Sissin tilanne

Viimeisetkin tulokset Sissin Felina käynnistä saapuivat ja vaikuttaa siltä, että syylliseksi paljastui kilpirauhanen. Kun kilpirauhasen viitearvo on 8-44 nmol / l Sissin arvo oli 168 nmol / l. Käytännössä tämä tarkoittaa Sissille Tyrazol kuuria loppuelämäksi 2 * 1/2 tablettia päivässä. Lääkkeen kustanne on 8,50 € / 100 kpl, joten huhut kalliista hoidosta joutuivat suoraan romukoppaan, ja onhan se toki mahdollista (joskin harvinaista) ettei lääkitystä tarvitse jatkaa loputtomiin; Tarkiste käynti Sissillä on edessä 3-4 viikon kuluttua.

Jotkut ovat sanoneet, etteivät upottaisi kissaan sellaisia rahasummia mitä meilläkin on Sissin eläinlääkärimaksuihin ja lääkkeisiin kulunut. En voi edes alkaa ymmärtämään moista asennetta, sillä itse maksaisin Sissin hoidon vaikka se olisi ollut sata kertainen. Jos kerran kissan (tai kissoja) hankkii niistä pidetään hyvää huolta sillä kissat (tai eläimet yleensä) eivät ole leluja jotka heitetään roskiin kun menevät rikki. On toki asia erikseen jos eläin kärsii ja hoidolla ainoastaan pitkitetään väistämätöntä, mutta esimerkiksi Sissin tapauksessa mistään sellaisesta ei ole kyse. Sissi voi elää hyvän ja pitkän elämän kilpirauhasen liikatoiminnasta huolimatta, vaikka onkin olemassa se mahdollisuus että jatkuva lääkitys saattaa aiheuttaa ongelmia.

Sissin tapauksessa suurin ongelma on siinä, ettei herra ole oikein yhteistyöhaluinen noiden pillereiden ottamisessa, mutta kyllä ne pillerit alas menee kunhan vaan pysyy kärsivällisenä. Sissin tapauksessa operaatio on suhteellisen yksinkertainen: Kissa selälleen jalkojen väliin siten että tassut jäävät jalan toiselle puolelle. Sitten toisella kädellä niskasta tukeva ote ja toisella kädellä suu auki + pilleri nieluun & ruiskulla vettä perään ;-).

Tagged . Bookmark the permalink.

4 Responses to Sissin tilanne

  1. Miia says:

    Hyvä homma, että sairaus on selvinnyt ja että se ei ollut mitään tuon vakavampaa, mitenkään tuotakaan diagnoosia väheksymättä. Onhan jatkuva lääkityskin aina iso asia.

    Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että lemmikki täytyy hoitaa ja sen kyllä tietää jo hankkimisvaiheessa. Jos siihen ei ole varaa tai halua, ei kannata lemmikkiä hankkia leluksi, jonka sitten heittää pois kun homma mene toivotun kaavan mukaan. Tokihan täytyy ottaa sairauden vakavuus ja hoidon teho huomioon, eli vakavat sairaudet ovat tietnkin harkinnan paikka. Eihän sitä tahdo oman lemmikin joutuvan turhaan kärsimään.

    Tsemppiä toipilaalle lääkitysopettelun kanssa ja hyviä hermoja lääkintävastaaville ;-)

  2. vola says:

    Apua lääkkeiden syöntiin.

    Meidän kissallamme on sama sairaus (äsken todettu) ja meilläkin oli alussa ongelma lääkkeiden kanssa. Sitten keksin tempun. Se saa nyt aina pillerit tummaan vuohenjuustoon käärettyinä (kikherneen kokoisissa palloissa) ja odottaa lääkitystä kovalla innolla. Kannattaa kokeilla.

  3. Jarno says:

    Meillä ei lääkitystä odoteta, mutta siihen on sen verran hyvin jo totuttu, että siitä on tullut rutiinia. Nykyään herra ei pyristele vastaan ollenkaan, ja pillerit menevät kiltisti mahaan asti.

    Yritämme parasta aikaa päästä eroon tästä Tyrazol lääkityksestä. Mahdolliset vaihtoehdot on kilpirauhasen leikkaaminen ja radiojodihoito. Jälkimmäistä ei tehdä Suomessa, joten olisi mentävä Ruotsin puolelle sitä hoitoa saamaan, mutta leikkausta tehdään Suomessakin.

    Ilmeisesti turvallisempi vaihtoehto näistä kahdesta olisi tuo radiojodihoito (eli siis kansankielisesti säteilyhoito), sillä leikkaus voi olla Sissille kohtalokas.

    Asiasta kirjoittelemme lisää kunhan uutta ilmenee. Ensimmäinen vaihe on ensi viikolla kun Sissi menee kontrollikäyntiin jossa selvitetään tämän hetkinen kilpirauhasarvo ja sen myötä leikkauksen mahdollisuus.

  4. Ansu says:

    Hei. Kissani alkoi laihtua. Paino tippui neljä kiloa lyhessä ajassa. Lisäksi kissani oli yliaktiivinen ja ruokahalu oli pohjaton. Vatsa huusi jatkuvasti nälkää vaikka toinen oli juuri syönyt. Tyrazol lääkitys tiputti korkeita hormoniarvoja, mutta ei riittävästi. Ja samalla valkosoluarvot tippuivat lähes nollaan, eli vastustuskyky oli vaarassa. Nyt kissallemme on varattu aika leikkaukseen. Oikea kilpirauhanen tullaan poistamaan ensi viikolla. Onneksi etäpesäkkeitä ei löytynyt ja sydän on vahvassa kunnossa. Eli leikkaus on mahdollinen.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.