Rysstad – Hellandsbygd

Puolivahingossa risteilylle

Pomppasimme ylös klo 8:00, ja ensi töiksemme kurkkasimme ulkona vallitsevaa säätilaa. Pilvistä kyllä, mutta ei satanut… Eikä näyttänyt aivan niin pahalta kuin eiliset ennustukset antoivat ymmärtää. Sadevarusteet pakataan vielä tässä vaiheessa pyörään eikä päälle.

Sitten nokka kohti Lysebotnia. Päätimme palata vielä tankkauspaikalle aamukahville, kun Sami muisteli paikassa olleen myös kahvia tarjolla. Kunnon automaattikahvit saatiinkin, ja suunnittelimme reittiä niitä hörppiessä huoltoaseman pihalla.

Melko pian Rysstadista Lysebotniin vievä tie nousee yli tuhanteen metriin. Edessä näkyvä säärintama ajoi meidät pukeutumaan suosiolla sadeasuihin, ja tämä olikin jälleen kerran erittäin oikea-aikainen päätös. Lähes välittömästi alkoi sataa, mutta sade oli melko vähäistä. Sadeasut toimivat samalla hyvänä lämmöneristeenä, joten ne jäivät päälle aina sateen tauottuakin.

Sami kertoi jälkikäteen elätelleensä tässä vaiheessa vielä toiveita siitä, että menisimmekin Lysebotnista lautalla Lauvikiin ja jatkaisimme siitä pohjoisen kautta takaisin kotiinpäin, olihan Mira kertonut sään olevan Oddan paikkeilla lähinnä pilvistä.

Tie suorastaan vilisi lampaita, jotka kulkivat tietä pitkin tai aterioivat sen vieressä. Ovat melkoisen tottuneita ohikulkeviin ajoneuvoihin, eivätkä poukkoilleet edessä juurikaan. Maisemat olivat hyvin karut, mutta upeat. Pysähtelimme tämän tästä, ja sovimme niin, että palatessamme Lysebotnista takaisinpäin voimme ajaa rauhassa maisemista nauttien.

Tauolla hieman ennen Lysebotnia Sami heitti ajatuksen, että ajaisimmekin suoraan alas Lysebotniin, ja tulisimme näköalapaikalle vasta takaisin tullessa. Sää oli näköalapaikan ohi ajaessa sateeton, eivätkä pilvet peittäneet näkyvyyttä. Ehdin tässä vaiheessa jo harmitella sitä, että ylös tullessa sää olisi saattanut jo muuttua.

Päästyämme serpentiinit alas vastaan tuli autoja jonossa. Kello oli suunnilleen 12:00 paikallista aikaa, joten totesimme lautan juuri saapuneen satamaan. Ajoimme satamaan, ja Sami sanoi käyvänsä kysymässä lautan hintaa. Jäin itse napsimaan satamasta pari kuvaa kun Sami tuli takaisin ja ilmoitti meidän menevän lautalle. Hinta oli vain 280 NOK per pyörä, ja tämä yllätti melkoisesti kun olimme kuvitelleet hinnan olevan suunnilleen 650 NOK.

Ajoimme oitis lauttaan jonottavien hännille, ja juttelimme siitä, että mahdammeko mahtua lauttaan. Ajattelimme, että jos emme mahdu, niin sitten palaamme takaisinpäin ja suuntaamme etelään aiemman suunnitelman mukaisesti. Pian kaikki moottoripyörät käytiin noukkimasta jonosta ja ohjattiin ajamaan lauttaan, joten reissun suuntaan tuli melkoinen muutos. Ja mikä muutos siitä tulikin!

Pyörät saatiin asetettua tukevasti lautalle ja ampaisimme ensimmäisten joukossa lautan kahvioon. Varasimme itsellemme aluksi rivin tuoleja, itsellemme, kypärille, kameroille ja muille varusteille. Kahvit saatuamme teimme kuitenkin tilaa muillekin ja siirryimme sadevarusteissa sateiselle kannelle ihailemaan maisemia.

Maisemat olivat koko risteilyn ajan niin fantastisia, ettei niitä oikein tahdo pystyä pukemaan sanoiksi. Toinen toistaan upeampia kallioita, railoja, vesiputouksia ja kielekkeitä enemmän kuin laki sallii. Vedestä bongasimme lautan ensimmäisellä pysähdyksellä meduusoja merestä, jotka olivat melko isoja.

Lautta jatkoi matkaa ja jatkoimme omaa poukkoiluamme lautan laidalta toiselle yhä upeampia maisemia ihaillen ja toki myös ikuistaen. Ehdimme jossain vaiheessa ihmetellä sitä, missä vaiheessa Kejragbolten oikein tulisi eteen. Sinnehän kun on vain noin viiden kilometrin patikkamatka Lysebotnista, ja lautta oli ainakin sen verran jo kulkenut eteenpäin. Ilmeisesti siis olimme missanneet yhden risteilyn hienoimmista nähtävyyksistä.

