Search Results for: ympäri vuoden

Kiireitä (taas)

Viikonloppu sujahti taas ohi ennenkuin ehti kissaa sanoa. Perjantaina oli Salibandytreenit, lauantaina taloyhtiön pihatalkoot aamuöisen työvuoron lisäksi ja sunnuntaina sitten käytiin katsastamassa yhtä omakotitaloa tässä lähistöltä (ei, emme varsinaisesti ole aikeissa vaihtaa kämppää). Sitten sitä jo huomasikin, että piti lähteä töihin uuteen työviikkon… puuh. Aika tuntuu lentävän siivillä taas… Kohta on syksy ja talvi ja sitten aika taas pysähtyy!?
Lue lisää

Paluu alkuun

Koskapa Sami ja Mika kirjoittivat omiin blogeihinsa jutun moottoripyöräharrastuksiensa historiasta, päätin sitten seurata esimerkkiä minäkin. Oma muistini on mitä on, joten mitään takuuta näiden muistikuvien paikkansa pitävyydestä en anna. Mutta kokeillaan…

Kuten muillakin, kiinnostus moottoripyöriin on ollut voimakasta niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kokemukset kaksipyöräisistä moottorihärveleistä hankittiin jo nuoruusvuosina. Vielä Espoossa asuessani harmittelin sitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta hankkia mopoa ollessani 15 vuotias. Mikalla oli tuolloin Suzuki PV ja Samilla Tunturi Tiger. Kohtalon oikkuna jouduin pian tämän jälkeen muuttamaan tätini luokse Perniöön, jossa sain ensimmäisen moponi. Mopo oli ns. ”Mamma-Solifer”, eli saman tyyppinen mopo kuin mitä ”Pappa-Tunturi” on. Mopossa oli 3 vaidetta ja se oli automaattinen, mutta kulki niin maan penteleesti. Ainoa harmi tuolloin oli, ettei tuolla vehkeellä oikein kehdannut julkisesti ajella, mutta eipä se minua haitannut.

En tarkkaan muista miten mopolle kävi, mutta seuraavana kesänä sain hieman lisää rahaa kesätöillä, ja päätin ostaa työkaveriltani hieman miehisemmän kulkuvälineen. Alle tuli tuolloin Solifer SL, joka oli kokenut hieman muutoksia. Mopoon oli asennettu viides vaihde ja vehkeessä oli muutenkin ”isomman pyörän tuntua”. Samaisena kesänä sain hankittua itselleni sattuman kautta myös ensimmäisen kevytmoottoripyöräni, joka oli myös ensimmäinen Hondani. Pyörä taisi olla Honda CB 125-Twin, mutta varmuutta tästä ei ole, sillä en pyörällä koskaan päässyt ajelemaan kunnolla, mitä nyt raivostutin naapurini kurvailemalla kotikadulla. Kevarikorttia en ollut ajanut, enkä siten saanut pyörällä ajella yleisillä teillä.

Seuraavana keväänä tulikin muutto takaisin Espooseen, ja ilmeisesti mopo ja kevari kulkivat mukanani Kavallin nuorisokotiin. En kuollaksenikaan muista mitä mopolle sen jälkeen tapahtui, sillä Espoossa en muista koskaan sillä ajaneeni, eikä sitä siellä enää pois lähtiessäni ollut. Kevaria koitettiin saada kuntoon mm. ostamalla siihen uutta akkua jne, mutta ajoon en sitä koskaan saanut. Lopulta nuokkarin ohjaajista Mervi ajoi pyörän romikselle kun siitä pitä päästä eroon. Olisiko ollut niin, ettei sitä enää saanut rekisteriin tai jotain…

Vuonna 1990 aloitin työt Instrumentariumissa lähettinä, eikä aikakaan kun kuume kaksipyöräisestä iski jälleen kuin miljoona volttia. Taisin olla 17-vuotias kun päätin kaikesta huolimatta ostaa vielä mopon, kevarikorttia kun en syystä tai toisesta voinut vieläkään ajaa. Ostin Frank Nyman:lta uuden Solifer Suzuki PV:n, jolla siten kävin ajelemassa Samin kanssa, Mikan jo luovuttua omasta PV:stään. Noita moporeissuja tehtiinkin sitten kiljoona kappaletta, eikä niistä sen enempää.. Mainittava kuitenkin on, että porukassa ajeleminen oli huomattavasti mukavempaa kuin yksin kruisailu.

