Niinpä niin…

Aiemmin mainitsemani puhelinmyyjän tilausvahvistus tuli postissa viimein eilen, ja kauppa paljastui joksikin ihan muuksi kuin mistä puhelimessa oli sovittu. Hommassa ei ollutkaan mitään tekemistä ei Canal Digitalin eikä satelliittikanavien kanssa. Kyse oli TV Viihde nimisen yrityksen tuotteesta, joka on puhtaasti antennitalouksien juttu. Ja ainoa Canal juttu onkin Canal+. No juu, sen osalta vika on voinut olla myös allekirjoittaneen kuullun ymmärtämisessä. Tiedä häntä.

Vaikka puhelimessa useampaan kertaan kerroin asuvani ainoastaan satelliittikanavien varassa, ei se menoa haitannut. No, nyt tyttelin myyntityön hedelmiksi tulee tilauksen peruutus, asiakasvalitus huonosti informoidusta tuotteesta ja vielä valitus markkinointikiellon rikkomisesta. Kannatti kusettaa?

Eniten harmittaa se, että olisin kovasti halunut kyseisen kanavan valikoimiin, tanakele.

Puhelinmyyjä yllätti

Soittipa mulle puhelinmyyjä, joka kauppasi nykyisen Canal Digital paketin päivitystä parempaan. Olin jo hermostumassa aiheesta, sillä mulla on puhelinliittymässäni voimassa oleva esto moiselle touhulle, mutta ennenkuin ehdin alkuhölmistykseltäni reagoimaan, kertoi tytteli pakettiin kuuluvan mm. Nelonen Pro 2 -urheilukanavan.

Siis täh? Tämähän on juuri se kanava, jota itse salibandyharrastajana olen pitkään kaivannut, ja jota ei ole Canal Digitalin (satelliitin) kautta pystynyt mitenkään saamaan. Herranjestas sentään. Ehdin nielaista nasevan argumenttini takaisin, ja jäin kuuntelemaan. Neljä kuukautta pelkällä korttimaksulla ja katkaista voi vaikka heti kun tulee voimaan.

Kuullosti sen verran hyvältä, että annoin suostumukseni. Mainitsinpa vielä tyttelille, että on muuten sitten markkinointikielto tähän numeroon, mutta menköön nyt kun on kerran itseäni oikeasti kiinnostava asia kyseessä. Kävinpä sitten toki aikani kuluksi tutkailemassa tilannetta vielä Canal Digitalin sivuilta, ja siellähän ei tälläisestä mahdollisuudesta ole mitään mainintaa. Tutkailtuani asiaa lisää Nelonen Pro sivuilta, on sielläkin ainoa satelliitti mahdollisuus Viasatin kautta.

No perkele… saas nähdä myytiinkö mulle schaissea vai onko tässä oikeasti joku jännä juttu meneillään. Nähtäväksi jää, sillä tilausvahvistuksen pitäisi kolahtaa postiluukusta tänään tai viimeistään huomenna.

Epäilisin tyttelillä menneen Nelonen Pro 2 ja Canal Digital Sport 2 sekaisin, missä tapauksessa saavat kyllä kuulla kunniansa niin markkinoinnista kuin kanavapaketistaan. Nähtäväksi jää…