Vuosi alkoi mollivoittoisesti

Uusi vuosi pyörähti myös salibandyrintamalla käyntiin, ja Kauklahden Dynamo jatkoi siitä mihin viime vuonna jäi. GrIFK ei pahemmin jättänyt kyseltävää 12-2 päättyneen ottelun voittajasta. Allekirjoittanut lepuutteli kipeytynyttä selkää, joten maaliin teki paluun sormivammasta toipunut Tomi Kaksonen. Helppoa ei Tomin pelistä tehty, vaan vastustaja pisti pääosan maaleista poikkereista tai aivan maalin edestä. No, ehkäpä seuraava ottelu SB Vantaata vastaan menee sitten jo paremmin. Yeah, right!

Pisteet Vihdistä

Kauklahden Dynamo käväisi nitistämässä Vihdin Salisudet sunnuntai illan iloksi numeroin 3-6. Ottelu oli varsin tasaista vääntöä läpi koko peliajan, mutta lopussa KD oli ehkä askeleen parempi huolimatta siitä, että toinen tuomareista tuntuikin viheltävän kovin vihtiläisten eduksi.

KD:n maalilla Edi Törmälä pelasi hyvän ottelun, ja palkittiin ansaitusti ottelun parhaana KD:n pelaajana. Allekirjoittanut oli syrjässä vielä päällä olevan flunssan vuoksi, ja sormivammastaan parantunut Tomi Kaksonen oli oli varalla.

Onnistunut tulikaste

Ennakkoasetelmat eiliseen FBC Elit vs. KD otteluun eivät näin maalivahdin näkövinkkelistä olleet aivan parhaat mahdolliset. GrIFK ottelussa sormensa murtanut Tomi Kaksonen on vielä sivussa, ja molemmat jäljellä olevat maalivahdit ovat flunssan kourissa. Itse hieman paremmassa kunnossa kuin Edi Törmälä, joten aloittamaan vaan.

Ottelu lähti liikkeelle hyvin; KD vei ja Eliitti vikisi. KD teki erään kolme maalia ja hallitsi palloa mielin määrin. No, viimeistä minuuttia lukuunottamatta. Eliitti tuli mukaan peliin kertarysäyksellä tekemällä kaksi maalia 5 sekunnin sisään aivan erän lopussa, kun KD haaveili jo pukuhuoneeseen menosta. Vähän jäi harmittamaan, vaikka en maaleille mitään voinutkaan.

Toiseen erään lähdettiin taas uudistuneella sykkeellä, ja KD saikin Eliitin rikkomaan jäähyn arvoisesti. Ylivoima jauhoi, ja palloa kaivettiin Eliittimaalista. Pari minuuttia lisää, ja peli oli jo 2-5. Tässä vaiheessa Eliitti päätyi aikalisään, joka ei sekään auttanut tilanteeseen, vaan KD latoi vielä 2-6 pari minuuttia aikalisän jälkeen.

Painostus jatkui, ja Eliitti joutui jälleen rikkomaan jäähyn arvoisesti. Tämä olikin sitten liikaa kotijoukkueen maalivahdille, joka marssi vaihtoon ajassa 30:00. Ylivoima jauhoi jälleen pallon verkon perukoille, ja ottelu tuntui jo pelatulta tulostaulun näyttäessä 2-7.

Eliitti oli eri mieltä tilanteesta, ja latoi puoleen minuuttiin taas kaksi maalia KD:n verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin KD heilutti taas Eliitin verkkoa 4-8 osuman merkiksi toivoen tämän katkaisevan Eliitin kirin. Elitti ei hätkähtänyt, vaan kuittasi minuuttia myöhemmin tilanteeksi 5-8, ja piti itsensä pelissä mukana. Kolme minuuttia myöhemmin KD:n painostus tuotti tulosta Eliitin saadessa jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta johtuen. Ylivoima ei pettänyt, vaan pyöritti pallon maaliin ennen erätaukoa. Toinen erä vieraille 3-6, ja turvallisen tuntuinen 4 maalin johto kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä allekirjoittaneen flunssa alkoi painaa, eikä torjuntatyöskentely ollut enää mitään herkkua. Lupaus itselle: En enää pelaa kipeänä, vaikka tästä voittopeli tulikin.