Tässä vaiheessa sitten tuli ajettua ajokortti, eikä harmikseni enää saanut A-korttia automaattisesti. Ikää oli sen 18 vuotta, ja alle tuli ostettua ensimmäinen auto. Mopoilu jäi vähemmälle kun tietokoneharrastus nosti päätään. Ei aikakaan kun vaihdoin mopon kovalevyllä varustettuun Commodore Amigaan, ja kaksipyöräisyys jäi taka-alalle. Tätä jatkuikin sitten hyvin pitkään.

Jossain alitajunnassa moottoripyöräilyharrastus kuitenkin kummitteli. Aika ajoin iski päälle pyöräkuume, mutta kortittomuus toimi tehokkaana rajoittimena. Vuonna 1994 suoritetun armeijan jälkeen vaihdoin työnantajaa Luottokuntaan. Olin tässä vaiheessa jo luopunut autostani, joka viimeisen vuoden oli seissyt katsastamattomana faijan parkkipaikalla. Pyöräkuume paheni pahememistaan ja sitten tuli vielä sellainen muutos lakiin, että A-kortin ajaminen tulisi kokemaan muutoksia. Kohta ei enää saisi ajettua A-korttia, vaan pitäisi suorittaa ensin A1 -kortti. Ajatuskin tälläisestä typeryydestä oli kauhistuttava, joten siinä sitten mentiin ajamaan A-korttia vielä kun sen ”vanhanmallisena” saisi. A-kortti oli totta 20.5.1996, eikä siinä sitten malttanut olla pyörättömänä kovin kauaa. Alle tuli työkaverin kaverilta ostettu Honda CB 125-Twin. Parempaan ei ollut varaa, joten vaikka olisin isommallakin pyörällä saanut ajella, tämä kevari saisi toimia kuumeen lieventäjänä ainakin jonkin aikaa. Syksy siinä pyörällä ajeltiin, ja kävi ilmeiseksi, että pyörää pitäisi huoltaa vähän enemmänkin. Seuraavan talven aikana pyörä pistettiinkin Samin autotallissa aivan päreiksi, ja huollettiin juurta jaksaen. Vahinko vain, ettei meidän huoltotaidot siinä vaiheessa olleet kovin kummoiset (itsellä ne eivät ole sitä vieläkään), joten talven uurastuksen tuloksena seuraavalla ajokaudella pyörän kone leikkasi kiinni (tai oikeastaan toinen männistä hyppäsi ulos, mikälie oikea termi tälle). Samaisenä kesänä pojat sitten ajoivat omat korttinsa, ja Sami osti Reverensä. Kuitenkin oma pyörättömyys oli taas tosiasia.

Vuonna 2000 Samin kanssa tehty Norjan reissu Samin Honda NTV-650 Revere:llä oli taas myrkkyä, ja vain huono taloudellinen tilanne esti pyörän hankinnan. Vuodet vierivät, ja Samilla pyörä vaihtui Honda CBR600F:ään ja Mikakin alkoi osoittamaan pyöräkuumeen merkkejä. Tuli vuosi 2005 ja kolmen vuoden seurustelun tuloksena solmin avioliiton Miran kanssa. Pojat olivat polttarisuunitelmiksi kehittäneet moottoripyöräilyreissun, mutta se jäi toteutumatta kun onnistuin telomaan selkäni firman työreissulla Siilinjärvellä. Aikani taivuteltuani pojat suostuivat paljastamaan suunnitelmansa polttareiksi, ja sekös taas aiheutti nostetta pyöräkuumeessani. Mika tuolloin oli hankkinut Africa Twinin ja Samin kanssa alkoivat tekemään suunnitelmia moottoripyöräreissua varten. Tässä vaiheessa olin sen verran kovassa pyöräkuumeessa, että tahdoin lähteä reissulle mukaan. Alussa reissu oli tarkoitus tehdä vain Suomessa, mutta Samin tekemien Norjan reissujen vaikutuksesta se muuttuikin pian suunnitelmaksi Norjan reissusta. Reissun lähestyessä Sami vaihtoi Cebarinsa Kawasaki KLE-500:een ja Mika yllättäen vaihtoikin Africa Twininsä Suzuki Vstromiin. Näillä sitten Norjaan lähdettiinkin, oli kesä 2006.