Kauaa emme ehtineet murikan ohitusta harmitella kun maisemat sen kuin paranivat. Lautta vaihtoi vuonon laitaa nähtävyyksien perässä ja tekipä se pari piruettiakin, että sisällä kyyhöttävät ihastelijat saisivat kaikki mahdollisuuden nähdä maisemia.

Ei aikakaan, kun lautta saapui Preikestolenin alapuolelle. Sami ei ollut lainkaan varma siitä, että yllä näkyvä kieleke on juurikin Preikestolen, ja minä yritin osoitella ylöspäin, ”siellähän käy joku just nytkin kurkkimassa alas”. Hetkeä myöhemmin kielekkeen laidoilta välähti muutamaan otteeseen salamavalokin, joten Samikin vakuuttui siitä, että oikea kieleke se on. Sää kielekkeella mahtoi olla melkoinen, sillä ilma oli sateinen ja todella tuulinen. Olisi kyllä itseltä jäänyt kielekkeelle meneminen väliin, sen verran hurjasta paikasta on kuitenkin kyse.

Lautta jatkoi matkaa hienolle vesiputoukselle, ja kuulutuksista sai vain osittain selvää. Sami kertoi tulkinneensa kuulutuksesta sen, että alueen vesistö on vaarallinen, sillä Saksalaiset olivat sodan aikana asettaneet sinne neljä miinaa, ja niistä vain kolme on löytynyt.

Kameran muistikortti alkoi jo tässä vaiheessa täyttyä pahemman kerran, mutta lautta se vaan jatkoi taas seuraavaan paikkaan. Jopa Sami joutui poistamaan kamerasta sinne jääneet kesälomakuvat, jotka toivottavasti löytyvät samin kovalevyltä (takeita ei kuulemma ole). Nyt oli vuorossa kallion halkeama, josta kuulutuksessa selitettiin jotain, ja sen jälkeen alkoi kaiuttimista soimaan Vuorenpeikkojen tanssi. Ilmeisesti sillä on jotain yhteyttä tähän halkeamaan, jonka luona lautta ajoi melkein kiinni kallion seinään kolmelta puolelta, ja oli kuin lautta olisi ajanut vuoren sisään. Vieressä liki kilometrin korkeuteen nousevaa pystysuoraa seinämää ihastelemaan oli kannelle tullut melkoinen lauma matkustajia, joten hyvän kuvauspaikan löytyminen oli suorastaan hankalaa… Mutta onnistuipas.

Seuraavaksi eteen tuli hieno silta, josta kuulutus kertoi taas tarinaa. Saimme selvää oikeastaan vain sen verran, että silta on melko uusi. Lautta lähestyi seuraavaa satamaa, ja ihmettelimmekin voisiko tämä olla jo Lauvik. Sami kävi hakemassa pyörästä navigaattorin, ja pian selvisi että kyseinen satama olikin Forsand. Totesimme, että me jatkaisimme vielä lautan kyydissä eteenpäin, mutta Sami jatkoi navigaattorin tutkimista. Lautta oli jo miltei satamassa kun Sami sanoikin, että voisimme jäädä sittenkin jo tässä pois, ja voisimme välttää lautan vaihdon Lauvikissä, kiitos tämän uuden sillan josta hetki sitten oli puhetta. Kamerat sujahtivat pikaisesti laukkuihin, ja kypärät mutkana kiiruhdimme pyörille. Ehdimme kuitenkin hyvin pyörien luokse, ja pääsimme viimeisten joukossa lautasta pois.

Satamassa pidimme vielä tuumaustauon, ja tässä vaiheessa Sami oli vielä ihan täpinöissä lautasta kiiruhtamisen vuoksi. Reittiä tutkailtiin, ja suunnittelimme ajavamme Saudaan yöksi. Sopivasti lautasta päästyämme alkoikin sade, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Ajaessamme tietä 13 Saudaa kohden sadetta tuli pieninä kuuroina ja tie oli pääosin kostea.

Äkkiä eteen tuli kohta, jossa tien vierustalla oli suunnattomasti vieressä olevalta korkealta vuorelta pudonneita lohkareita, ja kallion luiska joka ulottui aivan tien laidasta ylös vuorelle asti. Sieltä ei olisi suurenkaan murikan tarvinnut tippua, ja se olisi tullut suoraan päälle. Jälkeenpäin Sami kertoi suorastaan pelänneensä tätä kohtaa tiessä.

Tie jatkui tarjoten hienoja maisemia ja lukuisia valaisemattomia tunneleita, joissa vuorostaan minä olin hätää kärsimässä ilmeisen huonon hämäränäköni takia.

