Turpiin taas

LoSB:n tappiokierre jatkui eilen, kun Pirkkalan Pirkat kuittasivat pistepotin kotijoukkueelta tuloksella 8-9. Nämä yhden maalin tappiot ovat sitten niin ihania, ettei paremmasta väliä. Allekirjoittanutkin pääsi avaamaan kauden olemalla ottelussa kakkosmolarina. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan… kai.

Pirkat johtivat ottelua alussa jo 0-3 ennenkuin LoSB sai rikottua kuparisen. 1-3 kavennus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi iloksi Pirkkojen tuulettaessa 1-4 maaliaan jo vajaan 2 minuutin kuluttua LoSBin ensimmäisestä. LoSB kuitenkin sain pari kavennusta erään vielä aikaiseksi, joskin Pirkat maalasivat vielä kertaalleen. Näin tauolle numeroissa 3-5.

Toisen erän alussa Pirkat kasvattivat parilla salamamaalilla tilanteeksi jo lohduttoman tuntuisesti 3-7, mutta se juuri sitten herättikin kotijoukkueen taistelemaan. Maali maalilta oli vaihteeksi LoSB:n vuoro kiriä etumatka kiinni. Erätauolle 7-7 tilanteessa.

Kolmannessa erässä nähtiin vain kolme maalia ja LoSB:n harmiksi kaksi niistä Pirkkojen toimesta. LoSB:n erän ainokaisen iski viisi maalia ottelussa tehnyt Marko Norrby LoSB:n pelatessa ilman maalivahtia ajassa 59.06. Lopun kova taistelu ei sitten kuitenkaan riittänyt, vaan Pirkat saivat estettyä LoSB:n maalintekoaikeet loppusummeriin asti. Näin pisteet vieraille ja jälleen lihotettiin selässä roikkuvaa gorillaa oikein huolella.

Puuh.

Paluu joululomalta

Joululomalta palannut LoSB ei pystynyt vieläkään karistamaan lähes vuoren kokoista gorillaa selästään. Ottelu Woodcutterssia vastaan alkoi liiankin hyvin LoSBin johtaessa ottelua ensimmäisen erän jälkeen jo turvallisen tuntuisesti 4-1, ja toisen erän alkuun vielä yksi lohjalaismaali lisää. Sitten Woodcutters heräsi, ja kuroi LoSBin etumatkan maali maalilta kiinni, ja meni sitten ohi. Toisen erän jälkeen tauluilla seisoivat lukemat 5-6, ja jotenkin ilmassa oli ”tätäkö tämä taas on” -löyhkä. Kolmanteen erään kuitenkin heräsi taas taisteleva LoSB, ja vaikka vieraat menivätkin 5-7 johtoon heti erän alussa, ei lohjalaiset aikoneet tälläkään kertaa mennä sovinnolla teuraaksi. 6-7 kavennus tasavajaalla toi jälleen toivonkipinän lohjalaisleiriin. Woodcutters kuitenkin kasvatti eron takaisin kahteen maaliin ylivoimalla, ja vaikka lohjalaiset saivat kavennettua vielä 7-8 kolme ja puoli minuuttia ennen loppua, se viimeinen silaus jäi tälläkin kertaa puuttumaan, ja näin pisteet lähtivät vaasalaisten matkaan.

Seuraavaksi vuorossa on Pirkat 8.1.2008, joko nyt?

LoSB kyntää

Eipä ole ollut paljoa kerrottavaa LoSBin viimeaikaisista otteista. Voitokkaan Pirkka pelin jälkeen turpiin on otettu Nokian KrP:ltä (2-7 kotona), FoSu:lta (11-4 Forssassa), SBS Porilta (8-3 Porissa) ja FBT Porilta (8-4 Porissa). Itse ei ole pelireissuihin päässyt lähtemään yli kaksi viikkoa kestäneiden vatsakipujen vuoksi.

Vatsakivut ovat onneksi nyt historiaa ja pääsen taas treenaamaan joukkueen mukana. Nähtäväksi jää se, tietääkö se jossain vaiheessa vastuta tolppien väliinkin.