Reissu itsessään oli aivan fantastinen kokemus kaikilla mittareilla mitattuna. Pyöräkuume rikkoi oman mittarinsa ja päätin jo reissun aikana siitä, että tavalla tai toisella pyörä pitää alle saada. Ilmoitinkin pojille heti reissun jälkeen, etten enää toista kertaa kyytiläiseksi tälläiseen lähtisi, vaan että pyörä pitää alle saada. Unelmasta tuli lopulta totta Helmikuussa 2007, kun Moto-Raumasta löytyi sellainen pyörä kun olin halunnut. Nimittäin alle tuli edelleenkin käytössäni oleva Honda NTV-650 Revere. Suurimpana vaikuttajana pyörän valintaan oli tietysti Sami ja kokemamme ensimmäinen Norjan reissu. Loppu onkin sitten historiaa, joka kaikki on luettavissa näiltä sivuilta.

Pokeri

Pokeria on tullut pelattua nyt muutaman vuoden ajan lähinnä Texas Hold’em pöydissä niin livenä kuin netissäkin. Livepelaaminen on oikeastaan aika uusi tuttavuus, mutta innostus siihen on äärettömän paljon suurempaa kuin nettipokeriiin. Netissä on tullut kokeiltua jos jonkinlaisia pelisivustoja kotimaisista kansainvälisiin, ja niiden taso vaihtelee älyttömästi. Omat kokemukset kuitenkin on varsin rajallisia kun tuo pelikassa on kuitenkin varsin rajoittunut, ja omassa sääntökirjassa yksi kaikkein tärkeimmistä pokeripelaamisen perussäännöistä on se, ettei koskaan lähde pelaamaan enempää kuin mitä on varaa menettää.

Omasta arsenaalista löytyy toistaiseksi hyvän Copaqin korttipakan lisäksi pilipali pokerichipit a’la Clas Ohlson, mutta tarkoitus on varmaankin suhteellisen pian hommata huomattavasti paremmat (luultavasti keraamiset) pelimerkit ja mahdollisesti rakentaa jonkin sortin pokeripöytäkin. Mika tuossa ehätti jo edelle alkaen oman rakennusprojektinsa vastikään, ja se toimii allekirjoittaneellekin hyvänä mallina siitä minkälainen urakka oman pelipöydän rakentaminen oikeasti on. Tarkemmin projektista varmaankin Mikan omilta sivuilta, mutta eiköhän sitä tule jonkin sortin juttu tännekin kirjoitettua. Ans kattoo ny.

Oma pöytä paras pöytä

Oma pöytä paras pöytä

Oman pöydän hankkiminen tai sellaisen rakentaminen edellyttäisi ensin kunnon tilan järjestämisen moiselle hirvitykselle, ja se on 80m² kokoisessa asunnossa miltei mahdotonta. Ainoa paikka olisi oikeastaan olohuoneen ruokapöydän päälle rakennettava versio kuten tuo Mikan projekti, mutta meikäläisen puutyötaidoilla se taitaa jäädä pelkäksi haaveeksi. Luultavimmin tyydyn hankkimaan pöydän päälle sijoitettavan taiteltavan pokerialustan, sillä se ajaa kyllä asiansa varsin hyvin ottaen huomioon kuinka usein sitä todennäköisesti tulee tarvitsemaan.

