Search Results for: auto pyörä

Auto se jatkaa edelleen murenemistaan

Jarrujen korjaus ei poistanut auton etupäästä kuulunutta ”urinaa”, joka tässä tänään otti askeleen pahempaan suuntaan. Keskusteltuani asiasta mm. Mikan kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että äänen voi aiheutta oikeastaan vain joko vetoakseli tai pyörän laakeri. Tahtoo käytönnössä tarkoittaa taas muutaman satasen huoltoa, joka tietenkin on hoidettava mahdollisimman pian, ettei ongelma aiheuta suurempia ongelmia pahentuessaan.

Voi vit… ööö… ryydas! Alkaa riittää hiljalleen nämä auto-ongelmat. Mulla näihin ole varaa… Mistä hitosta mä tähänkin rahat taas taion, kysyn vaan… Mitä seuraavaksi?!! Kohta on vissiin pistettävä pyörä myyntiin, että on varaa maksaa auton korjauksia. Kun olisi työmatka edes hieman lyhyempi (tällä hetkellä 50km/suunta), hommaisin itselleni munamankelin työmatkoja varten. Tana kele per sano saa… ja huomenna lisää.

Lisäys 17.04.2008 @ 13:35: Keskusteltuani asiasta hovihuollon (ja toisenkin huoltoliikkeen) kanssa, on epäily vian sijainnista kallistumassa pyörän laakeriin. Autolla ei sen myötä ajella sitten enää metriäkään ennenkuin laakeri on saatu korjattua (no, vian lopullinen sijainti toki ensin huollossa selvitetään). Jos autoa nyt käyttää ja laakeri hirttää kiinni, tulee huollosta todella kallis. Eipä siis autolla ajella tänään edes kotiin, vaan auto jää odottamaan maanantaille sovittua huoltoa.

Onneksi on olemassa ystäviä, jotka pystyvät tälläisessä tilanteessa auttamaan miestä mäessä. Raine ystävällisesti suostui lainaamaan autoaan, kun ei sitä niin paljoa tarvitse asuessaan Helsingin keskustassa. Todellista ystävyyttä, sano. Kiitos!

Nyt vain toivotaan, että auton huolto ei osoittaudu enää miksikään kalliimmaksi kohteeksi, sillä kyllä tuon laakerinkin korjaamisen kustannus aiheuttaa melkoisen tukun harmaita hiuksia. No, aiheuttaisi jos niitä hiuksia olisi. Joo.

Auto viimein huollosta, mutta…

alto

Soitin tiistaina Automaalle, ja kyselin autoni perään. Puhelimessa sanottiin, että puola on just tullut ja että se vaihdetaan autoon pikimmiten, tiistaina tai keskiviikkona viimeistään. Laittavat sitten viestiä kunhan auto on noudettavissa.

No, keskiviikkona kello 16:00 aikoihin puhelin sitten pärähti. Auto olisi nyt kyllä noudettavissa, mutta että autosta oli löytynyt uusi vika. Kuulemma EGR-venttiili olisi myös rikki, ja että sellainen pitäisi nyt sitten tilata. Osan tulemiselle arvio 3-4 viikkoa. Autolla kuitenkin voisi ajaa odotteluajan, toisin kuin sytytyspuolaa odotellessa.

Siis häh? Minähän nimenomaan epäilin EGR-venttiiliä syylliseksi autoa huoltoon viedessäni, ja silloin seuraavana päivänä tuli soitto ettei vikaa EGR-venttiilissä ollut vaan että sytytyspuola oli syypää. Jo nyt on…

No, kävin sitten kuinkin hakemassa auton keskiviikkona, ja autoa noutaessani selvisi että sitä oli tutkaillut silloin alussa kuulemma joku kokematon asentaja, joka sitten ei ollut ilmeisesti ollut ihan ajan hermoilla. Sytytyspuola ja uudet tulpat autoon oli nyt vaihdettu – ilmeisesti turhaan. Autoa oli nyt sitten puolan asennuksen yhteydessä tutkaillut hieman kokeneempi asentaja, joka oli huomannut EGR-venttiilin vialliseksi. Puuuuuuuh.

