Revanssia junnuista

Ruskeasun ArenaCenter oli jälleen tavallista kuumemmalla tuulella kun vantaalaiset lähtivät kohtaamaan ensimmäisen kierroksen ainoan tappion tuonutta HYUS:n junnuporukkaa. Ottelu lähti liikenteeseen samoin elkein kuin edellinenkin kohtaaminen, ja vantaalaisten lämmitellessä otteluun iski vastustaja kahdesti ensimmäisessä erässä MOV:n nollaa vastaan. Toisen erän alkuun vastustaja lisäsi saldoa vielä yhdellä maalilla ennenkuin vantaalaisten hitaasti lämpeavä diesel hyrähti käyntiin.

Toisen erän päättyessä vastustaja johti vielä maalilla, ja kolmannessa erässä MOV tuli tasoihin ja ohi. Loppulukemiksi kirjattiin 5-3. Allekirjoittaneelta olosuhteisiin nähden melko hyvä peli, vaikka alkuun pääsikin kolme maalia selän taakse. Poikkeuksena normaaliin pelityyliin jäi helpot maalit tällä kertaa päästämättä, ja pari kunnon gamesaveriakin kopsahti puolivahingossa kiinni.

Syöttöpisteet antavat odottaa itseään, vaikka tälläkin kertaa sai pari hyvää avausta aikaiseksi. No, ehtiihän sitä vielä…

Tagged , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Revanssia junnuista

  1. Aki says:

    Kyllä, Iso J oli matsissa avainasemassa, vastuskin oli sen verran organisoidumpi, että vedot ja vetopaikat pystyi vissiin lukemaan hieman helpommin..? Itse vedothan ovat tietty aina vaikeita.. =)

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.