Livepelaamisessa on muutenkin omaa taikaansa chippien hypistelyineen, pelaajien lukemisineen ja omien käytösmallien harjoitteleminen sellaisiksi, ettei antaisi itsestään mitään tellejä muutenkuin silloin kun niin haluaakin tehdä. Itse toki olen vielä aivan raakile keltanokka silläkin saralla, joten harjoiteltavaa piisaa vielä vuosiksi eteenpäin. Jostain se kuitenkin on ponnistettava, sano.

Oman pokeripöydän rakentaminen tullee ajankohtaiseksi seuraavan vuoden aikana. Varoittivat ensimmäisen pöydän muodostuvan pitkälti harjoituskappaleeksi, mutta itseni tuntien ensimmäiset 20 pöytää ovat harjoituskappaleita :)

Keräilen tähän linkkejä rakennusprojekteihin, ohjeisiin jne:

* Kuvakollaasi yhdestä projektista
* LCD pelialueelle
* Ledien kiinnitystä

Omia juttuja:

* Pokeriukot

Moto

Koskapa Sami ja Mika kirjoittivat omiin blogeihinsa jutun moottoripyöräharrastuksiensa historiasta, päätin sitten seurata esimerkkiä minäkin. Oma muistini on mitä on, joten mitään takuuta näiden muistikuvien paikkansa pitävyydestä en anna. Mutta kokeillaan…

Kuten muillakin, kiinnostus moottoripyöriin on ollut voimakasta niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kokemukset kaksipyöräisistä moottorihärveleistä hankittiin jo nuoruusvuosina. Vielä Espoossa asuessani harmittelin sitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta hankkia mopoa ollessani 15 vuotias. Mikalla oli tuolloin Suzuki PV ja Samilla Tunturi Tiger. Kohtalon oikkuna jouduin pian tämän jälkeen muuttamaan tätini luokse Perniöön, jossa sain ensimmäisen moponi. Mopo oli ns. ”Mamma-Solifer”, eli saman tyyppinen mopo kuin mitä ”Pappa-Tunturi” on. Mopossa oli 3 vaidetta ja se oli automaattinen, mutta kulki niin maan penteleesti. Ainoa harmi tuolloin oli, ettei tuolla vehkeellä oikein kehdannut julkisesti ajella, mutta eipä se minua haitannut.

En tarkkaan muista miten mopolle kävi, mutta seuraavana kesänä sain hieman lisää rahaa kesätöillä, ja päätin ostaa työkaveriltani hieman miehisemmän kulkuvälineen. Alle tuli tuolloin Solifer SL, joka oli kokenut hieman muutoksia. Mopoon oli asennettu viides vaihde ja vehkeessä oli muutenkin ”isomman pyörän tuntua”. Samaisena kesänä sain hankittua itselleni sattuman kautta myös ensimmäisen kevytmoottoripyöräni, joka oli myös ensimmäinen Hondani. Pyörä taisi olla Honda CB 125-Twin, mutta varmuutta tästä ei ole, sillä en pyörällä koskaan päässyt ajelemaan kunnolla, mitä nyt raivostutin naapurini kurvailemalla kotikadulla. Kevarikorttia en ollut ajanut, enkä siten saanut pyörällä ajella yleisillä teillä.

Seuraavana keväänä tulikin muutto takaisin Espooseen, ja ilmeisesti mopo ja kevari kulkivat mukanani Kavallin nuorisokotiin. En kuollaksenikaan muista mitä mopolle sen jälkeen tapahtui, sillä Espoossa en muista koskaan sillä ajaneeni, eikä sitä siellä enää pois lähtiessäni ollut. Kevaria koitettiin saada kuntoon mm. ostamalla siihen uutta akkua jne, mutta ajoon en sitä koskaan saanut. Lopulta nuokkarin ohjaajista Mervi ajoi pyörän romikselle kun siitä pitä päästä eroon. Olisiko ollut niin, ettei sitä enää saanut rekisteriin tai jotain…