No, rivien välistä oli luettavissa että tämä autoni kunnostusta aloittanut asentajaässä olisi sittemmin vaihtanut työnantajaa. Tai jotain. No pisteitä Automaa ei tästä kyllä montaa saa. Toisin kuin vuosi sitten, autoa ei saatu kerralla kuntoon, osaa odoteltiin tolkuttoman kauan, eikä autoa oltu pesty. No, se tietysti nyt oli MEauton puolelta ihan ylimääräinen ohjelmanumero, mutta silti.

Nyt sitten odotellaan 3-4 viikkoa lisää. Lupasivat kyllä sentään sen, että auto EGR-venttiilin saapumisen jälkeen voidaan heti seuraavana päivänä tuoda huoltoon, ja se otetaan sisään aamun ensimmäisenä autona ja korjataan odottaessa. Saas nähdä.

Moto

Koskapa Sami ja Mika kirjoittivat omiin blogeihinsa jutun moottoripyöräharrastuksiensa historiasta, päätin sitten seurata esimerkkiä minäkin. Oma muistini on mitä on, joten mitään takuuta näiden muistikuvien paikkansa pitävyydestä en anna. Mutta kokeillaan…

Kuten muillakin, kiinnostus moottoripyöriin on ollut voimakasta niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kokemukset kaksipyöräisistä moottorihärveleistä hankittiin jo nuoruusvuosina. Vielä Espoossa asuessani harmittelin sitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta hankkia mopoa ollessani 15 vuotias. Mikalla oli tuolloin Suzuki PV ja Samilla Tunturi Tiger. Kohtalon oikkuna jouduin pian tämän jälkeen muuttamaan tätini luokse Perniöön, jossa sain ensimmäisen moponi. Mopo oli ns. ”Mamma-Solifer”, eli saman tyyppinen mopo kuin mitä ”Pappa-Tunturi” on. Mopossa oli 3 vaidetta ja se oli automaattinen, mutta kulki niin maan penteleesti. Ainoa harmi tuolloin oli, ettei tuolla vehkeellä oikein kehdannut julkisesti ajella, mutta eipä se minua haitannut.

En tarkkaan muista miten mopolle kävi, mutta seuraavana kesänä sain hieman lisää rahaa kesätöillä, ja päätin ostaa työkaveriltani hieman miehisemmän kulkuvälineen. Alle tuli tuolloin Solifer SL, joka oli kokenut hieman muutoksia. Mopoon oli asennettu viides vaihde ja vehkeessä oli muutenkin ”isomman pyörän tuntua”. Samaisena kesänä sain hankittua itselleni sattuman kautta myös ensimmäisen kevytmoottoripyöräni, joka oli myös ensimmäinen Hondani. Pyörä taisi olla Honda CB 125-Twin, mutta varmuutta tästä ei ole, sillä en pyörällä koskaan päässyt ajelemaan kunnolla, mitä nyt raivostutin naapurini kurvailemalla kotikadulla. Kevarikorttia en ollut ajanut, enkä siten saanut pyörällä ajella yleisillä teillä.

