Tokasta tasuri

Toinen kesäliigan ottelu ei sujunut aivan yhtä mallikkaasti kuin edellinen, tuloksena 5-5 tasuri Puuhapussia vastaan. Vantaa johti ottelua ensimmäisellä erätauolla jo 4-1, mutta niin vain Puuhapussi tuli tasoihin ja meni ohikin. Vantaa puolestaan pelasti pisteen tasoittamalla pari minuuttia ennen ottelun loppua.

Eka peli eka voitto

Salibandyä Ruskeasuon Arena Centerissä.

Kesäliigan ensimmäinen ottelu MOV vs Trombi päättyi odotetusti kotijoukkueen 9-2 voittoon. Maalinteko oli varsinaista tervan juontia, ja avausmaalia saatiin odottaakin toisen erän puoliväliin asti ennenkuin ketsuppipullo lopulta aukesi. Vastustajan pari maalia (varsinkin jälkimmäinen) tuli hieman kotijoukkueen avustamina. Oma peli sujui ihan ok, vaikka edellisestä kosketuksesta salibandykenttään olikin yli puoli vuotta.

Huomenna se alkaa

Kesälläkin pelataan salibandyä.

On jälleen se aika vuodesta, kun lauma ukkoja sulatetaan syväjäästä kesäliigaa varten. Huomenna on ensimmäinen kesäliigan ottelu MOV:n riveissä, ja allekirjoittaneelle tämä tarkoittaa ensimmäistä peliä yli kymmeneen kuukauteen. Lisämausteeksi allekirjoittaneen edellisistä treeneistäkin on ehtinyt vierähtää puoli vuotta… Ehkä hieman ylikin. Luottavaisin mielin siis … NOT!