Kirjoitukset avainsanalla ‘Rocks’

Kolmetoista kivitti

02.08.2011 19:56

Rocks oli kuin varjo entisestään, jos edellistä kohtaamista ajattelee. Kolmetoista hallitsi peliä, ja tarjosi voiton avaimia Rocksille peräti viiden ylivoiman ja rankkarin voimin, mutta näistä ei Rocks kyennyt tekemään ainuttakaan osumaa. Rocksin ainokainen tuli pahasta merkkausvirheestä maalin edustalla, mutta ei sen väliä kun Kolmetoista vei ottelun numeroin 4-1. Revanssin makua, sano,

Kolmetoista hävisi taas

08.07.2011 7:52

Tälläkin kertaa vastustaja päästettiin avauserässä parin maalin karkumatkalle, joka piti tälläkin kertaa loppuun asti. Ylilyönti vei siis pisteet 5-3. Hohhoijjaa. Onneksi ilta tarjosi allekirjoittaneelle myös toisen pelin, missä kävin stunttaamassa Rocksin maalilla Litran Mittaa vastaan. Rocks teki yhden maalin, ja piti vastustajan loppuun asti nollilla. Viimeisellä minuutilla vielä toinen kaunisteleva häkki 2-0 tuloksen saavuttamiseksi. Taisi olla ensimmäinen nollapeli ArenaLiigassa piiiiiiiitkään aikaan allekirjoittaneelle.

013 sai kivestä

01.07.2011 13:23

Rocks oli parempi allekirjoittaneen hienoisella avustuksella numeroin 5-3. Ei siitä sen enempää.

Litran mittaa vietiin

23.06.2011 7:02

Kolmetoista jatkoi hyviä otteitaan, ja vei vastustajaa kuin Litran Mittaa eilisessä harrastesarjan ottelussa. Loppunumerot taidettiin kirjata 6-1 tjsp. Allekirjoittanut stunttasi lisäksi aikaisemmassa ottelussa Rocksin riveissä 5-4 voiton.

013 vs. Rocks 10-3

27.07.2009 10:09

Ensimmäinen peli Norjan reissun jälkeen kohtalaisen kuumassa Ruskeasuon ArenaCenterissä ei mitenkään erityisen hyvä peli allekirjoittaneelta ollut, mutta voitto on aina voitto. Sain istuskella suhteellisen rauhassa läpi pelin, ja vetoja tuli vain harvakseltaan. Hankala peli kaiken kaikkiaan.