Kämppiä taas

Käytiin taas tänään katsomassa paria erilaista asuntoa. Toinen oli Siuntiossa oleva erillistalo ja toinen Vihdissä oleva rivari. Molemmat kohteet vaikuttivat erittäin hyviltä ja ansaitsevat jatkotutkimuksia vaikkei tässä olekaan mikään aktiivinen aikomus sitä kämppää vielä mennä ostamaan.

Ensimmäinen kohde Siuntiossa osoittautui varsin positiiviseksi yllätykseksi. Asunto oli sekä sisältä että ulkoa varsin moitteettomassa kunnossa. On toki totta, että kun kalusteet viedään pois asunnosta tulee varmasti huomattua todellinen remontin tarve vasta silloin, mutta kuitenkin. Kyseinen kohde oli kolmen omakotitalon muodostama erillistalo yhtiö varsin hyvällä sijainnilla. Meille sopisi myös myyjän toivomus harvinaisen pitkästä (vuosi) vapautumisajasta.

Toinen kohteemme tälle viikonlopulle sen sijaan oli entisestä liikehuoneistosta asunnoksi muutettu rivitalon pätkä, joka oli pohjapiirrokseltaan varsin persoonallinen ja siten erittäin houkutteleva. Ainoana haittana olemattoman kokoinen piha ja tien läheisyys heti pihan takana.

No, näin tätä hommaa ajetaan eteenpäin, eli kartoitetaan eri vaihtoehtoja kaikessa rauhassa… Siuntion kohde kiilasi meikäläisen ”ehdokaslistan” kärkeen varsin kirkkaasti. Pitää tutkia vielä tarkemmin ja kirjoittaa kohteesta lisää jos tarvetta ilmenee.

Tagged . Bookmark the permalink.

6 Responses to Kämppiä taas

  1. Ola says:

    Pieni varoituksen sana tuosta välittäjästä. Kannattaa olla hieman varuillaan…aloittaa nimittäin niskaan puhaltamisen jossain vaiheessa ja tekee kaikkensa (myös negatiivisessä mielessä)aikaan saadakseen kaupat.

    nimim. kokemusta on

  2. Ola says:

    Niin joo…sitten ei muutakuin pankista hakemaan periaatepäätös asuntolainasummalle niin onnistuupi tuo haarukointi vieläkin paremmin. Ilman periaatepäätöstä on asunnonmetsästyksessä aika tyhjän päällä.

  3. Jarno says:

    Tää diileri aloitti esittelyn suurinpiirtein silleen, että ”Tää on siitä vähän huono kohde, että tää vapautuu vasta kesäkuussa 2004…” :) Enemmänkin vaikutti aluksi sellaiselta joka ei ollenkaan olisi halunnut tehdä diiliä, mutta kieltämättä se myyntipuhe sen jälkeen oli aika …. miten sen nyt sanoisi… ”yrityksellinen”. Miltei lupasi ummet ja lammet ja kertoi miten joustavasti kauppaa tämän asiakkaan kanssa voidaan tehdä jne.

    Tuo periaatepäätös pankista on ihan tietoisesti vielä hakematta johtuen siitä, että varsinaisesti ei vielä olla siinä pisteessä että voitaisiin asunto ostaa vaikka ”helmi” tulisikin kohdalle. Sen aika on mitä ilmeisimmin aikaisintaan ensi kesänä, joten en ola halunut vielä hötkyillä liiaksi ettei sitten tee liian nopeita päätöksiä.

  4. Raine says:

    Niin no periaatepäätös on vain pankin lupaus myöntää teille n suuruinen laina jos tarvetta tulee. Monissa pankeissa periaatepäätös vanhenee esim kahden kuukauden päästä jolloin sen voi uusia tai jäättää uusimatta. Kyseinen päätös ei vielä vaikuta mihinkään muuhun kuin että tiedät paljonko sulle myönnettäisiiin lainaa tietyillä ehdoilla jotka selvitellään siinä päätöstä haettaessa. Mutta kieltämättähän se saattaa helpommin altistaa ”no hemmetti, mikä ettei” päätöksille kun kerran lainaakin saisi.

    Ehkäpä teidän tapauksessa on vielä parempi kierrellä rauhassa ja oikeasti tutustua alueisiin kunnolla ja voitte muodostaa pikkuhiljaa sen oman käsityksen jotta tiedätte mitä oikeasti arvostatte. Ainakin mä huomasin vuosien aikana paljonkin juttuja mitä ei aluksi osannut hahmottaa vaikka osasikin kertoa onko se hyvä vai huono. Sen sitten osasi sanoa suoraan kun löysi sen itseä oikeasti miellyttävän vaihtoehdon jossa ne kaikki itselle tärkeät jutut loksahti kohdalleen ja pystyi vilpittömästi sanomaan, että mitä asioita oikeasti arvostaa ja tiedosti myös ne vähemmän mukavat asiat joiden kanssa tietää hyvin pärjäävänsä.

    ps. minkäs stanan takia tää menee preview puolelle kun kokeilee esikatsella tekstiä. #!”€ kaksikieliset sivut ;)

  5. Ola says:

    Jees…mainitessani periaatepäätöksestä tarkoitin juurikin sitä, että silloin on edes jotain hajua siitä, että paljonko pankista on mahdollista omalla maksukyvyllä saada lainaa. Se pakottaa tiettyihin realiteetteihin hankittavan asunnon kokoa ja sijaintia ajatellen….eli pudottaa maanpinnalle niinsanotusti. Silloin tulee taas hyvinkin konkreettisesti nuo Rainen mainitsemat seikat esiin eli joutuu punnitsemaan hyvinkin tarkkaan, että miten, mihin ja millaiseen.

  6. Jarno says:

    Maksukyky laskelma on jo tehty, ja sen myötä olemme kyllä tietoisia elämän realiteeteista. Esimerkiksi tuo Siuntion kohde olisi meille ”hiinä ja hiinä”. Kuten Raine tuossa kommentoikin, lainalupaus antaisi sen mahdollisuuden sitten ottaa joku kohde ”liian aikaisin”, joten se on yksi syy miksei sitä ole vielä tarkoituksella otettu. Suuntaa antava laskelma on siis jo tehty ja sen perusteella tässä näitä katsellaan.

Vastaa käyttäjälle OlaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.