Vuonna 1990 aloitin työt Instrumentariumissa lähettinä, eikä aikakaan kun kuume kaksipyöräisestä iski jälleen kuin miljoona volttia. Taisin olla 17-vuotias kun päätin kaikesta huolimatta ostaa vielä mopon, kevarikorttia kun en syystä tai toisesta voinut vieläkään ajaa. Ostin Frank Nyman:lta uuden Solifer Suzuki PV:n, jolla siten kävin ajelemassa Samin kanssa, Mikan jo luovuttua omasta PV:stään. Noita moporeissuja tehtiinkin sitten kiljoona kappaletta, eikä niistä sen enempää.. Mainittava kuitenkin on, että porukassa ajeleminen oli huomattavasti mukavempaa kuin yksin kruisailu.

Tässä vaiheessa sitten tuli ajettua ajokortti, eikä harmikseni enää saanut A-korttia automaattisesti. Ikää oli sen 18 vuotta, ja alle tuli ostettua ensimmäinen auto. Mopoilu jäi vähemmälle kun tietokoneharrastus nosti päätään. Ei aikakaan kun vaihdoin mopon kovalevyllä varustettuun Commodore Amigaan, ja kaksipyöräisyys jäi taka-alalle. Tätä jatkuikin sitten hyvin pitkään.

Jossain alitajunnassa moottoripyöräilyharrastus kuitenkin kummitteli. Aika ajoin iski päälle pyöräkuume, mutta kortittomuus toimi tehokkaana rajoittimena. Vuonna 1994 suoritetun armeijan jälkeen vaihdoin työnantajaa Luottokuntaan. Olin tässä vaiheessa jo luopunut autostani, joka viimeisen vuoden oli seissyt katsastamattomana faijan parkkipaikalla. Pyöräkuume paheni pahememistaan ja sitten tuli vielä sellainen muutos lakiin, että A-kortin ajaminen tulisi kokemaan muutoksia. Kohta ei enää saisi ajettua A-korttia, vaan pitäisi suorittaa ensin A1 -kortti. Ajatuskin tälläisestä typeryydestä oli kauhistuttava, joten siinä sitten mentiin ajamaan A-korttia vielä kun sen ”vanhanmallisena” saisi. A-kortti oli totta 20.5.1996, eikä siinä sitten malttanut olla pyörättömänä kovin kauaa. Alle tuli työkaverin kaverilta ostettu Honda CB 125-Twin. Parempaan ei ollut varaa, joten vaikka olisin isommallakin pyörällä saanut ajella, tämä kevari saisi toimia kuumeen lieventäjänä ainakin jonkin aikaa. Syksy siinä pyörällä ajeltiin, ja kävi ilmeiseksi, että pyörää pitäisi huoltaa vähän enemmänkin. Seuraavan talven aikana pyörä pistettiinkin Samin autotallissa aivan päreiksi, ja huollettiin juurta jaksaen. Vahinko vain, ettei meidän huoltotaidot siinä vaiheessa olleet kovin kummoiset (itsellä ne eivät ole sitä vieläkään), joten talven uurastuksen tuloksena seuraavalla ajokaudella pyörän kone leikkasi kiinni (tai oikeastaan toinen männistä hyppäsi ulos, mikälie oikea termi tälle). Samaisenä kesänä pojat sitten ajoivat omat korttinsa, ja Sami osti Reverensä. Kuitenkin oma pyörättömyys oli taas tosiasia.