Seuraavana keväänä tulikin muutto takaisin Espooseen, ja ilmeisesti mopo ja kevari kulkivat mukanani Kavallin nuorisokotiin. En kuollaksenikaan muista mitä mopolle sen jälkeen tapahtui, sillä Espoossa en muista koskaan sillä ajaneeni, eikä sitä siellä enää pois lähtiessäni ollut. Kevaria koitettiin saada kuntoon mm. ostamalla siihen uutta akkua jne, mutta ajoon en sitä koskaan saanut. Lopulta nuokkarin ohjaajista Mervi ajoi pyörän romikselle kun siitä pitä päästä eroon. Olisiko ollut niin, ettei sitä enää saanut rekisteriin tai jotain…

Vuonna 1990 aloitin työt Instrumentariumissa lähettinä, eikä aikakaan kun kuume kaksipyöräisestä iski jälleen kuin miljoona volttia. Taisin olla 17-vuotias kun päätin kaikesta huolimatta ostaa vielä mopon, kevarikorttia kun en syystä tai toisesta voinut vieläkään ajaa. Ostin Frank Nyman:lta uuden Solifer Suzuki PV:n, jolla siten kävin ajelemassa Samin kanssa, Mikan jo luovuttua omasta PV:stään. Noita moporeissuja tehtiinkin sitten kiljoona kappaletta, eikä niistä sen enempää.. Mainittava kuitenkin on, että porukassa ajeleminen oli huomattavasti mukavempaa kuin yksin kruisailu.

Tässä vaiheessa sitten tuli ajettua ajokortti, eikä harmikseni enää saanut A-korttia automaattisesti. Ikää oli sen 18 vuotta, ja alle tuli ostettua ensimmäinen auto. Mopoilu jäi vähemmälle kun tietokoneharrastus nosti päätään. Ei aikakaan kun vaihdoin mopon kovalevyllä varustettuun Commodore Amigaan, ja kaksipyöräisyys jäi taka-alalle. Tätä jatkuikin sitten hyvin pitkään.

Jossain alitajunnassa moottoripyöräilyharrastus kuitenkin kummitteli. Aika ajoin iski päälle pyöräkuume, mutta kortittomuus toimi tehokkaana rajoittimena. Vuonna 1994 suoritetun armeijan jälkeen vaihdoin työnantajaa Luottokuntaan. Olin tässä vaiheessa jo luopunut autostani, joka viimeisen vuoden oli seissyt katsastamattomana faijan parkkipaikalla. Pyöräkuume paheni pahememistaan ja sitten tuli vielä sellainen muutos lakiin, että A-kortin ajaminen tulisi kokemaan muutoksia. Kohta ei enää saisi ajettua A-korttia, vaan pitäisi suorittaa ensin A1 -kortti. Ajatuskin tälläisestä typeryydestä oli kauhistuttava, joten siinä sitten mentiin ajamaan A-korttia vielä kun sen ”vanhanmallisena” saisi. A-kortti oli totta 20.5.1996, eikä siinä sitten malttanut olla pyörättömänä kovin kauaa. Alle tuli työkaverin kaverilta ostettu Honda CB 125-Twin. Parempaan ei ollut varaa, joten vaikka olisin isommallakin pyörällä saanut ajella, tämä kevari saisi toimia kuumeen lieventäjänä ainakin jonkin aikaa. Syksy siinä pyörällä ajeltiin, ja kävi ilmeiseksi, että pyörää pitäisi huoltaa vähän enemmänkin. Seuraavan talven aikana pyörä pistettiinkin Samin autotallissa aivan päreiksi, ja huollettiin juurta jaksaen. Vahinko vain, ettei meidän huoltotaidot siinä vaiheessa olleet kovin kummoiset (itsellä ne eivät ole sitä vieläkään), joten talven uurastuksen tuloksena seuraavalla ajokaudella pyörän kone leikkasi kiinni (tai oikeastaan toinen männistä hyppäsi ulos, mikälie oikea termi tälle). Samaisenä kesänä pojat sitten ajoivat omat korttinsa, ja Sami osti Reverensä. Kuitenkin oma pyörättömyys oli taas tosiasia.

