Kirjoitukset avainsanalla ‘Missä on Vantaa?’

MOV? kaatoi DR:n toistamiseen

30.08.2011 8:34

Vantaalaisten kauden päätös tuotti 4-1 voiton DR:stä. Tämä ei kuitenkaan nostanut vantaalaisia lohkovoittoon, sillä Universumin Hallitsijat voittivat niinikään viimeisen ottelunsa, ja tasapisteissä pysyivät vantaalaisten edellä sarjataulukossa keskinäisen maalieron turvin. Kausi oli tästä huolimatta hieno, ja voitolla on mukava siirtyä talvilomille.

Mov taisteli voiton Hurrikaanista

23.08.2011 8:42

Ottelu oli varsin vaikea. Hurrikaanit ensin johtoon hieman onnekkaallakin osumalla tuomarin hylättyä vantaalaisten ensimmäisen maalin korkealla mailalla tehtynä (no, ehkä se oli sit korkea maila joo). Jonkin ajan kuluttua Vantaa tasoitti. Hurrikaanit uudelleen johtoon ja jälleen Vantaa tasoitti. Tämän jälkeen vantaalaiset vuorostaan johtoon ja Hurrikaanit puolestaan tasoittivat jonkin ajan kuluttua. Lopulta vantaalaiset vielä kertaalleen johtoon, joka sitten piti loppuun asti. Varsin tasainen vääntö, ja melkoista hack’n'slashia. Tärkeät pisteet kuitenkin kotiin.

Mov vei pisteet sarjajohtajalta

16.08.2011 7:31

Vaikka allekirjoittanut kovin yrittikin avustaa vastustajaa, vantaalaiset kirivät Universumin Hallitsijoiden etumatkan kiinni ja menivät lopussa ohi. Allekirjoittaneen muutamaa koppia lukuunottamatta vastustaja teki helpohkosti 5 häkkiä. Juuri tämän enempää paikkoja heillä ei sitten ollutkaan. Vantaalaiset heiluttivat verkkoa kuudesti, joten voitolla vantaalaiset nousivat tasapisteisiin sarjajohtajan kanssa, joka toki jatkaa sarjajohdossa paremman keskinäisen maalieron turvin. Lissää tämmöstä.

Vantaalaiset tasuriin

02.08.2011 9:21

Vantaalaiset menettivät eilisessä ottelussa kahden maalin johdon pariin otteeseen, ja lopulta tasasivat pisteet Reimax Electronics:n kanssa maalein 6-6. Olis voinut allekirjoittanutkin pelata paremmin.

Vantaa nipisti voiton Rapakunnosta

25.07.2011 22:43

Maaleja tehtiin vuorotahtiin, ensin edelle meni Rapakunto ja vantaalaiset tasoittivat. Jossain välissä vuoro vaihtui, ja vantaalaiset siirtyivät ensin johtoon ja Rapakunto tasoitti. Viimeisen kerran tasoitus tuli pari kolme minuuttia ennen ottelun loppua, ja hetken tilanne näytti jos siltä, että pisteet menisivät jakoon. Vantaalaisten hieman onnekaskin pallon maalille kuljetus kuitenkin palkittiin johtomaalilla vain pari minuuttia ennen ottelun loppua. Rapakunto taisteli kiivaasti pisteestä ottaen maalivahdinkin pois, ja se lopulta kostautui vantaalaiten tehdessä tyhjiin loppunumeroiksi 6-4.

Taisi olla yksi kesäkauden tiukimmista väännöistä, vaikka vantaalaiset valtaosin palloa tavalliseen tapaansa hallitsikin. Loistavaa peliä.