Kiireitä (taas)

Viikonloppu sujahti taas ohi ennenkuin ehti kissaa sanoa. Perjantaina oli Salibandytreenit, lauantaina taloyhtiön pihatalkoot aamuöisen työvuoron lisäksi ja sunnuntaina sitten käytiin katsastamassa yhtä omakotitaloa tässä lähistöltä (ei, emme varsinaisesti ole aikeissa vaihtaa kämppää). Sitten sitä jo huomasikin, että piti lähteä töihin uuteen työviikkon… puuh. Aika tuntuu lentävän siivillä taas… Kohta on syksy ja talvi ja sitten aika taas pysähtyy!?

Talkoihin pääsin vähän myöhässä, sillä olin yön viettänyt lehtiä jakaen. Kotiin kierrokselta pääsin hieman ennen seitsemää, ja talkoisiin heräilin vasta puolen päivän paremmalla puolella. Onneksi sentään ehdin mukaan ennenkuin kaikki hommat oli tehty. Mira ei talkoisiin päässytkään ärhäkän flunssan vuoksi. Iltaa vietettiin talkoosaunassa ja myöhemmin vielä kotona toisen kierroksen verran.

Sunnuntaina kävimme katsomassa lähialueella melko pitkään myynnissä ollutta omakotitaloa. Halusimme lähinnä käydä kurkkaamassa paikkaa josko arvaisimme syyn pitkään myyntiaikaan – hinta kun tuntui olevan kohtallaan. Syy selvisikin melko nopeasti, sillä esittelijä kertoi melkein kättelyssä talon olevan suunnitteilla olevan junaradan tiellä. Vaikka kyseinen junarata on tulossa ehkä 20-30 vuoden päästä, vaikuttaa se varmasti monen ostajakandidaatin mielessä negatiivisesti. Jospa rata tuleekin jo 5 vuoden päästä tai jospa ratahallintakeskus lunastaakin talon tontteineen pilkkahinnalla tai jotain … mene ja tiedä. Meille tuo asunto jokatapausesa on liian iso, joten tuskinpa asiaa tarvitsee toista kertaa blogissa mainita. Mistäpä sitä tietää ;)

Kuten aina, sunnuntaikin katosi alta aikayksikön, ja oli jälleen aika palata pirteänä (heh) töihin. Tälle viikolle riittääkin puhdetta LoSBin tryout tapahtumien ja parin muun jutun vuoksi… Niistä lisää myöhemmin.

Tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Kiireitä (taas)

  1. Ola says:

    Joo, jos on tekemisestä pulaa ja vähänkään löysää rahaa niin suosittelen ehdottomasti omakotitalon ostoa….sen jälkeen ei ole enää kumpaakaan :-p Pelkät vakuutusmaksut nousee rivariin nähden vähintään nelinkertaiseksi ja kun päälle lätkäistään jäte-, jätevesi-, käyttövesi-, ja lämmityskulut niin avot. Puhumattakaan vuosittaisesta kiinteistöverosta ja ylipäätään jatkuvista ylläpitokuluista. Eli se on sittenkin melko halpaa maksella yhtiövastiketta :-) Taloyhtiön talkoista voi aina luistella ja jättää hommat muiden tehtäväksi (köh köh), mutta jos oma piha on kuin rytökasa niin pakko on haravaan tai lapioon tarttua, että kehtaa naapurustossa liikkua pystypäin. Tuntuu muutenkin omakotimeininki näin muutaman vuoden kokemuksella olevan, että jos vääntää kääkyn keskelle pihaa ja laittaa siihen pikkiriikkisen kyltin niin eikös kohta joku ole kiikarien kanssa tontin rajalla lukemassa, että mitä siihen on kirjoitettu. Tartteis stana jonkun 5 metrin aidan ettei jokaista kuoppaa pihamaalla ohikulkijat osoittelisi ja päivittelisi. Ai miten niin ajankohtaista? :-D

    …mutta eipähän tarvii välittää seinänaapureista ja voi ryskätä vaikka läpi yön jos siltä tuntuu. Vieläkin tulee välillä tunne, että telkkari on liian kovalla tai, että kundin pomppiminen kuuluu…niin…who cares! :-)

  2. MacLeod says:

    Totta turiset. Kyllä nämä asiat on ainakin osittain tiedossa, eikä meillä sinänsä ole mitään mahdollisuutta omakotitaloa ottaakaan ellei nyt sitten satu veikkaukselta tulemaan lauantai-lisää pari miljoonaa… Pitäisi ilmeisesti saada pystytettyä se tölli jonnekin kaavan kantamattomiin, että pääsis edes osasta kuluja eroon.

    Totuus toki on, ettei meillä tule kuuna päivänä olemaan varaa omakotitaloon. Kyllä me sen tiedämme, mutta haaveissa toki on … vaikka se onkin mahdottoman epärealistista. EHkä joku Pillgeits näppäilee tilinummeron väärin pankissa ja pistää muutaman miltsin tilille ;9 Todennäköisempää se on kuin lauantai-illan ilo Veikkauksen ilo :)

Vastaa käyttäjälle OlaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.