Vuonna 2000 Samin kanssa tehty Norjan reissu Samin Honda NTV-650 Revere:llä oli taas myrkkyä, ja vain huono taloudellinen tilanne esti pyörän hankinnan. Vuodet vierivät, ja Samilla pyörä vaihtui Honda CBR600F:ään ja Mikakin alkoi osoittamaan pyöräkuumeen merkkejä. Tuli vuosi 2005 ja kolmen vuoden seurustelun tuloksena solmin avioliiton Miran kanssa. Pojat olivat polttarisuunitelmiksi kehittäneet moottoripyöräilyreissun, mutta se jäi toteutumatta kun onnistuin telomaan selkäni firman työreissulla Siilinjärvellä. Aikani taivuteltuani pojat suostuivat paljastamaan suunnitelmansa polttareiksi, ja sekös taas aiheutti nostetta pyöräkuumeessani. Mika tuolloin oli hankkinut Africa Twinin ja Samin kanssa alkoivat tekemään suunnitelmia moottoripyöräreissua varten. Tässä vaiheessa olin sen verran kovassa pyöräkuumeessa, että tahdoin lähteä reissulle mukaan. Alussa reissu oli tarkoitus tehdä vain Suomessa, mutta Samin tekemien Norjan reissujen vaikutuksesta se muuttuikin pian suunnitelmaksi Norjan reissusta. Reissun lähestyessä Sami vaihtoi Cebarinsa Kawasaki KLE-500:een ja Mika yllättäen vaihtoikin Africa Twininsä Suzuki Vstromiin. Näillä sitten Norjaan lähdettiinkin, oli kesä 2006.

Reissu itsessään oli aivan fantastinen kokemus kaikilla mittareilla mitattuna. Pyöräkuume rikkoi oman mittarinsa ja päätin jo reissun aikana siitä, että tavalla tai toisella pyörä pitää alle saada. Ilmoitinkin pojille heti reissun jälkeen, etten enää toista kertaa kyytiläiseksi tälläiseen lähtisi, vaan että pyörä pitää alle saada. Unelmasta tuli lopulta totta Helmikuussa 2007, kun Moto-Raumasta löytyi sellainen pyörä kun olin halunnut. Nimittäin alle tuli edelleenkin käytössäni oleva Honda NTV-650 Revere. Suurimpana vaikuttajana pyörän valintaan oli tietysti Sami ja kokemamme ensimmäinen Norjan reissu. Loppu onkin sitten historiaa, joka kaikki on luettavissa näiltä sivuilta.

Paluu alkuun

Koskapa Sami ja Mika kirjoittivat omiin blogeihinsa jutun moottoripyöräharrastuksiensa historiasta, päätin sitten seurata esimerkkiä minäkin. Oma muistini on mitä on, joten mitään takuuta näiden muistikuvien paikkansa pitävyydestä en anna. Mutta kokeillaan…

Kuten muillakin, kiinnostus moottoripyöriin on ollut voimakasta niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kokemukset kaksipyöräisistä moottorihärveleistä hankittiin jo nuoruusvuosina. Vielä Espoossa asuessani harmittelin sitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta hankkia mopoa ollessani 15 vuotias. Mikalla oli tuolloin Suzuki PV ja Samilla Tunturi Tiger. Kohtalon oikkuna jouduin pian tämän jälkeen muuttamaan tätini luokse Perniöön, jossa sain ensimmäisen moponi. Mopo oli ns. ”Mamma-Solifer”, eli saman tyyppinen mopo kuin mitä ”Pappa-Tunturi” on. Mopossa oli 3 vaidetta ja se oli automaattinen, mutta kulki niin maan penteleesti. Ainoa harmi tuolloin oli, ettei tuolla vehkeellä oikein kehdannut julkisesti ajella, mutta eipä se minua haitannut.

