Skåbu – Vik

Ensimmäinen Norjan päivä

Aamulla heräsimme noin kello kuusi. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja pääsimme hyvissä mielin suorittamaan aamutoimia ja pakkaamaan pyöriä päivän etappia varten.

Ensimmäisenä eteen tuli Jontuheimvegen, joka myös on hiekkatie. Peer Gynt vegenistä poiketen tämä oli maksullinen myös moottoripyörille. Päätimme etsiä jonkun paikan, mistä saisimme aamukahvit. Sellainen tulikin vastaan Haukseterissä, jonne Jontunheimvegenin tiemaksu piti suorittaa. Paikassa oli tarjolla edullinen aamiainen (90 kruunua per lärvi), joten päätimme pelkän kahvin asemasta nauttia kunnon aamiaiset.

Aamiainen maistui ja jatkoimme hyvissä suin eteenpäin. Tie jatkui vielä hetken hiekkatienä, ja Sami jäi pitämään perää. Hetkeä myöhemmin sami höpisi tarkistavansa pyörästään jotain ja jäi jälkeen. Tuntui kuulemma siltä, että pyörä jarruttaa. Mika ehdotti, että olisiko jarruun takertunut kivi, ja niinhän siellä sitten olikin. Kivi oli juuttunut jarrupolkimen ja sylinterin väliseen niveleen, eli pyörä jarrutti koko ajan. Sami vielä naureskeli epäilleensä, että takakumi olisi puhjennut. No, kivi poistettiin ja matka jatkui taas…

Matka ei tosin kestänyt kovin pitkään, sillä heti hiekkatien päättymisen jälkeen Sami pysäytti pyörän tarkistaakseen taas jotain, ja jäimme Mikan kanssa odottelemaan seuraavalle pysähdyspaikalle. Sami ilmoittikin, että pyörästä on takakumi tyhjä ja kyseli onko siellä pysähdyspaikalla tasaista. Myönnettyämme asian näin olevan Sami ajoi pyöränsä luoksemme, ja ryhdyimme pähkäilemään renkaan tilannetta.

Renkaasta löytyikin reikä, ja Mika kaivoi varusteistaan renkaan paikkaussarjan, joka osoittautui erittäin toimivaksi paikkauksen osalta, mutta sarjan hiilidioksidipatruunat eivät kyllä täyttäneet luvatusti rengasta 2.2 bariin yhdellä patruunalla vaan Samin renkaan täyttämiseen meni kaikki kolme patruunaa ja silti painetta oli tasan yksi bar.

Kävimme heti seuraavalla huoltoasemalla lyömässä renkaaseen kunnon paineet ja tarkkailimme renkaan muotoa ajon aikana. Seuraavalla huoltoasemalla sitten tarkistus ja huokaus helpotuksesta; Paineet olivat pysyneet, eli paikkaus oli onnistunut. Naureskelimme tilanteelle, ja joku heitti ilmoille ajatuksen siitä, että Mikan rengas on seuraavana sitten vuorossa. Pakko oli koputtaa puuta, ja Mika kävi takomassa paikallista mäntyä muodon vuoksi.

Kuinka ollakaan, jonkin aikaa matkaa jatkettuamme Mika tokaisi radioon ”Haluutteks te kuulla jotain hupaisaa… Mun pyörän vikavalo syttyi palamaan”. Kaikeksi onneksi tämä ilmeisesti oli vain väärä hälyytys Mikan tankattua pyöränsä liian täyteen, ja ilmoitus katosikin pyörän sammuttamisen ja uudelleen käynnistämisen jälkeen – Varsinainen Windows pyörä tuo V-Strom. Vikavalo syttyi vielä muutaman kerran, mutta katosi sitten.

Seuraavaksi pysähdyimme Golissa jossa tankattiin pyörät ja Samin takarenkaan paineet tarkistettiin. Keskustelua Mikan hankkiman paikkaussarjan erinomaisuudesta käytiin pitkin päivää.

Golista jatkoimme Lærdaliin, joskin poikkesimme matkalla katsomaan Porlundin Sauvakirkkoa. Kyseinen rakennus on varsin näyttävän näköinen, joskin tutustuimme paikkaan vain ulkoisesti matkan päästä.

