LoSB kiusasi Ilvestä

Erikoistilannepelaaminen pääsi rooliinsa. Kuva ottelusta LoSB vs Ilves

Käytännössä jo putoamisensa varmistanut lohjalalislauma kävi kiusaamassa paikallista kissaeläintä Tampereella. Hattua ei Ilveksestä saatu tehtyä tälläkään kertaa, mutta tiukasti lohjalaiset pistivät kampoihin. Ottelu ratkesi vasta viimeisellä kaksiminuuttisella, kun kotijoukkue viimeisteli viimeisen maalinsa tyhjiin. Lopputulos 9-7 kotijoukkueelle.

Huomenna kauden viimeinen koitos Vaasalaisia puunhakkaajia vastaan.

Edit: Salibandyliigan uutinen kertoo samassa lohkossa pelaavan Uudenkaupungin salibandyn pelaajan menehtyneen tänään. Surunvalittelut joukkueelle myös Spacealien.fi toimitukselta.

Lohjalaisten johto kesti

Totin rannelaukaus on puhunut toistamiseen.

Lohjan Salibandy otti elinarvokkaat sarjapisteet eilen Tennarissa, kun Uudenkaupungin Salibandy kaatui tiukan väännön päätteeksi numeroin 4-3. Ilmaiseksi lohjalaiset eivät pisteitä tästäkään pelistä saaneet, vaan pisteistä jouduttiin taistelemaan koko kuusikymppinen.

Lohjalaiset siirtyivät avauserässä kahden maalin johtoon kahdella Tommi ”Totti” Paleniuksen maalilla. Ensimmäiseen kirjattiin syöttäjäksi Juuso Jolkkonen, toiseen Janne Laukkarinen. Erä oli allekirjoittaneen mielestä selkeästi lohjalaisten hallintaa, vaikka torjuntatiloastot (14-6) muuta väittävätkin. Jani Malmelin lohjalaismaalissa jatkoi oikeastaan siihen, mihin edellisessä pelissä jäi eikä vastustaja saanut avattua maalihanojaan hyvistä yrityksistä huolimatta.

Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat kahdesti, ensin ylivoimalla ja sitten tasakentällisin. Erän puolessa välissä USB sai ottelun avausmaalinsa ylivoimalla, ja lohjalaiset saivat kuitattua maalin pari minuuttia myöhemmin Niclas Fromholzin onnistuttua niin ikään ylivoimalla Juuso Jolkkosen syötöstä. USB pääsi jälleen maalin päähän toisella osumallaan muutamaa minuuttia myöhemmin, mitä lohjalaiset eivät saaneet kuitattua yhtä nopeasti kuin edellistä osumaa. Niclas taisteli kuitenkin erän lopussa pallon väkisin vastaustajan maaliverkkoon Mikko Mattilan syöttäessä, ja näin erätauolle jälleen kahden maalin johdossa.

Kolmannen erän alkuun USB tuli jälleen maalin päähän. Tahtoa tuntui olevan ajoittain taitoa enemmän, ja erän puolivälissä USB estää sääntöjen vastaisesti lohjalaisen läpiajon. Hetken harkittuaan tuomaristo tuomitsi tilanteesta rangaistuslaukauksen. Rankkaria ampumaan Niclas Fromholz, joka ei kuitenkaan onnistunut harhauttamaan USB:n maalissa hyvin torjunutta Janne Lehtoniemeä. Hetkeä myöhemmin lohajaisille sattui jälleen vaihtovirhe, ja vastustajalle tarjottiin tasoitusmahdollisuutta ylivoiman kautta, mutta lohjalaiset onnistuivat tappamaan jäähyn esimerkillisesti. USB yritti kaikkensa, mutta ei onnistunut saamaan reikäpalloa enää lohjalaismaaliin, joten tärkeät sarjapisteet jäivät Lohjalle.

Seuraavaksi lohjalaiset pääset vähän pidemmälle reissulle, kun matka suuntaa Haukiputaalle Kellon Lyönnin vieraaksi.

Edarin avausviikonloppu

Lohjan Salibandyn miesten edustusjoukkue aloitti I-Divisioonan pelit kahdella vieraspelillä. Ensimmäiseksi lohjalaiset marssivat FBC Turun vieraaksi Sport Gardeniin perjantaina. Vieraat eivät kuvia kumarrelleet, vaan veivät pisteet takaisin Lohjalle tiukaksi muodostuneen ottelun päätteeksi numeroin 6-8.

Sunnuntaina matka suuntautui Uuteenkaupunkiin, jossa paikallinen ylpeys USB pyyhki lohjalaisilla melko pölyisen parketin suhteellisen selkein numeroin 6-3. Näin avausviikonlopusta lohjalaisille kuitenkin kaksi tärkeää pistettä. Seuraavaksi on vuorossa kotipeliviikonloppu, jossa kohdataan ensin Westend Indians ja heti perään Uusikaarlepyyn Blue Fox. Pisteiden saaminen näiltä joukkueilta ei tule olemaan helppoa, mutta se ei ennenkään ole lohjalaisia pahemmin häirinnyt. Tiedossa on siis jälleen jännittävää salibandyviihdettä koko rahan edestä.