En tarkkaan muista miten mopolle kävi, mutta seuraavana kesänä sain hieman lisää rahaa kesätöillä, ja päätin ostaa työkaveriltani hieman miehisemmän kulkuvälineen. Alle tuli tuolloin Solifer SL, joka oli kokenut hieman muutoksia. Mopoon oli asennettu viides vaihde ja vehkeessä oli muutenkin ”isomman pyörän tuntua”. Samaisena kesänä sain hankittua itselleni sattuman kautta myös ensimmäisen kevytmoottoripyöräni, joka oli myös ensimmäinen Hondani. Pyörä taisi olla Honda CB 125-Twin, mutta varmuutta tästä ei ole, sillä en pyörällä koskaan päässyt ajelemaan kunnolla, mitä nyt raivostutin naapurini kurvailemalla kotikadulla. Kevarikorttia en ollut ajanut, enkä siten saanut pyörällä ajella yleisillä teillä.

Seuraavana keväänä tulikin muutto takaisin Espooseen, ja ilmeisesti mopo ja kevari kulkivat mukanani Kavallin nuorisokotiin. En kuollaksenikaan muista mitä mopolle sen jälkeen tapahtui, sillä Espoossa en muista koskaan sillä ajaneeni, eikä sitä siellä enää pois lähtiessäni ollut. Kevaria koitettiin saada kuntoon mm. ostamalla siihen uutta akkua jne, mutta ajoon en sitä koskaan saanut. Lopulta nuokkarin ohjaajista Mervi ajoi pyörän romikselle kun siitä pitä päästä eroon. Olisiko ollut niin, ettei sitä enää saanut rekisteriin tai jotain…

Vuonna 1990 aloitin työt Instrumentariumissa lähettinä, eikä aikakaan kun kuume kaksipyöräisestä iski jälleen kuin miljoona volttia. Taisin olla 17-vuotias kun päätin kaikesta huolimatta ostaa vielä mopon, kevarikorttia kun en syystä tai toisesta voinut vieläkään ajaa. Ostin Frank Nyman:lta uuden Solifer Suzuki PV:n, jolla siten kävin ajelemassa Samin kanssa, Mikan jo luovuttua omasta PV:stään. Noita moporeissuja tehtiinkin sitten kiljoona kappaletta, eikä niistä sen enempää.. Mainittava kuitenkin on, että porukassa ajeleminen oli huomattavasti mukavempaa kuin yksin kruisailu.

Tässä vaiheessa sitten tuli ajettua ajokortti, eikä harmikseni enää saanut A-korttia automaattisesti. Ikää oli sen 18 vuotta, ja alle tuli ostettua ensimmäinen auto. Mopoilu jäi vähemmälle kun tietokoneharrastus nosti päätään. Ei aikakaan kun vaihdoin mopon kovalevyllä varustettuun Commodore Amigaan, ja kaksipyöräisyys jäi taka-alalle. Tätä jatkuikin sitten hyvin pitkään.

Jossain alitajunnassa moottoripyöräilyharrastus kuitenkin kummitteli. Aika ajoin iski päälle pyöräkuume, mutta kortittomuus toimi tehokkaana rajoittimena. Vuonna 1994 suoritetun armeijan jälkeen vaihdoin työnantajaa Luottokuntaan. Olin tässä vaiheessa jo luopunut autostani, joka viimeisen vuoden oli seissyt katsastamattomana faijan parkkipaikalla. Pyöräkuume paheni pahememistaan ja sitten tuli vielä sellainen muutos lakiin, että A-kortin ajaminen tulisi kokemaan muutoksia. Kohta ei enää saisi ajettua A-korttia, vaan pitäisi suorittaa ensin A1 -kortti. Ajatuskin tälläisestä typeryydestä oli kauhistuttava, joten siinä sitten mentiin ajamaan A-korttia vielä kun sen ”vanhanmallisena” saisi. A-kortti oli totta 20.5.1996, eikä siinä sitten malttanut olla pyörättömänä kovin kauaa. Alle tuli työkaverin kaverilta ostettu Honda CB 125-Twin. Parempaan ei ollut varaa, joten vaikka olisin isommallakin pyörällä saanut ajella, tämä kevari saisi toimia kuumeen lieventäjänä ainakin jonkin aikaa. Syksy siinä pyörällä ajeltiin, ja kävi ilmeiseksi, että pyörää pitäisi huoltaa vähän enemmänkin. Seuraavan talven aikana pyörä pistettiinkin Samin autotallissa aivan päreiksi, ja huollettiin juurta jaksaen. Vahinko vain, ettei meidän huoltotaidot siinä vaiheessa olleet kovin kummoiset (itsellä ne eivät ole sitä vieläkään), joten talven uurastuksen tuloksena seuraavalla ajokaudella pyörän kone leikkasi kiinni (tai oikeastaan toinen männistä hyppäsi ulos, mikälie oikea termi tälle). Samaisenä kesänä pojat sitten ajoivat omat korttinsa, ja Sami osti Reverensä. Kuitenkin oma pyörättömyys oli taas tosiasia.

