Kausi viimein auki

Kirjoitettu sunnuntaina, 16. toukokuuta 2010 kello 15:23.

Peruuntuneen lomareissun myötä jäin kotona vailla tekemistä, joten ei aikaakaan kun pyörän liikkeelle ottaminen tuli mieleen. Siispä lauantaina öljyjen vaihto, ja tänään baanalle.

Ensimmäinen reissu Mikan kanssa alkoi varsin perinteisellä 1090 -tienpätkän kurvaamisella, jonka jälkeen reissu suuntautui vesikansan kautta karkkilan tietämille, ja sieltä Räyskälän lentokentälle kahville. Kotona mittarissa karvan yli 150km.

Lisää!!

Näin tänään

Kirjoitettu maanantaina, 3. toukokuuta 2010 kello 7:40.

Edellisestä päivityksestä onkin ehtinyt vierähtää kuukausi poikineen, mutta nyt on taas aihetta aloitella tulevan kauden kirjoittelu. Sanon tosiaan vielä tulevan, sillä pyörä ei keleistä huolimatta ole vielä päässyt tallista ulos. Pitäisi öljyt vaihtaa ja jotenkin ei ole jaksanut.

Päivän uutispoiminta seuraa tässä: Itse ei ole vielä edes kautta ehtinyt aloittaa, kun toiset sen jo lopettaa. Onnekseen tämäkään reikäpää ei päässyt hengestään – tällä kertaa.

Ajelut vähenee

Kirjoitettu tiistaina, 8. syyskuuta 2009 kello 9:36.

Pyörällä tuli ajeltua tavallista enemmän kun auto oli pajalla pari viikkoa. Sen jälkeen ajelut ovat jääneet vähiin, lähinnä vapaa-ajan puutteen vuoksi. Ei oikein ole tullut innostuttua ajelemaan niinä vähinä vapaa-aikoina. Ehkäpä lähestyvä syksy on alitajuisesti siirtänyt pyörää lähemmäs talvitelakkaa, tiedä häntä. Heti kun ajohaluja olisi, sää ei sitten suosi millään.

No, ehkäpä tässä vielä kerkeää, onhan Suomessa ajokautta hyvässä lykyssä tuonne joulukuulle asti enivei.

Pikkulenkillä

Kirjoitettu maanantaina, 10. elokuuta 2009 kello 9:23.

Käytiin eilen Samin kanssa ulkoiluttamassa Revereä ensimmäisen kerran Norjan reissun jälkeen. Sain sen puuttumaan jääneen lopputankkauksenkin suoritettua :-). Reissuun päätettiin lähteä, kun oli huhu sunnuntain olevan se viimeinen hellepäivä tänä kesänä.

Reissu suuntautui Lohjan kautta Saukkolaan, Vihtiin ja sieltä Seutulaan hieman lentokoneita bongaamaan. Löysimme varsin hyvän tarkkailupaikan kentän vierestä, ja saimme ihastella keskikokoisten matkustajakoneiden nousua ja laskua lähietäisyydeltä. Harmi, ettei kamera tullut otettua matkaan mukaan, mutta paikalle pitää palata toinen kerta kameran kera varustettuna, sen verran lähelle koneita päästiin.

Mittaa pätkälle tuli suunnilleen parisataa kilometriä, eikä säätä sovi moittia. Toivottavasti sää suosii kuitenkin jatkossakin, vaikka hellettä ei olisikaan enää tarjolla.

Takuuvaihto radiopuhelimelle

Kirjoitettu perjantaina, 31. heinäkuuta 2009 kello 15:50.

Viime viikon perjantaina takuukorjattavaksi lähettämäni Cobra MT975-2 palasi tänään takaisin RXTX-tuotteesta. Mukana tulleesta lähetteestä pystyi päättelemään, ettei kyseessä ollut takuukorjauksen piiriin kuuluva vika, mutta että puhelin on nyt kuitenkin vaihdettu uuteen.

Ehkäpä minulla sitten sattui olemaan sellainen ns. maanantaikappale, kun en omasta mielestäni käyttänyt liikaa voimaa puhelinta pyörään liittäessäni, tai sitten en vain osaa arvioida mikä on liiallista voiman käyttöä ;-).

Ei voi muuta kuin kehua paikan hienoa asiakaspalvelua, ja suositella liikettä vilpittömästi muillekin.