Obelix kotiutui

Reilun parin viikon visiitti pajalle on tältä erää takana. Obelix kotiutui toimivana, ja lompakosta hävisi huoltoliikkeelle 900 euroa. Huomattavasti vähemmän, mitä olin pelännyt. Opelissa on nyt uusi parempi öljypumppu ja varmuuden vuoksi vaihdettiin myös jakopään hihna, joka oli öljypumpun hajoamisesta ottanut siipeensä. Onneksi mitään tämän pahempaa ei tällä kertaa sattunut.

Jään odottelemaan sitä seuraavaa kossahdusta…

Opel taas

Eilisestä ottelusta kotiin palatessani en huomannut auton käyttäytymisessä mitään outoa, mutta kotipihaan pysähtyessäni kiinnitin huomiota hankaavaan/laahaavaan ääneen konetilasta. Ääni kuullosti todella pahalta, ja arvasin heti jonkin olevan nyt pahasti pielessä.

Kierrosten nostaminen vaikutti aaltoilevan äänen aallonpituuteen, joten jotenkin tämä liittyy moottorin kiertonopeuteen. Ajossa kuitenkaan mitään outoa moottorista ei tunnu, tehot jne ovat edelleen tallella, eikä mitkään varoitusvalot palaneet.

Tarkistin siltä seisomalta öljyt ja jäähdytysnesteet, jotka olivat kunnossa. Stressitaso nousi nopeasti stratosfääriin euronkuvien vilistäessä taas silmissä.

Aamulla pistin Miran bussikyydillä töihin ja päätin kokeilla onneani saada auto Autohuolto Team Malmbergin ammattilaisten tutkittavaksi. Soitin puoli kahdeksan aikaan huoltoon, josta luvattiin ottaa auto heti katsottavaksi. Ajoinkin varoen auton huoltoon, mistä pikaisella ihmettelyllä eivät ammattilaisetkaan uskaltaneet antaa diagnoosia. Lupasivat pojat kuitenkin avata koneen tänään ja katsoa, ja saadaan sitten tietää kuinka monta tonnia tällä kertaa pitää jostain taikoa rahaa…

Sen verran huollon pihalla testatiin, että laturin/vesipumpun hihna otettiin irti, jotta nähtäisiin olisiko jompikumpi niistä syyllinen (rehellisyyden nimissä pitää sanoa, etten tiedä kumpi hihna se oli vai oliko samassa hihnassa molemmat). Palasin huollosta bussilla kotiin, ja moottoripyrällä työmaalle.

Toivottavasti auto saadaan kuntoon pikaisesti ja huokeasti, sillä keskiviikkona on luvattu melkoista myräkkää, jolloin mopottimella ajaminen töihin ei ole sitä kaikkein mukavinta matkustamista, ja mopottimella on melkein pakko kulkea kun töiden jälkeen on treenejä ja pelejä…

Anna mun kaikki kestää! Voi saatanan saatana.,,

Edit @ 12:30: Soitto autohuollosto oli karua kertomaa. Öljypumppu on leikannut kiinni, ja pitää käytännössä vaihtaa. Pahimmillaan tuntuu olevan tuhannen euron pahemmalle puolelle menevä korjaus, ei taas olis voinut huonompaan aikaan tulla tämäkään.

Note to self: Jos joskus vielä ostan Opelin, ampukaa mut HETI!

Rahareikä nimeltä Opel

Huollon vuoro. Ohjelmassa tällä kertaa 300000 km huollossa unohtunut jakopään vaihto, joten hyvissä ajoin oli huollon hinnakkuus tiedossa. Samaan syssyyn normaali 315000 km huolto joten koko operaatiolle hintaa 570 euron verran. Onneksi kuitenkin suhteellisen inhimillinen summa kun vertaa muutaman kaverin auton vastaavan operaation hintaan. Onneks tätä tarttee harrastaa vain 150000 km välein, kun on näitä muitakin hinnakkaita toimenpiteitä tulossa.

Illalla rentoutumaan MOV?:n peliin.

Opel hengästynyt?

opel_pixarcars_astra

Oma nelipyöräiseni taitaa olla hengästynyt. Nyt muutamia kertoja on ilman sen suurempia selityksiä sisäpuhallin lakannut toimimasta. Melkein kuin auto olisi hengästynyt liiallisesta puhaltamisesta tai jotain… ;-). Hetkeä myöhemmin (hetki tässä tapauksessa voi olla tunninkin ajo) puhallin palaa toimintaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sanalla sanoen: Weird.

Pitänee kurvata huollon kautta taas. Puuh. Aiheeseen sopiva kuva Pixar:lta.