Vuonna 2000 Samin kanssa tehty Norjan reissu Samin Honda NTV-650 Revere:llä oli taas myrkkyä, ja vain huono taloudellinen tilanne esti pyörän hankinnan. Vuodet vierivät, ja Samilla pyörä vaihtui Honda CBR600F:ään ja Mikakin alkoi osoittamaan pyöräkuumeen merkkejä. Tuli vuosi 2005 ja kolmen vuoden seurustelun tuloksena solmin avioliiton Miran kanssa. Pojat olivat polttarisuunitelmiksi kehittäneet moottoripyöräilyreissun, mutta se jäi toteutumatta kun onnistuin telomaan selkäni firman työreissulla Siilinjärvellä. Aikani taivuteltuani pojat suostuivat paljastamaan suunnitelmansa polttareiksi, ja sekös taas aiheutti nostetta pyöräkuumeessani. Mika tuolloin oli hankkinut Africa Twinin ja Samin kanssa alkoivat tekemään suunnitelmia moottoripyöräreissua varten. Tässä vaiheessa olin sen verran kovassa pyöräkuumeessa, että tahdoin lähteä reissulle mukaan. Alussa reissu oli tarkoitus tehdä vain Suomessa, mutta Samin tekemien Norjan reissujen vaikutuksesta se muuttuikin pian suunnitelmaksi Norjan reissusta. Reissun lähestyessä Sami vaihtoi Cebarinsa Kawasaki KLE-500:een ja Mika yllättäen vaihtoikin Africa Twininsä Suzuki Vstromiin. Näillä sitten Norjaan lähdettiinkin, oli kesä 2006.

Reissu itsessään oli aivan fantastinen kokemus kaikilla mittareilla mitattuna. Pyöräkuume rikkoi oman mittarinsa ja päätin jo reissun aikana siitä, että tavalla tai toisella pyörä pitää alle saada. Ilmoitinkin pojille heti reissun jälkeen, etten enää toista kertaa kyytiläiseksi tälläiseen lähtisi, vaan että pyörä pitää alle saada. Unelmasta tuli lopulta totta Helmikuussa 2007, kun Moto-Raumasta löytyi sellainen pyörä kun olin halunnut. Nimittäin alle tuli edelleenkin käytössäni oleva Honda NTV-650 Revere. Suurimpana vaikuttajana pyörän valintaan oli tietysti Sami ja kokemamme ensimmäinen Norjan reissu. Loppu onkin sitten historiaa, joka kaikki on luettavissa näiltä sivuilta.

Auto huoltoon

Tilasin autolleni 60000 km:n huollon ja sain ajan 22.12.2004 klo 07:30. Oikeastaan yllättävän nopeasti ottaen huomioon liukkaat kelit ja auton korjauksen yhteydessä kuulemani 3-4 viikon jonon. No, ei voi kuin olla tyytyväinen.

Note to self: Muista kuvata auto kauttaaltaan ennen huoltoa ja tarkistaa auto huolellisesti ennen huollon kuittaamista.