Reilun viiden minuutin kohdalla Eliitti kavensi tilanteeksi 6-9, ja jatkoi hanakasti kiriään. Kolme minuuttia tästä, ja KD sai jäähyn, jonka Eliitti käytti kuin käyttikin hyväkseen kun jäähyä oli jäljellä enää 8 sekuntia. Peli oli yhtäkkiä taas tiukan oloinen 7-9. Eliitti jatkoi painostustaan, ja allekirjoittanut sai pari hyvää koppia ”oikeaan kohtaan”, ja KD sysäsi pallon vielä kerran maaliin katkaisten kotijoukkueen loppukirin.

Pari minuuttia myöhemmin KD pääsi vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta tällä kertaa tulosta ei syntynyt. Tärkein tietysti oli kotijoukkueen kirivaihteen jumiuttaminen, missä onnistuttiinkin.

Elitti yritti vielä lopussa ottamalla maalivahdin pois kolme ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta se ei tuottanut tulosta. Viimeisen sinetin antoi Eliitin pelaajan ottama 2+10 minuutin rangaistus erän lopussa, eikä näin lisäosumia enää nähty. Allekirjoittaneen kunto alkoi vetää viimeisiään, eikä ottelu loppunut yhtään liian aikaisin. Ei tämä puolikuntoisena pelaaminen todellakaan ole mitään herkkua.

Kokonaisuutena hyvä peli joukkueelta, ja olosuhteisiin nähden kohtalainen peli myös allekirjoittaneelta, vaikka olisihan noista 7 maalista nyt muutaman voinut torjuakin, perskeles.

Ottelusta on ollut muillakin sanottavaa:

KD vs. GrIFK 4-3

Kauklahden THT-Centerissä saatiin nauttia varsinaista thrilleriä sunnuntai-illan ratoksi. Ennakkoon lohkon kärkeen povattu GrIFK sai nöyrtyä sarjanousijalle numeroin 4-3. Ottelussa riitti dramatiikkaakin, sillä maalissa aloittanut Tomi Kaksonen sai mailasta sen verran rajusti, että hänen etusormensa ilmeisesti murtui, ja maaliin jouduttiin toisessa erässä komentamaan varalla ollut Edi Törmälä.

Edi hoitikin yllätyskomennuksen varsin mallikkaasti torjuen KD:n kauden ensimmäiseen voittoon.

Kuvia ottelusta löytyy täältä.

YleX Cup taival jäi torsoksi

logo

Kauklahden Dynamon tie YleX Cupissa tyssäsi alkuunsa, kun viikonlopun saldona oli voitto ja kaksi tappiota. Käytännössä jatkoon pääseminen olisi edellyttänyt kahta voittoa.

Maalivahdit pelasivat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pelin mieheen, ja allekirjoittanut aloitti urakan Ylhäs II:sta vastaan. Ottelu sinällään oli KD:n hallintaa alusta loppuun, mutta maalipaikkoja tuhlailtiin tuloksen jäädessä 5-2 voitoksi.

Seuraavaksi vastaan marssi GrIFK, joka koulutti KD:ta 3-6 Edin hoitaessa torjuntavastuun. Ottelussa oli paljon hyvää, vaikka Grani ottelua melko pitkälle hallitsikin.

Kolmannessa ottelussa LoSB näytti närhen munat KD:lle lopputuloksella 2-6 Tomi Kaksosen pitäessä numerot kohtuullisina.

Tästä sitten kohti viikonloppuna alkavaa II-Divari kautta.