Sadepäivä
Maanantai sarasti surullisen sateisena. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme yhdessä tuumin pukeutua sadeasuihin, ja tämä osoittautui näin jälkikäteen ajateltuna erittäin hyväksi päätökseksi. Ensimmäiseksi suuntasimme Vangsnesin lauttarantaan ja sieltä lautalla Dragsvikiin. Lauttaa jouduimme odottelemaan puolisen tuntia ja se maksoi 46 kruunua. Lautalla pilvien lomasta karkasi yksinäinen auringonsäde ja Sami meinasi jo riisua sadeasun, mutta silmäiltyään takemmin taivaalle tuli toisiin ajatuksiin. Hyvä ratkaisu.
Dragsvikistä ajelimme tietä 13 Moskogiin josta käännyimme tielle E39 Skein kautta Byrkjeloon. Tie 13 Moskogiin on erittäin hienojen maisemien ympäröimä, ja postikorttimaisia maisemia on toinen toistaan upeampia. Vahinko vaiin, että sade latistaa tunnelmaa väkisinkin ja otettujen kuvien määrä jää vähäiseksi.
Byrkjelosta jatkoimme tietä 60 Stryniin, ja sieltä tielle 258, joka nousi vuoren huipulle 1300 metriin melkoisen tiheän serpentiinin kautta. Tien vieressä virtasi koski valtoimenaan, johon eteenkin tämän serpentiininousun puolivälissä avautui aivan loistava näkymä. Tuo katselupaikka sijaitsi erään serpentiinimutkan kaarteessa, ja lähestyessäni mutkaa näytti siltä, että siinä olisi rotko aivan tien vieressä ja korkeanpaikan kammoni muistutti itsestään. Päätin olla pysähtymättä koskea katselemaan, mutta onneksi Mika otti paikalta pari kuvaa myöhempää tarkastelua varten. Nousun päätteeksi ajoimme pilveen, ja näkyvyys kutistui muutamaan kymmeneen metriin.
Kuin pisteeksi ii:n päälle kyseinen tie on ylängöllä hiekkatie, jota allekirjoittanut ei omaksi jutukseen suostu hyväksymään. Mika oli tällä tiellä kuin kotonaan, ja radiosta sinkosikin riemunkiljahdus hiekkatien alkamisen kunniaksi. Itse olin ymmälläni siitä, mistä tässä riemuittiin, ja totuus valkeni karvaana hyvin pian ja kommentoinkin pojille, etten kyseistä hiekkatietä aio jatkaa, koska oletin sen olevan käytännössä serpentiini alas vuoren toista reunaa. Tie kuitenkin on hiekkatie vain tuolla ylängöllä, eikä se pääty serpentiiniin vaan Grotli nimiseen kyläpahaseen. Eteneminen oli hyvin hidasta ja pojat joutuivat odottelemaan meikäläistä aika ajoin. Hiekkatie oli paikoin sateesta johtuen hyvin pehmeä ja jopa mutainen. Joka puolella oli lunta melkoisesti, ja tuntui kuin olisi ajanut hattaran läpi. Jonkin ajan kuluttua pääsimme sentään pilven alapuolella ja pysähdyimme kertaalleen kuvaamaan pyöräkolonnaa lumimassojen keskellä.
Grotlista käännyimme tielle 15, joka kulkee ylänköalueella melko suoraan ja sillä on 90 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tieltä 15 käännyimme tielle 63 kohti Geirangeria. Kyseinen tie on ylänköalueella ja siellä on upeita sulamisjärviä ja karua kallioista maisemaa. Kasvillisuus on lähinnä kitukasvuista pusikkoa.
Ennen Geirangeria pysähdyimme Dalsnibban juurella sijaitsevan hotellin pihalla viimevuotiseen tapaan, mutta jouduimme tänäkin vuonna toteamaan sääolojen tekevän Dalsnibban reissun turhaksi, joten päätimme jatkaa alas Geirangeriin. Laskeutuessamme alaspäin näytti sittenkin siltä, että ylhäältä Dalsnibban huipulta olisi voinut nähdä alas Geirangeriin. Ehkä.