Vuonna 2000 Samin kanssa tehty Norjan reissu Samin Honda NTV-650 Revere:llä oli taas myrkkyä, ja vain huono taloudellinen tilanne esti pyörän hankinnan. Vuodet vierivät, ja Samilla pyörä vaihtui Honda CBR600F:ään ja Mikakin alkoi osoittamaan pyöräkuumeen merkkejä. Tuli vuosi 2005 ja kolmen vuoden seurustelun tuloksena solmin avioliiton Miran kanssa. Pojat olivat polttarisuunitelmiksi kehittäneet moottoripyöräilyreissun, mutta se jäi toteutumatta kun onnistuin telomaan selkäni firman työreissulla Siilinjärvellä. Aikani taivuteltuani pojat suostuivat paljastamaan suunnitelmansa polttareiksi, ja sekös taas aiheutti nostetta pyöräkuumeessani. Mika tuolloin oli hankkinut Africa Twinin ja Samin kanssa alkoivat tekemään suunnitelmia moottoripyöräreissua varten. Tässä vaiheessa olin sen verran kovassa pyöräkuumeessa, että tahdoin lähteä reissulle mukaan. Alussa reissu oli tarkoitus tehdä vain Suomessa, mutta Samin tekemien Norjan reissujen vaikutuksesta se muuttuikin pian suunnitelmaksi Norjan reissusta. Reissun lähestyessä Sami vaihtoi Cebarinsa Kawasaki KLE-500:een ja Mika yllättäen vaihtoikin Africa Twininsä Suzuki Vstromiin. Näillä sitten Norjaan lähdettiinkin, oli kesä 2006.

Reissu itsessään oli aivan fantastinen kokemus kaikilla mittareilla mitattuna. Pyöräkuume rikkoi oman mittarinsa ja päätin jo reissun aikana siitä, että tavalla tai toisella pyörä pitää alle saada. Ilmoitinkin pojille heti reissun jälkeen, etten enää toista kertaa kyytiläiseksi tälläiseen lähtisi, vaan että pyörä pitää alle saada. Unelmasta tuli lopulta totta Helmikuussa 2007, kun Moto-Raumasta löytyi sellainen pyörä kun olin halunnut. Nimittäin alle tuli edelleenkin käytössäni oleva Honda NTV-650 Revere. Suurimpana vaikuttajana pyörän valintaan oli tietysti Sami ja kokemamme ensimmäinen Norjan reissu. Loppu onkin sitten historiaa, joka kaikki on luettavissa näiltä sivuilta.

Canal Digital brgl

hd_pvr_2_0902_6a8_orig

Muutaman vuoden vanha Canal Digitalin Sagem HD PVR 101-ST boksimme on viime päivät ryppyillyt oikein kunnolla. Laitetta päälle laitettaessa näyttöön tulee virheilmoitus p603, joka sitten vaihtuu er07:ksi. Virtapiuhan kanssa kikkailu saa laitteen satunnaisesti käynnistymään, mutta silloin laite herjaa jatkuvasti katselukortin puuttumisesta tehden television katselusta täysin mahdotonta. Pikainen googletus antaa syyn epäillä boksin olevan rikki. No, ei muutakuin soitto asiakaspalveluun…

Asiakaspalvelusta kerrottiin, että luultavimmin boksin muuntaja on rikki ja että kannattaisi vaihtaa uuteen, parempaan HD PVR boksiin (ADB HD PVR 5720SX). Laitteessa olisi tuplasti tallennustilaa vanhaan verrattuna ja ennenkaikkea se olisi samalla seuraavan sukupolven boksi. No, houkutusta lisäämään boksin saisi edulliseen 239 euron hintaan (toki siihen lisätään köh-kohtuulliset-köh 60 euron toimitusmaksut). No, en ihan heti halua upottaa 300 euroa digiboksiin toista kertaa muutaman vuoden sisällä, joten kyselin muita vaihtoehtoja. Selvisi, että saan uuden muuntajan vanhaan digiboksiin 25 euron hintaan, mutta että ne (kyten kyllä uudet boksitkin) lähetetään keskusvarastolta Ruotsista. Toimitusajaksi kaavailtiin viikko. Harmillisesti muuntajaa saati uutta digiboksia ei saa mistään paikalliselta toimittajalta, joten ei auta kuin odottaa.

Uusi digiboksi saa nyt odottaa josko tuo muuntaja korjaisi tilanteen… Samalla on huomannut itsestään tulleen varsin televisioriippuvaisen, vaikka luulin etten katso töllöä juuri ollenkaan ;)

Edit 7.1.2014 @ 20:00 – Muuntaja tuli tänään postissa ja korjasi ongelman. Tarvii kerrankin antaa Canal Digitalille pisteet erittäin nopeasta toiminnasta!