Pepi on entisellään

Sanotaan, että kun kissa sterilisoidaan saattaa sen käytös tai jopa persoonallisuus muuttua. Osa kissoista muuttuu leikkauksen myötä apaattiseksi, osa viihtyy entistä enemmän ruokakupilla ja osa pysyy ennallaan. Ainakin toistaiseksi näyttää vahvasti siltä, että Pepi kuuluu tähän viimeksi mainittuun kategoriaan, mikä tietysti ilahduttaa meitä suuresti.

Yllättävää kyllä, Pepi ei pahemmin ole edes yrittänyt nuolla/purra masussaan olevaa pientä haavaa, joka näyttää paranevan hyvin. Ainakaan normaali aamurieha Roopen kanssa ei ole kadonnut minnekään, eikä tuosta pikku haavasta näytä olevan haittaa.

Leikkauksen jälkeen torstai iltana Pepi alkoi hiljalleen heräillä siinä puoli yhdeksän aikoihin, ja kovasti piti yrittää lähetä liikkeelle vaikka jalat eivät vielä kantaneetkaan. Mikähän siinä mahtoi olla, että ensimmäiseksi Pepi suuntasi saunaan ja yritti väen väkisin päästä hyppäämään saunan lauteille. Makuupaikka Pepille oli tehty olohuoneen lattialle siten, että siinä varmasti oli kisulla lämpimät oltavat peiton ja viltin alla. Ehkäpä jokin vaisto yritti ajaa Pepiä vielä lämpimämpään paikkaan… tai jotain.

Pepi yritti lähteä liikenteeseen muutaman kerran illan aikana, mutta emmehän me voineet antaa Pepin teloa itseään puolihorroksessa, joten kisuneiti haettiin kerta toisensa jälkeen takaisin ”hoivapetiinsä”. Aina palautuksen jälkeen neiti sitten ottikin unta kuulaan muutaman kymmenen minuutin ajan ja yritti sitten uudestaan saunaan ;-).

Narkoosi alkoi olla poissa vasta puolen yön aikoihin, ja sitten taas päälle tuli normaali yö väsymys, joten oikeastaan vasta perjantai aamuna Pepi oli normaalisti jalkeillaan. Kaikin puolin Pepin vaikuttaa olevan ennallaan. Ainakaan pelkoa apaattisuudesta ei ole, sillä neiti on jos jotain niin hurjempi kuin ennen ;-)

Tagged . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.