Puunhakkaajat hakattiin taas

Kuva ottelusta LoSB vs. Ilves

Lohjan Salibandy katkaisi pitkän tappioputkensa eilen Vaasassa Woodiksen kustannuksella. Lohjan pelaaminen oli pitkästä aikaa erittäin fiksua ja erikoistilannepelaaminenkin toimi paremmin kuin aikoihin. Lohjalaiset tekivät kaksi ylivoimamaalia, eikä Woodis saanut vastaavasti ensimmäistäkään maalia ylivoimallaan. Jotenkin ottelussa tuntui lohjalaisittain kaikki loksahtavan kohdilleen, ja vastaavasti vaasalaiset kyntivät vaikka olivatkin antaneet otteluennakossaan kyntäjän maineen lohjalaisille. Lopputulos 5-7.

Itse pääsin reissuun vaihteeksi huoltajan roolissa Paavon oltua estynyt. Työtaakasta johtuen jätin kameran suosiolla kotiin, joten kuvia ottelusta ei valitettavasti tällä kertaa allekirjoittaneen toimesta otettu.

Loistava peli, loistava reissu, loistava voitto. Hyvä LoSB.

Vaikka Lohja voitostaan huolimatta jatkaa sarjajumbona, on sarjataulukko silti huomattavasti mukavemman näköinen kolmen jumbojoukkueen majaillessa nyt tasapisteissä. Seuraana vuorossa parin viikon maajoukkue tauko, jonka jälkeen lohjalaiset saavat vieraita idästä, kun Kajaanin Papas marssii Tennariin otteluiden vaihtuessa lähsilohkosta itälohkoon.

Tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.