Kertaamaan (taas)

”Komppaniassa herätys!” jälleen huomisesta alkaen. Aamulla ilmottautuminen Santahaminassa kahdeksaan mennessä. Jostain syystä ei voisi kyllä yhtään vähempää kiinnostaa koko kertausharjoitus, mutta pakko se on vaan kestää. Saa kyllä luvan olla viimeinen kerta, ei tällä iällä enää jaksa sotaleikkejä.

Edellisestä (tosin kaksipäiväisestä) kertauksesta on ehtinyt kulua noin kuukausi. Kyseessä oli silloin valmistava harjoitus nyt huomenna alkavaa harjoitusta varten. Suurin ihmettelyn aiheeni oli ja on edelleenkin se, että PaSi kuski pistetään kertausharjoituksissa kuorma-auton rattiin…

Kyllähän allekirjoittaneenkin aikana intissä oli erikseen kuorma-auto kuskit… eipä niitä ole kertaamassa näkynyt. Tämän siitä saa kun sotilaspassiin kirjaillaan teksit ”Sot.kulj”. Puuh!

No, pariin otteeseen on jo skappareiden toimesta lupailtu, että tämä on meidän osalta viimeinen kertaaminen… nähtäväksi jää. Voisi jatkossa melkeen olla hakematta sitä kirjattua kirjettä postista kun ja jos sellaisia vielä tulee.

No, onhan se ihan kivaa kun sen ottaa sopivalla asenteella. Nyt vaan on allekirjoittaneella huono hetki moiselle pelleilylle. Töissä on stressiä kiireiden ja mahdollisten lomautusten vuoksi eikä muutenkaan olisi ylimääräistä aikaa tippaakaan kun Yhdistyksen vuosikokouskin lähestyy uhkaavasti ja kaiken kukkuraksi try-outit seuraavaa salibandykautta varten ovat menossa.

Puuh!

Tagged . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.