Lærdalin jäätyä taakse suuntasimme Aurlandiin Snowroadia pitkin, jossa törmäsimme ensimmäisen kerran tietä vierustaneisiin lumimassoihin. Tilannekomiikkaa esitti tilanteessa Sami, joka totesi meidän olevan reilusti lumirajan yläpuolella. Mika kysyi, että missä se lumiraja sitten on, johon Sami vastasi viittaamalla laakson toisella puolella olevan vuoren rinteelle, jossa näkyi lunta huomattavasti sijaintia alempana.

Ylänköä alas päästään varsin hulppeiden maisemien siivittämien serpentiinien kautta, jossa allekirjoittanut tutustui korkeanpaikan kammon vaikutukseen moottoripyöräilyssä. Onnekseni vaikutus on aika pieni, joten ajaminen onnistuu vaikka se etukäteen kovin jännittikin. Aurlandin näköalapaikan maisemat ovat kuin toisesta maailmasta, ja hieman harmittelimmekin sitä, mitä edellisellä Norjan reissulla olimme jättäneet näkemättä.

Aurlandin jälkeen pääsimme nauttimaan hetken tunnelissa ajamista. Ensin ajoimme muutaman kilometrin mittaisen harjoittelutunnelin ja sitten viisikilometrisen tunnelin, jossa juutuimme tunnelia ajaneen rekan perään. Takaa tuli autoja ohitse tunnelissakin, joten keskustelimme hetken tunnelin ohituskiellosta. Rekka kuitenkin näytti vilkulla ohituskehoitusta, joten pyyhälsimme mekin rekan ohi tunnelissa. Kokemus tuokin. Tunnelista päästyämme ehdimme nauttia ulkoilmasta vain muutaman sadan metrin verran ennen kuin pyyhälsimme 11 kilometrin mittaiseen tunneliin, ja jouduimme sielläkin takaa tulleiden autojen ohittamaksi, vaikka ajoimme tunnelia kutakuinkin 80 kilometriä tunnissa. Ilmeisesti paikalliset pitävät tunneleissa hieman korkeampaa ajonopeutta kuin mitä rajoitukseen on merkitty.

Tunnelien jälkeen etenimme kohti Stalheimia melkoisen mutkikasta ja jyrkkää serpentiniä pitkin. Nousua oli 18 prosenttia ja matkalla pysähdyimme muutamassa mutkassa kuvaamaan hulppeaa maisemaa ja upeita putouksia. Ylhäällä sijainneella muistomerkillä napattiin yksi reissun hilpeimmistä valokuvista, kun Sami ja Mika postasivat muistomerkin juurella. Kuvan nähtyään pojat nimesivät sen yhdessä tuumin ”Veljekset kuin kivekset” -kuvaksi, ja siitä riitti hilpeyttä vielä pitkään.

Stalheimissa alkoi loppuillan kestänyt sade. Seuraava kylä oli Oppheim, josta käännyimme tielle numero 13 pohjoiseen. Sitten eteen tuli paikka jonka nimesimme oitis pikku-Trollstigeniksi, sillä se näytti aivan peikonpolun kopiolta, tosin pienemmässä mittakaavassa. Tie tuli samalla tavalla vuorenseinämän viereen, josta se lähti kiipeämään ylös pienen vesiputotouksen vierestä, aivan kuten Trollstigenissäkin. Ylhäältä takaisin laaksoon avautunut näkymäkin muistutti isoveljeään merkillisen paljon.

Tästä matka kulki lumisessa maisemassa ylänkö alueella ja ilma kävi melko viileäksi edelleen jatkuneen sateen vuoksi. Paikoin oli suunnattomia vaikeuksia nähdä tietä vetisen visiirin läpi, ja sain pariin otteeseen tapella oikein urakalla saadakseni kalvolliset hanskat käteen tauon jälkeen. Niistä kun tuppaa lähtemään sormista vuoret sormien mukana hanskoja riisuessa, ja silloin niiden takaisin laittaminen on aina pienimuotoinen taistelu.

Ylängöllä käytiin yli 1100 metrissä ja laskeuduttiin hiljalleen loivaa slalomia kohti Viksöyriä, josta löysimme mukavan leirintäalueen suunnilleen kahdeksan korvilla ja saimme mökin 250 kruunun hintaan. Ruokailu ja sitten päivän tapahtumien läpikäyntiä. Nukkumaan noin puolilta öin.

Comments are closed.