Geriangerissa pysähdyimme ensimmäisenä näköalapaikalle, josta avautui aivan fantastinen näkymä tämän vuonon ylle. Näkyvyys oli hyvä vaikka sää olikin pilvinen. Muutaman valokuvan otettuamme laskeuduimme Geirangeriin, jossa PMR puhelimemme käyttämälle kanavalle liittyi joku nuorehko tyttö joka kyseli kaikennäköistä meistä ja matkastamme. Sami avasikin letkauttamalla ”leeloo multipass”, joka sai tytön innostumaan juttu tuokiolle. Asiayhteyttä Fifth Element elokuvaan saa hakea tovin.
Geirangerista nousimme tietä 63 kohti Eitsdalia ja jouduimme pysähtelemään jatkuvasti ottamaan kuvia tästä mainiosta vuonosta. Kyseinen nousu on mukavaa serpentiiniä, josta näkymät ovat kuin postikortista konsanaan.
Tie jatkui ylängöllä kapeassa laaksossa, jossa vuoret nousivat molemmilla sivuilla korkeuksiin, vaikka olimme jo itsekin lähes kilometrissä.
Eidsdalista siirryimme lautalla Lingeen, mutta päivän kohelluksen järjestin tuota lauttaa odotellessa. Lautan saavuttua laituriin lähti henkilökunta lähestymään meitä. Otin pyörän jalkatuelta ylös ja valmistauduin maksamaan matkan ajaakseni sitten lauttaan. Henkilökunta kuitenkin käveli ohitsemme kohti paikallista kauppaa ilmeisesti pitämään taukoa, joten ajattelin laittaa pyörän takaisin jalkatuelle.
Hapuilin jalallani jalkatukea alas pyörän jo kallistuessa vasemmalle. Kengän vetoketjun suoja tarttui jalkatappiin sillä seurauksella, ettei sivutuki mennytkään alas vaan horjahdin itse vasemmalle. Pyörä kaatui suoraan vieressä olleen Samin pyörän päälle kaataen sen mukanaan. Onneni näiden kaatojen suhteen jatkuu edelleen, eikä Samin pyörä saanut kaatumisestaan mitään vaurioita pientä laukkuun tullutta jälkeä lukuun ottamatta. Omasta pyörästäni vääntyi kytkinkahva hieman omituiseen asentoon, mutta se toimii edelleen niin kuin pitääkin ja tärkeintä lienee, että sitä pystyy käyttämään lähes normaalisti. Myös fyysisiltä vammoilta onneksi vältyttiin, vaikkakin Samin jalka olisi huonolla tuurilla voinut jäädä pyörän ja terävän katukiveyksen reunan väliin.
Pyörän noston jälkeen kesti hetki ennen kuin henkilökunta tuli rahastamaan matkastamme, joka maksoi 37 kruunua. Lautalla eräs suomalainen pariskunta kävi kyselemässä Samilta alueen sääoloista. Olivat kuulemma olleet viikon lomalla ja saaneet osakseen vain sadetta.
Lautan jälkeen käännyimme tielle 650 Stordalin kautta Sjøholtiin ja sieltä edelleen tietä E136 Måndaleniin, josta löysimme isohkon leirintäalueen. Saimme kuin saimmekin mökin suihkulla, ja vaikka tämä maksoikin meille 700 kruunua, oli se sen arvoista. Mökissä oli erillinen olohuone, makuuhuone ja pesuhuone, jossa samassa WC ja suihku. Mika käväisi lähistöllä sijaitsevasta kaupassa hakemassa ruoka-aineksia aamiaista varten. Söimme päivän ruoka-annoksen televisiosta säätietoja tarkkeillen. Vielä käynti suihkussa ja sitten nukkumaan. Renkaan tärytystä esiintyy vain jos löysään otetta ohjaustangossa.
Aamulla olisi tarkoitus päästä Moldeen MP-huoltoliikkeeseen, josta toivon löytyvän balanssia eturenkaaseeni.