Saavuttuamme Hjelmlandiin ajoimme tankille mittarissa 49969 km klo 17.19.

Tankkauksen jälkeen suuntasimme muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle lauttarannalle, josta oli tarkoitus jatkaa Nesvikiin, josta tie 13 jatkuisi, kunnes kääntyisimme tielle 520 Saudaan. Lauttaa lähestyttäessä lauttatyttö viittoili meitä motoristeja jatkamaan suoraan lautalle tai niin ainakin Sami oletti. joten ohitimme tylysti joukon hämmentyneitä autoja. Ja saimmepa samaan juoneen mukaan myös yhden ruotsalais motoristi pariskunnankin. Nesvikistä tie 13 jatkui aikaisen kaltaisena, eli hienona maisemiltaan ja mutkiltaan.

Tie 520 erkani tieltä 13 Sandissä. josta otimme lautan Ropeidiin. Tie 520 oli alusta alkaen ns. vanhan mallin Norjalais taidonnäyte. Vähän ennen Saudaa pysähdyimme ihastelemaan suurta vesiputousta, jota sai kiivetä aivan ylös asti tarkoitusta varten tehtyjä portaita varten. Tyydyimme kuitenkin kuvaamaan putousta vain alemmilta tasanteilta, mutta upea tuo putous oli.

Saudaan päästyämme pyrimme löytämään majoitusta, mutta kaupungin ainoa leirintä alue oli tehdas kaupungin suhteellisen surkealla paikalla, ja tarjolla olevat mökit näyttivät olevan joko ökyjä tai sitten slummeja. Näin ollen päätimme jatkaa riskillä eteenpäin toivoen että löytäisimme piakkoin sopivamman leirintäalueen. Vähän matkan päästä tie alkoi nousta ylemmäs kallioista kanjonia pitkin. Tässä vaiheessa Sami tuskaili sitä, ettemme ehtisi näitä maisemia ikuistaa kameralla ja ehdottikin että jos palaisimme takaisin Saudaan. Päätimme kuitenkin jatkaa vielä hetken eteenpäin, ja kääntyisimme takaisin Saudaan, ellei seuraavasta Hellandsbygd nimisestä kylästä leirintäaluetta löytyisi. Ja eipä löytynytkään, mutta Sami huomasi erään omakotitalon kohdalla kyltin ”Hytter”. Ja ei kun ympäri paikkaa katsomaan.

Ajoimme valkean omakotitalon pihaan, jonka kyljessä oli kyltti ”Reception” ja nuoli vasemmalle. Oletimme oitis, että kyseinen talo olisi juurikin tämä respa. Sisään kurkattuamme totesimme talon kuitenkin olevan ilmeisesti tämä luvattu ”hytte”, ja ajattelimme paikan olevan meille aivan liian kallis. Juuri kun olimme lähdössä pois, naapuritalon ovi avautui, ja mies huikkasi meille ”If you want to rent, you must drive to the next house”. Sami kiitti ja sanoi käyvänsä nyt sitten kysymässä hintaa.

Tovi siinä meni, mutta Sami tuli takaisin eläkeläisnaisen kanssa ilmoittaen hinnan olevan kohdallaan. Nainen näytti meille taloa, joka osoittautui varsin hyvin varustelluksi omakotitaloksi, jossa oli eteinen, keittiö, olohuone, kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone lattialämmityksellä ja Canal Digitalin satelliitti vastaanotin telkkariin kiinnitettynä. Ja vielä yläkertakin, mutta sinne emme viitsineet edes vilkaista. Hintaa kokonaisuudella kuitenkin oli vain 500 NOK, jota en meinannut aluksi edes uskoa todeksi. Nainen ehdotti vielä, että jos me tiskaamme astiamme, hän kyllä hoitaa lattiat. Ja että lattialämmitys piti jättää päälle jos suihkussa kävisimme. Melkoisen mahtava tarjous etten sanoisi.

Asetuimme taloksi ja pistimme viestit kotiin. Sitten kumpainenkin vuorollaan lämpimään suihkuun samalla kuin kahvinkeitin tislasi meille iltakahvit ennen aterioiden valmistamista.

Iltapuhteena oli vielä molempien kaverusten kameroiden muistikorttien tyhjentäminen tietokoneen kovalevyllä, sillä kortit olivat molemmat likipitäen täynnä. Muistiin itselle: Osta se 32 Gb muistikortti!

Kilometrejä tälle päivälle kertyi jälleen vähänlaisesti, vain 243 km. Huomenna onkin sitten pakko alkaa pakollinen kotimatka, ja tarkoituksena on päästä Oslon tietämille, koska laiva Suomeen lähtee Tukholmasta jo kello 20.10 paikallista aikaa, ja satamassa tulee olla viimeistään tuntia ennen lähtöä.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.