Kesäliigan avaus: tasuri ja tappio

Kesäliiga ei pyörähtänyt käyntiin ihan sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kahden ottelun yhteissaldoksi jäi yksi piste kun 013 ja Sairas Veto tasasivat pisteet tuloksella 4-4. 013 johti ottelua jo 3-0, mutta vastustaja tuli maali kerrallaan lähemmäs, ja tasoitti ottelun lopussa. 013 meni vielä kertaalleen johtoon, mutta vastustaja kuittasi senkin ennen päätössummeria. Allekirjoittaneelta pari onnistunutta koppia, mutta pari turhan helposti taakse päässyttä maaliakin.

Illan toinen ottelu tiedettiin etukäteenkin kovaksi, kun MOV kohtasi HYUS:n yliopistojoukkueen. Edellisestä ottelusta poiketen tässä päästettiin ensin vastustaja johtoon, ja sitten kurottiin etumatkaa kiinni. Allekirjoittaneesta taisi tulla vastustajan paras pelaaja 3-3 tilanteessa, kun pallo irtosi hyvän kopin jälkeen hien kostuttamista hanskoista, ja pomppi suoraan oman maalin sivuverkkoon. Vaikka ehdinkin kahmia palloa maalista ennenkuin tuomari tajusi tilanteen, varmisti vastustajan hyökkääjä pallon pysymisen verkon perukoilla, joten maali merkittiin pöytäkirjoihin. Pistipä vastustaja ottelussa pari suoraakin vetoa yläpeltiin, joten kauden avauspisteet vastustajalle tuloksella 6-3.

Jälkimmäisen ottelun erikoisuutena mainittakoon MOV:n kokoonpanon muodostuneen valtaosalta oikea käsi alhaalla pelanneista pelaajista. Kokemus se tuokin ;-).

Tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.