Indians

Lohjalaisten vääntö ei riittänyt eilen Espoossa pelatussa ottelussa Westen Indiansin vieraana. LoSB ei pysynyt Inkkarilauman kyydissä viittä kymmentä minuuttia kauempaa. Sen jälkeen kentällä ei näkynyt kuin yksi joukkue.

Lopun pari osumaa kaunistelivat loppulukemiksi 10-3. Seuraavaksi Blue Foxin vieraaksi tänään.

Kello löi

23.01.2011 15:37

KeLy vs LoSBKellon lyömänä. Kuva ottelusta LoSB vs. Erä Akatemia

Lohjalaisten kauden pisin vieraspelimatka ei tuottanut tärkeitä lisäpisteitä, vaan pisteet jäivät Haukiputaalle numeroin 8-3. Lohjalaiset pystyivät hyvin pelissä mukana pari ensimmäistä erää, mutta sitten Kellon Lyönti meni menojaan. Seuraavaksi lohjalaiset käyvät Espoossa skalpeeraamaan paikallisia alkuasukkaita. Indians vs. LoSB lauantaina, 29.1.2011 Espoon Otahallissa.

Lohjalaisten johto kesti

20.01.2011 8:57

Totin rannelaukaus on puhunut toistamiseen.

Lohjan Salibandy otti elinarvokkaat sarjapisteet eilen Tennarissa, kun Uudenkaupungin Salibandy kaatui tiukan väännön päätteeksi numeroin 4-3. Ilmaiseksi lohjalaiset eivät pisteitä tästäkään pelistä saaneet, vaan pisteistä jouduttiin taistelemaan koko kuusikymppinen.

Lohjalaiset siirtyivät avauserässä kahden maalin johtoon kahdella Tommi “Totti” Paleniuksen maalilla. Ensimmäiseen kirjattiin syöttäjäksi Juuso Jolkkonen, toiseen Janne Laukkarinen. Erä oli allekirjoittaneen mielestä selkeästi lohjalaisten hallintaa, vaikka torjuntatiloastot (14-6) muuta väittävätkin. Jani Malmelin lohjalaismaalissa jatkoi oikeastaan siihen, mihin edellisessä pelissä jäi eikä vastustaja saanut avattua maalihanojaan hyvistä yrityksistä huolimatta.

Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat kahdesti, ensin ylivoimalla ja sitten tasakentällisin. Erän puolessa välissä USB sai ottelun avausmaalinsa ylivoimalla, ja lohjalaiset saivat kuitattua maalin pari minuuttia myöhemmin Niclas Fromholzin onnistuttua niin ikään ylivoimalla Juuso Jolkkosen syötöstä. USB pääsi jälleen maalin päähän toisella osumallaan muutamaa minuuttia myöhemmin, mitä lohjalaiset eivät saaneet kuitattua yhtä nopeasti kuin edellistä osumaa. Niclas taisteli kuitenkin erän lopussa pallon väkisin vastaustajan maaliverkkoon Mikko Mattilan syöttäessä, ja näin erätauolle jälleen kahden maalin johdossa.

Kolmannen erän alkuun USB tuli jälleen maalin päähän. Tahtoa tuntui olevan ajoittain taitoa enemmän, ja erän puolivälissä USB estää sääntöjen vastaisesti lohjalaisen läpiajon. Hetken harkittuaan tuomaristo tuomitsi tilanteesta rangaistuslaukauksen. Rankkaria ampumaan Niclas Fromholz, joka ei kuitenkaan onnistunut harhauttamaan USB:n maalissa hyvin torjunutta Janne Lehtoniemeä. Hetkeä myöhemmin lohajaisille sattui jälleen vaihtovirhe, ja vastustajalle tarjottiin tasoitusmahdollisuutta ylivoiman kautta, mutta lohjalaiset onnistuivat tappamaan jäähyn esimerkillisesti. USB yritti kaikkensa, mutta ei onnistunut saamaan reikäpalloa enää lohjalaismaaliin, joten tärkeät sarjapisteet jäivät Lohjalle.

Seuraavaksi lohjalaiset pääset vähän pidemmälle reissulle, kun matka suuntaa Haukiputaalle Kellon Lyönnin vieraaksi.